Altia

Altian Throwback Thursday: Viini kulki tunnelia pitkin Helsingin alla

Lehdistötiedote   •   Kesä 18, 2015 12:00 EEST

Altian viinejä on pullotettu ja pakattu Suomessa yli 80 vuoden ajan. Vuodesta 1940 vuoteen 1997 viiniä pakattiin Helsingissä, Salmisaaren tehtaassa.

Eläkeläinen Leo Blomqvist oli todistamassa suomalaisen viinihistorian muutosvaiheita. Hän tuli Altian (silloisen Alkon) Salmisaaren tehtaalle jouluapulaiseksi vuonna 1974 ja jäi eläkkeelle viinien työnjohtajana Altialta vuonna 2011. Tuona ajanjaksona suomalaiset kiinnostuivat viineistä, totuttelivat viinipullojen kierrekorkkeihin sekä omivat omakseen kätevät, funktionaaliset hanapakkaukset ja alkoivat vaatia viineiltään laatua.

"Ennen vanhaan viini tuotiin pullotettavaksi Tammasaaren laituriin laivalla. Suomalaiset laivat kiersivät Välimerellä, missä viinit laivattiin ennen pitkää kotimatkaa. Yhdessä laivassa saattoi olla kolmea eri viiniä, yhteensä jopa 2 miljoonaa litraa", Leo muistelee.

Laivoja oli kolme: Argo, Virgo sekä Hesperus, ja niissä oli viinikuljetukseen suunnitellut säiliöt. Laivat purettiin laiturissa maanalaista putkea pitkin Salmisaaren tehtaalle, missä viini suodatettiin ja pullotettiin myyntiä varten.

1970-luvulla viineissä käytettiin sekä muovikapseleita että luonnonkorkkeja. Nämä korvattiin pikkuhiljaa metallisilla kierrekorkeilla, joita kuluttajat ensin vierastivat. Suurin muutos tuli kuitenkin vasta 2000-luvun alkuvuosina, kun Rajamäellä alettiin valmistaa hanapakkauksia.

"Hanapakkauslinja ostettiin Hollannista, ja kävimme valmistajalla opiskelemassa sen käyttöä. Ne olivat maailmalla jo yleisesti käytössä, vaikka me niitä aluksi Rajamäellä vähän vierastimme", Leo kertoo.

Altia koulutti järjestelmällisesti viininvalmistuksessa työskentelevää henkilöstöään. Viinien käsittelyä ja valmistusta opiskeltiin Suomessa ja ulkomailla. Samaan aikaan myös kuluttajat kiinnostuivat viineistä sekä erityisesti ruoan ja viinin yhdistämisestä aivan uudella tavalla.

"Kyllä minäkin tiesin aika paljon viineistä, ja kiersin maailmalla opiskelemassa erityisesti viinin pakkaamista", Leo sanoo.

Viineistä kasvoi pikkuhiljaa Altian liiketoiminnan kulmakivi. Viinejä pakataan nykyään noin 20 miljoonaa litraa vuodessa Rajamäellä, ja niistä suurin osa on Altian omia tuotemerkkejä. Osa Altian edustamista viinitaloista, kuten Codorníu, Constellation sekä Pernod-Ricard, ovat myös valinneet Altian viiniensä pakkaajaksi, mikä on osoitus siitä, että suomalainen viininpakkaus on maailmanlaajuisestikin huipputasoa.

Kuva:

Viinilaiva on saapunut Salmisaareen 60-luvun alussa. Satamasta kulki maanalainen putki Salmisaaren tehtaaseen, jota pitkin lasti purettiin.

Altian Throwback Thursday

Throwback Thursday tuo kesän ja syksyn aikana esiin tapahtumia ja henkilöitä Altian viinintuotannon vaiheista vuosikymmenten aikana. Throwback Thursdayta voit seurata Viinimaan eri kanavissa niin verkossa kuin somessa. Seuraa instagramissa aihetunnisteilla#viinimaa #magis80v #throwbackthursday #altia

Altian Rajamäen tehtaalla on pitkä kokemus viinin käsittelystä ja pakkaamisesta. Lähes kaikki Altian omat viinit kuten Chill Out, Magyar, El Tiempo, Caballo de Mendoza ja Luna Negra pullotetaan ja pakataan suomalaisena laatutyönä Rajamäen tehtaalla.

Altia on Pohjoismaiden ja Baltian johtava alkoholijuomayhtiö, jonka tuotevalikoima koostuu viineistä ja väkevistä. Altian omia brändejä ovat muun muassa Blossa, Chill Out, Explorer, Grönstedts, Jaloviina, Koskenkorva, Larsen, O.P. Anderson, Renault, Xanté ja Skåne Akvavit. Altian päämiestuotteiden valikoimaan kuuluvat esimerkiksi Codorniu, Drostdy-Hof, Jack Daniel’s, Nederburg, Ravenswood ja Robert Mondavi.

www.altiacorporation.com