Suomen Asiakastieto Oy

​55 prosenttia yrityksistä maksaa kaikki laskunsa ajallaan

Lehdistötiedote   •   Huhti 18, 2016 09:00 EEST

Yritysten maksut myöhästyvät eräpäivästä keskimäärin 10 päivää. Maksuviive on vuodessa lyhentynyt noin kolmella päivällä. Toimialojen väliset erot maksamisen säntillisyydessä ovat yhä suuria.

Yritysten maksuviiveet ovat vuodessa lyhentyneet selvästi, kertoo Suomen Asiakastieto Oy:n tuore tutkimus. 150 000 yrityksen noin kuuteen miljoonaan maksusuoritukseen perustuvan tutkimuksen mukaan yritykset maksavat laskunsa keskimäärin 10 päivää eräpäivän jälkeen.

”Yritysten maksuviiveissä näkyy sama ilmiö kuin konkurssihakemusten määrässä. Muutaman vuoden takainen konkurssiaalto on toiminut liike-elämässä evoluution tavoin. Jäljellä olevat yritykset noudattavat entistä paremmin maksuaikoja ja ovat siksi myös paremmassa taloudellisessa kunnossa. Tästä hyötyvät kaikki”, huomioi varatoimitusjohtaja Heikki Koivula Suomen Asiakastieto Oy:stä.

”Monille yrityksille ajallaan maksaminen on kunnia-asia ja täysin arkipäiväinen lähtöolettamus. Tutkimuksemme mukaan 55 prosenttia yrityksistä maksaakin kaikki laskunsa korkeintaan kolmen päivän marginaalilla eräpäivästä”, Koivula jatkaa.

Apteekin kassasta ja katsastuskonttorilta maksut lähtevät ajallaan

Asiakastiedon tekemän vertailun mukaan toimialakohtaiset erot maksuaikojen noudattamisessa ovat kohtuullisen suuria. Parhaimpina maksajina erottuvat mm. apteekit ja autokatsastuskonttorit, joiden keskimääräiset maksuviiveet ovat jopa lyhempiä kuin tilintarkastustoimistoilla. Yhdeksän kymmenestä apteekista maksaa laskunsa käytännössä aina ajallaan.

Hitaita maksajia ovat mm. ravintola-alan yritykset ja ohjelmatoimistot, joiden suoritukset saapuvat tyypillisesti yli kolme viikkoa myöhässä. Yrityksen kokokin ennakoi maksuaikataulua. Asiakastiedon tekemän vertailun mukaan todennäköisimmin maksu on myöhässä alle 200 000 euron liikevaihtoa tekevältä yritykseltä, jonka oma maksuvalmius riippuu täysin siitä, kuinka nopeasti sen omat asiakkaat maksavat laskunsa.

Ajallaan maksaminen ennakoi hyvää

Tieto myöhässä maksetuista laskuista on tärkeä, mutta yrityksen tulevan maksukäyttäytymisen ennakoinnissa avainrooli on myös ajallaan saapuneilla maksuilla.Kun yritys maksaa laskunsa ajoissa yhdelle laskuttajalle, tarkoittaa se sitä, että muutkin toimijat hyvin todennäköisesti saavat tältä asiakkaalta rahansa ajoissa.Asiakastiedon luokittelu perustuu laskuttajayritysten keskenään jakamiin tietoihin noin 150 000 yritysasiakkaasta.

”Maksumittari-luokituksen mukaan hieman vajaat kaksi kolmasosaa suomalaisyrityksistä on erinomaisia maksajia eli lasku maksetaan hyvin todennäköisesti ajallaan. Huomasimme kuitenkin, että alueelliset erot ovat huomattavia. Kainuussa erinomaisen Maksumittari-luokituksen sai 70 prosenttia, kun taas Uudellamaalla alle 60 prosenttia yrityksistä”, Heikki Koivula vertailee.

Maksumittarin kahteen heikoimpaan luokkaan kuuluvien yritysten osuus puolestaan vaihteli Ahvenanmaan 7 prosentista Uudenmaan ja Kymenlaakson 13 prosenttiin.

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.