Valtioneuvosto

Ari-Pekka Lahdelle näyttämötaiteen valtionpalkinto

Lehdistötiedote   •   Marras 30, 2011 23:26 EET

Valtion näyttämötaidetoimikunta on myöntänyt tämänvuotisen näyttämötaiteen valtionpalkinnon näytelmäkirjailija-ohjaaja, teatterinjohtaja Ari-Pekka Lahdelle. Palkinto on suurudeltaan 15 000 euroa, ja sen luovutti opetus- ja kulttuuriministeriön valtiosihteeri Jarmo Lindén keskiviikkona Helsingissä.

Näyttämötaiteen valtionpalkinto myönnetään kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai suorituksesta tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta taiteellisesta työstä.

Valtion näyttämötaidetoimikunnan perustelut:

Ari-Pekka Lahti - pohjoisten balladien mestari

Kokkolan kaupunginteatterin johtaja, näytelmäkirjailija ja ohjaaja Ari-Pekka Lahti, 36, on itsenäinen ja itsepäinen teatteriajattelija, oman sukupolvensa kirkas tulkki.

Hän on Helsingin Kaupunginteatterissa vuonna 2005 nähdystä läpimurrostaan Sydänmaa-balladista alkaen kaivautunut pinta-ajattelun alle, syviin kansallisiin juuriin. Lahti ei myöskään dramaatikkona ole kaihtanut aiheita, joissa suomalaisuus on trauma; hauras ja rujo elämä pysyy kasassa kilpajuoksun hikisen ponnistuksen turvin. Ja jollei sekään auta, jäljelle jää herätysusko.

Teatteritaide ei merkitse Ari-Pekka Lahdelle vain ammattia, ansaintaa, lipputuloja tai katsojalukuja, vaan ennen kaikkea vastuuta maailman ja ihmisen tilasta. Linjauksillaan Lahti on tehnyt Kokkolan kaupunginteatterista yhden Suomen ja Pohjoismaiden kiinnostavimmista uuden taiteen syntysijoista. Lahti näkeekin maailman kokonaisvaltaisesti ja kantaa huolta siitä, mihin olemme ihmiskuntana menossa. Pohjoisen pallonpuoliskon ympäristökatastrofit ja niistä selviytyminen ovat muutaman jäätyneen säikeen varassa. Lahden teatterin manifestit nousevat ikiaikaisista myyteistä, pohjoisten vaeltajakansojen viisaudesta ja nöyrästä suhteesta ympäröivään luontoon.

Kun Ari-Pekka Lahden kolmivuotinen työ Kokkolan kaupunginteatterissa ensi kesänä päättyy, hän aikoo omistautua perustamalleen Ruska-teatteriryhmälle. Yhdessä ensemblensa kanssa Lahti lähtee etsimään vaihtoehtoisia tapoja elää ja ilmaista. Hän on jo sopinut Suomen Kansallisteatterin kanssa yhteisestä pohjoisesta trilogiasta. Sen avaa Norjassa toimivan, saamelaisten kansallisen Beaivvá?-teatterin kanssa tehtävä balladi saamelaisrunoilija Nils-Aslak Valkeapään elämästä.

Lisätietoja:
-suunnittelija Anni Tappola (Taiteen keskustoimikunta), anni.tappola(at) minedu.fi, puh. 09 1607 7382