Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Apua rakennusperinnön ja rakennetun maiseman hoitoon

Lehdistötiedote   •   Loka 14, 2010 13:45 EEST

Rakennettu maisema on Euroopan rakennusperintöpäivien vuoden 2010 teema. Tänä vuonna keskitytään myös viettämään JOY – jokaisen oma ympäristö ‑kulttuuriympäristökampanjaa.

Museoviraston ja ympäristöhallinnon entistämis- ja rakennusperinnön hoidon avustusten hakuaika on parhaillaan käynnissä. Avuksi rakennusperinnön hoidosta kiinnostuneille, avustusten hakua miettiville ja oman vanhan talonsa kunnostajille järjestävät Keski-Suomen rakennusperinnön hoidon edistämisestä vastaavat viranomaiset jälleen informaatioluonteisen tilaisuuden, jossa tänä vuonna keskitytään jälleenrakennuksen ajan rakennettuun ympäristöön ja sen suojelun ja hoidon keinoihin suunnittelun eri tasoilla. Tilaisuudessa annetaan opastusta myös avustusasioissa.

Jälleenrakennuksen aikana syntyneet rintamamiestaloalueet ovat vuosien saatossa säilyneet yhtenäisinä ja ne erottuvat yhdyskuntarakenteessa ehyenä rakennettuna maisemana. Keski-Suomen rintamamiestaloalueiden arvoja ja nykytilaa sekä kehittämismahdollisuuksia on viime vuosina selvitetty esimerkiksi kuntien kaavoituksen yhteydessä. Rintamamiestalojen korjaustarve on myös kasvanut rakennusten ikääntyessä. Kuinka säilyttäisimme alueiden yhtenäisyyden ja viihtyisyyden seuraavillekin sukupolville?

Keski-Suomen ELY-keskuksen ja Keski-Suomen museon tiedotustilaisuus"Jälleenrakennuksen aika – uutta rakennettua maisemaa" oman talon kunnostajille ja avustusten hakijoille torstaina 14.10. klo 15 - 19 Keski-Suomen museon auditoriossa, osoitteessa Alvar Aallon katu 7, Jyväskylä. Tilaisuus on maksuton ja avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Tilaisuus on Euroopan rakennusperintöpäivien ja JOY 2010 -kampanjan tapahtuma.

Lisätietoja:

Arkkitehti Liisa Bergius, Keski-Suomen ELY-keskus, puh. 040 843 4514
Rakennustutkija Päivi Andersson, Keski-Suomen museo, puh. 050 3208716.