Poliisi

28.11.2011, Aamutiedote (Päijät-Hämeen poliisilaitos)

Lehdistötiedote   •   Marras 28, 2011 07:05 EET

Näpistelijät ja rattijuopot työllistivät Päijät-Hämeen poliisia sunnuntaipäivänä - ja iltana.

Sunnuntaipäivän aikana jäi poliisin haaviin kolme rattijuopumuksesta epäiltyä. Kaksi puhalsi yli törkeän rattijuopumusrajan.

Jalkarannassa pysäytettiin n. klo 16.30 aikaan v.1965 syntyneen miehen kuljettama ajoneuvo, mies puhalsi 1.91 o/oo.

N. klo 19.00 aikaan pysäytettiin ahtialassa h-auto, jonka kuljettaja v.1968 s. mies puhalsi 1.66 o/oo.  Mies kertoi ajaneensa useamman kymmenen kilometriä pikkujoulureissultaan palatessaan. Autosta oli tullut hätäkeskukseen jo aiemmin soitto epävarmasta ajosta.

Päivän aikana otettiin kiinni useita myymälävarkauksista epäiltyjä. Mm. klo 20 - 21 välisenä aikana jäi kiinni kolme näpistelijää.

Launeella sijaitsevasta tavaratalosta 16v. lahtelaistyttö anasti kosmetiikkaa 127 euron arvosta piilottamalla tuotteet takkinsa vuoren sisään.

Samasta liikkeestä 1991 syntynyt lahtelaismies anasti elintarvikkeita pyrkien juosten karkuun. Vartija oli kuitenkin nopeampi ja mies tuotiin poliisilaitokselle asian jatkokäsittelyyn.

Sysmästä Lahteen pyöräillyt 1974 s. mies anasti Lahden keskustan tavaratalosta eineksiä. Mies jäi tekosistaan kiinni ja poliisin antaman rangaistusvaatimuksen jälkeen kuntoihme lähti pyöräillen takaisin Sysmään.

Hätäkeskus välitti Päijät-Hämeen poliisipartioille tiedon, että Mäntsälässä oli henkilö tankannut autoonsa yli 60 euron arvosta polttoainetta ja poistunut maksamatta 4-tietä Lahden suuntaan. Poliisipartio pysäytti kyseisen reipasta ylinopeutta ajaneen h-auton Renkomäessä. Auton kuljettajaksi ilmeni v.1983 s. nainen, jolla ei ollut ajokorttia. Auton omistaja v.1981 s. vahvasti päihtynyt mies ilmeni auton tankkaajaksi. Kaksikko tuotiin Lahden pääpoliisiasemalle asian selvittämistä varten ja ilmeni, että viimeisen kuukauden aikana samaiseen autoon oli tankattu pääkaupunkiseudulla kaksi kertaa aiemmin polttoainetta ja jätetty maksamatta.