Poliisi

29.11.2011, Autoja ulos tieltä Satakunnassa/ 29.11.2011 (Satakunnan poliisilaitos)

Lehdistötiedote   •   Marras 29, 2011 09:19 EET

Mieskuski törmäsi henkilöautolla kahteen muuhun henkilöautoon Porissa Seljantiellä. Tapaus sattui klo 20.50 aikaan maanantai-iltana. Poliisin mennessä paikalle selvisi, että mies oli törmännyt autollaan kadun varrella olleisiin kahteen pysäköityyn autoon. Kuski oli jatkanut törmäysten jälkeen vielä matkaansa parikymmentä metriä, johon hänen autonsa oli pysähtynyt.

Mies vastusti poliisin kiinniottoa ja uhkaili partiota. Mies oli saanut törmäyksessä lieviä vammoja. Tekijältä otettiin verikokeet humalatilan selvittämiseksi. Molempiin autoihin tuli vaurioita. Poliisi tutkii tapausta mm. törkeänä rattijuopumuksena.

 

 

Epävarma autoilu päättyi poliisin pysäytykseen Porissa Vähäraumantiellä. Poliisi sai ilmoituksen autoilijasta maanantaina illalla klo 20.10 aikaan. Auto oli kulkenut ajokaistalla puolelta toiselle ennen pysähtymistä. Puhallus alkometriin antoi tulokseksi 0 promillea, mutta kuljettaja oli kertonut käyttäneensä lääkkeitä ja kannabis- tuotteita. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Autosta poistettiin kilvet, sillä auton jarrut eivät toimineet, tuulilasi oli rikki ja etuvalo vaurioitunut.

 

 

Raumalla mieskuljettajan epäillään ajaneen alkoholin vaikutuksen alaisena maanantaina illalla. Poliisi havaitsi Päiväsenkadun ja Moisionkadun risteyksessä klo 21.50 aikaan henkilöauton perä edellä ojassa. Kuljettajan paikalta nousi mies ulos autosta. Poliisi puhallutti miehen ja tulos oli 1.81 promillea. Juttua tutkitaan törkeänä rattijuopumuksena ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

 

 

Ajo-oikeudeton nuorimies oli ajanut auton ulos tieltä Honkajoella Katkontiellä. Kyydissä oli kaksi matkustajaa. Tapaus sattui maanantaina illalla klo 19.00 jälkeen.

Auto oli tullut Katkontietä Katkon suunnasta kohti Honkajoen keskustaa, kun auto oli lähtenyt oikealle kääntyvässä kurvissa kuskin hallinnasta. Autossa olleet saivat lieviä vammoja. Poliisi tutkii juttua liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.