Aspocomp Group

ASPOCOMPIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2010

Lehdistötiedote   •   Loka 29, 2010 10:06 EEST

Tunnusluvut lyhyesti

- Liikevaihto: 14,3 miljoonaa euroa (8,9 Me 1-9/2009)
- Liiketulos ennen poistoja (EBITDA): 3,1 Me (-1,2)
- Liiketulos: 2,1 Me (-2,1)
- Tilikauden tulos: 1,2 Me (-1,4)
- Osakekohtainen tulos: 0,02 euroa (-0,05)
- Liiketoiminnan rahavirta: 3,1 Me (0,6)

Koko vuoden 2010 liikevaihto kasvaa merkittävästi ja tulos muodostuu
voitolliseksi.

TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS

”Vuoden kolmannella neljänneksellä kysyntä odotetusti tasaantui, joskin
edellistä vuotta korkeammalle tasolle. Liikevaihto oli vertailujaksoa korkeampi
ja tulos selvästi positiivinen.

Koko alkuvuoden liiketoiminnan rahavirta on ollut vahva. Huolimatta normaalia
vuotta korkeammasta investointitasosta myös rahavirta investointien jälkeen on
selvästi positiivinen. Niinpä yhtiö on pystynyt lyhentämään vapaaehtoisen
velkajärjestelyn alaisia velkojaan.

Odotamme kysynnän säilyvän loppuvuoden nykyisellä tasollaan.”

HEINÄ-SYYSKUUN LIIKEVAIHTO JA TULOS

Kolmannen neljänneksen liikevaihto oli 4,5 miljoonan euroa, 65 prosenttia
enemmän kuin vuonna 2009. Viiden suurimman asiakkaan osuus liikevaihdosta oli 83
prosenttia (80 % 7-9/2009). Maantieteellisesti liikevaihdosta 96 prosenttia
kertyi Euroopasta (80 %) ja 4 prosenttia Aasiasta (20 %).

Liiketulos oli 0,6 miljoona euroa (-0,9 Me 7-9/2009).

Konsernin nettorahoituskulut olivat -0,3 miljoonaa euroa (-0,3 Me).

Tulos oli 0,3 miljoonaa euroa (-1,2 Me) ja osakekohtainen tulos 0,00 euroa
(-0,02 e).

TAMMI-SYYSKUUN LIIKEVAIHTO JA TULOS

Katsauskauden liikevaihto oli 14,3 miljoonan euroa, 61 prosenttia enemmän kuin
vuonna 2009. Viiden suurimman asiakkaan osuus liikevaihdosta oli 78 prosenttia
(76 % 1-9/2009). Maantieteellisesti liikevaihdosta 95 prosenttia kertyi
Euroopasta (81 %) ja 5 prosenttia Aasiasta (19 %).

Liiketulos oli 2,1 miljoona euroa (-2,1 Me 1-9/2009). Tulosparannus oli
seurausta parantuneesta kysyntätilanteesta ja vuoden 2009 aikana tehdyistä
kustannusrakenteen sopeuttamistoimista.

Konsernin nettorahoituskulut olivat -0,9 miljoonaa euroa (-0,7 Me).

Tulos oli 1,2 miljoonaa euroa (-2,6 Me) ja osakekohtainen tulos 0,02 euroa
(-0,05 e).

INVESTOINNIT JA TUOTEKEHITYS
Katsauskauden investoinnit olivat 1,5 miljoonaa euroa (0,6 Me 1-9/2009).

Pääosa investoinneista kohdistui uuden kuvionsiirtotekniikan käyttöönottoon
piirilevyjen valmistuksen ulkokerrosprosesseissa. Muita investointikohteita
olivat ulkokerrospinnoitus ja erityistä tarkkuutta vaativa mekaaninen työstö.
Kaikilla investoinneilla parannetaan Oulun tehtaan teknistä kyvykkyyttä.

Kulut tuotekehityksestä on kirjattu yleiskuluihin.

RAHOITUS

Konsernin rahoitusasema säilyi haastavana, mutta vakaana. Kassavarat kauden
lopussa olivat 3,9 miljoonaa euroa (3,0 Me 9/2009).

Katsauskauden liiketoiminnan rahavirta oli 3,1 miljoonaa euroa (0,6 Me
1-9/2009). Vapaaehtoisen velkajärjestelyn alaista korollista velkaa lyhennettiin
elokuussa 0,5 miljoonalla eurolla.

Korolliset nimellisarvoiset velat olivat 23,6 miljoonaa euroa (24,4 Me 9/2009).
Nettovelkaantumisaste pieneni 409,3 prosenttiin (620,7 %). Korottomat velat
olivat 7,2 miljoonaa euroa (5,5 Me).

Konsernin omavaraisuusaste kauden lopussa oli 13,1 prosenttia (10,0 %).

KONSERNIRAKENNE

Aspocompin 90 prosenttisesti omistama Aspocomp Oulu Oy valmistaa ja myy
piirilevyjä tietoliikenne-, teollisuuselektroniikka- ja autoelektroniikka-alojen
tarpeisiin. Palvelutarjontaan kuuluvat prototyyppi- ja pikatoimitukset,
äkillisten piirilevytarpeiden tyydyttäminen volyymitoimituksissa sekä uusien
teknologioiden kokeileminen ja tuotteistaminen. Aspocomp Oulu Oy valmistaa
pääasiassa HDI- (High Density Interconnection), monikerros- ja
erikoismateriaalipiirilevyjä.

Aspocompilla on 20 prosentin omistus Meadville Aspocomp (BVI) Holdings Ltd.
(MAH) -yhtiöstä. Yhtiön tuotantolaitos Kiinan Suzhoussa on HDI- ja
monikerrospiirilevyjen volyymivalmistaja.

Aspocompin 20 prosentin sijoitus on kirjattu taseeseen minimiarvoon, joka
perustuu vuonna 2007 tehtyyn yritysjärjestelyyn liittyvään optiosopimukseen.
Sijoituksen arvo oli kauden lopussa 16,3 miljoonaa euroa ja se kasvaa 2,5
prosentin vuotuisella korolla option lunastamiseen saakka. Optiosopimuksen
sisältö on kuvattu kumppanuussopimuksesta kertovassa Meadville Holdingsin
16.11.2007 julkaisemassa pörssitiedotteessa “Major transaction - acquisitions
and resumption of trading, sivut 8-9”
(www.meadvillegroup.com/announcements.html). Tiedotteen suomennus ”Meadville
Holdings Limitedin pörssitiedote Aspocompin ja Meadvillen
kumppanuussopimuksesta” löytyy Aspocompin sijoittajasivuilta
(www.aspocomp.com/raportit, valitsemalla ”Pörssitiedotteet” ja ”2007”).

Koska MAH-sijoitukseen liittyy edellä mainittu optiojärjestely, se esitetään
taseessa lainoissa ja muissa saamisissa.

Koska sijoitus on arvostettu optiosopimuksen mukaiseen minimiarvoonsa,
MAH-yhtiön taloudellinen tulos ei vaikuta sijoituksen arvoon.

Meadville ilmoitti 16. marraskuuta 2009 myyvänsä piirilevyliiketoimintansa
Nasdaqissa Yhdysvalloissa listatulle TTM Technologies, Inc.'lle. Kauppa toteutui
9. huhtikuuta 2010. Meadvillen 80 prosentin omistusosuus MAH-yhtiöstä sekä
Meadvillen 10 prosentin omistusosuus Aspocomp Oulu Oy:stä sisältyvät edellä
mainittuun kauppaan. Osapuolet ovat allekirjoittaneet MAH-yhtiötä koskevien
sopimusten siirtosopimukset, joissa Meadvillen oikeudet ja vastuut siirretään
TTM'lle.

Lisäksi Aspocompilla on 13,2 prosentin omistus thaimaalaisesta PCB Centeristä ja
5,3 prosentin omistus Imbera Electronicsista. PCB Centerin tuotanto on
toistaiseksi keskeytyksissä tehtaalla sattuneen tulipalon takia, tällä ei
kuitenkaan ole Aspocompin kannalta oleellista taloudellista merkitystä.

EMOYHTIÖN OMA PÄÄOMA

Osakeyhtiölain vaatimusten mukaisesti Aspocomp Group Oyj:n osakepääoman
menettämisestä on tehty ilmoitus Kaupparekisteriin 14.5.2008. Aspocomp konsernin
emoyhtiön Aspocomp Group Oyj:n oma pääoma oli katsauskauden lopussa 5,2
miljoonaa euroa negatiivinen. Kuitenkin koko konsernin oma pääoma oli 4,4
miljoonaa euroa positiivinen.

OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA

Aspocompin osakkeiden kokonaismäärä 30.9.2010 oli 49 905 130 kappaletta ja
yhtiön osakepääoma 20 082 052 euroa. Yhtiö omisti omia osakkeitaan 200 000
kappaletta eli 0,4 prosenttia osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.

Aspocomp Group Oyj:n osakkeita vaihdettiin Helsingin Pörssissä (NASDAQ OMX
Helsinki) 38 551 718 kappaletta 1.1.­30.9.2010 välisenä aikana. Kauppojen
yhteenlaskettu arvo oli 6 030 604 euroa. Alin kaupantekokurssi oli 0,12 euroa,
ylin 0,21 euroa ja keskikurssi 0,16 euroa. Päätöskurssi 30.9.2010 oli 0,18
euroa, josta yhtiön markkina-arvoksi muodostui 8 982 923 euroa.

Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus osakekannasta oli 3,6 prosenttia.

HENKILÖSTÖ

Yhtiössä työskenteli katsausjaksolla keskimäärin 96 henkilöä (108). Henkilöstön
määrä 30.9.2010 oli 99 (101). Heistä työntekijöitä oli 68 (69) ja
toimihenkilöitä 31 (32).

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Aspocomp Group Oyj:n ranskalaisen tytäryhtiön Aspocomp S.A.S.:n entisistä
työntekijöistä 6 työntekijää ovat saattaneet uudelleen vireille kanteet Aspocomp
Group Oyj:tä vastaan ranskalaisessa tuomioistuimessa. Vaatimusten yhteismäärä on
noin 213 000 euroa. Kanteet tulevat käsittelyyn helmikuussa 2011.

Kanteet liittyvät 21 Aspocomp S.A.S.:n entisen työntekijän nostamiin kanteisiin
(Aspocompin pörssitiedote 18.2.2008). Näistä kahden kanssa on tehty erillinen
sopimus vuonna 2007 ja 13 osalta ranskalainen valitusoikeus on antanut päätöksen
(Aspocompin pörssitiedote 12.5.2010), jota ei ole vielä annettu virallisesti
tiedoksi yhtiölle. Ranskalainen tuomioistuin oli keskeyttänyt loput kuusi
kannetta työntekijöiden pyynnöstä.

Aspocomp on tehnyt vuoden 2007 tilinpäätöksessään kuluvarauksen, joka kattaa
kaikkien 21 kanteen vaatimukset.

YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Aspocomp Group Oyj:n 13.4.2010 kokoontunut varsinainen yhtiökokous päätti pitää
hallituksen kokoonpanon ja palkkiot samana kuin edellisellä kaudella. Lisäksi
yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiökokous päätti myös,
että tilikaudelta ei makseta osinkoa.

Yhtiökokous päätti hallituksen jäsenten lukumääräksi kolme ja hallitukseen
valittiin uudelleen Johan Hammarén, Tuomo Lähdesmäki ja Kari Vuorialho.
Yhtiökokous valitsi PricewaterhouseCoopers Oy:n uudelleen tilintarkastajaksi
tilikaudelle 2010.

Hallituksen puheenjohtajalle päätettiin maksaa vuosipalkkiona 24 000 euroa ja
hallituksen jäsenille 12 000 euroa. Vuosipalkkion määrästä maksetaan rahana 60
prosenttia ja hallituksen jäsenille hankitaan ja luovutetaan yhtiön osakkeita 40
prosenttia vastaavalla osuudella. Puheenjohtajalle maksetaan kokouspalkkiona 1
000 euroa kokoukselta ja muille jäsenille 500 euroa kokoukselta.
Pääkaupunkiseudun ulkopuolella asuville hallituksen jäsenille maksetaan
kokouksesta aiheutuneet kohtuulliset matka- ja majoituskustannukset.
Tilintarkastajalle maksetaan palkkio laskun mukaan.

Yhtiökokous päätti muuttaa yhtiön yhtiöjärjestystä siten, että yhtiöjärjestyksen
yhtiökokouksen koollekutsumista koskevan kymmenennen pykälän (§ 10) loppuun
lisättiin seuraava virke: ”Yhtiökokouskutsu on kuitenkin toimitettava vähintään
yhdeksän (9) päivää ennen yhtiökokouksen täsmäytyspäivää.” Yhtiöjärjestykseen
tehty lisäys perustuu Osakeyhtiölain muutokseen.

HALLITUS, HALLITUKSELLE MYÖNNETYT VALTUUDET

Järjestäytymiskokouksessaan hallitus valitsi Tuomo Lähdesmäen uudelleen yhtiön
hallituksen puheenjohtajaksi. Koska hallituksen kokoonpano on kolme jäsentä,
valiokuntia ei perustettu.

Vuoden 2008 varsinainen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien
osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden
luovuttamisesta. Uusia osakkeita voidaan antaa osakeannilla ja/tai erityisten
oikeuksien nojalla enintään 55 000 000 kappaletta. Valtuutus on voimassa viisi
vuotta ko. yhtiökokouksen päätöksestä lukien.

Vuoden 2008 varsinainen yhtiökokous päätti optio-oikeuksien antamisesta Aspocomp
Group Oyj:n toimitusjohtajalle. Hallitus ei ole myöntänyt edellä mainittuja
optioita.

Tarkemmat tiedot valtuutuksista löytyvät vuosikertomuksesta 2008 sivuilta 10-11
(www.aspocomp.com/linked/investor/ar_2008.pdf).

ARVIO LIIKETOIMINNAN RISKEISTÄ

Merkittävä velkaantuminen

Kauden lopussa yhtiön korolliset velat olivat nimellisarvoltaan noin 23,6 ja
IFRS kirjanpitostandardin mukaan noin 21,9 miljoonaa euroa.

Likviditeetti- ja rahoitusriski

Velkajärjestelysopimuksesta johtuen konsernin likviditeetin hoito perustuu
emoyhtiön kassavaroihin ja Oulun tehtaan tuottamaan kassavirtaan. Mikäli
Aspocomp Group Oyj ei saa rahoitusta Aspocomp Oulu Oy:ltä tai muilla
rahoitustavoilla, yhtiö voi tulla maksukyvyttömäksi.

Oikeudenkäynnit

Vuonna 2007 Ranskan korkein oikeus velvoitti yhtiön maksamaan Aspocomp S.A.S:n
388 entiselle työntekijälle korvauksina yhteensä noin 11 miljoonaa euroa noin 7
prosentin vuotuisine korkoineen. Tammikuussa 2009 Ranskan Evreuxin
työtuomioistuin on antanut päätöksen, jossa se velvoittaa yhtiön maksamaan 13
entiselle työntekijälle korvausta yhteensä noin 0,5 miljoonaa euroa korkoineen.
Aspocomp on valittanut tammikuun 2009 tuomiosta Ranskassa seuraavaan
oikeusasteeseen.

Rouenin valitustuomioistuin piti toukokuussa 2010 antamassaan päätöksessä
entisellään edellä mainitun työtuomioistuimen päätöksen ja velvoitti Aspocomp
Group Oyj:n maksamaan sen ranskalaisen tytäryhtiön Aspocomp S.A.S.:n
kolmelletoista entiselle työntekijälle korvausta yhteensä noin 527 000 euroa
korkoineen. Päätöstä ei ole vielä annettu virallisesti tiedoksi Aspocompille.

Lisäksi lokakuussa 2010 saadun tiedon mukaan kuusi entistä työntekijää ovat
hakeneet aiemmin keskeyttäneensä kanteen jatkamista ranskalaisessa
tuomioistuimessa. Kanteet tulevat käsittelyyn helmikuussa 2011 ja niiden
yhteismäärä on 213 000 euroa.

Edellä mainituilla korvauksilla ja kanteilla ei ole tulosvaikutusta kuluvalla
tilikaudella, koska yhtiö on tehnyt tilinpäätöksessä 2007 riittävän
kuluvarauksen. Kanteet liittyvät vuonna 2002 suljetun, tappiollisen Evreuxin
tehtaan irtisanomiskorvauksiin.

Riskinä on, että jäljellä olevat noin 100 työntekijää nostavat kanteen.
Kesäkuussa 2008 voimaan tulleen lain mukaan kanneaika vanhenee viidessä vuodessa
lainvoimaantulosta lukien.

TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT

Alhaisen kulurakenteen ja Oulun liiketoiminnan arvioitujen näkymien perusteella
konsernin liiketoiminta jatkuu vakaana. Koko vuoden 2010 liikevaihto kasvaa
merkittävästi ja tulos muodostuu voitolliseksi.

Konsernin liiketoimintojen kehittämisen lisäksi hallitus kartoittaa erilaisia
rakenteellisia kehittämisratkaisuja, mukaan lukien yritysjärjestelyjen
toteuttaminen tulevaisuudessa.

TAULUKOT JA LAATIMISPERIAATTEET

Raportoituihin liiketoimintoihin kuuluvat Aspocomp Oulu Oy ja konsernin emoyhtiö
Aspocomp Group Oyj. Nämä liiketoiminnot muodostavat yhden
liiketoimintosegmentin.

Katsauskauden tietoja ei ole tilintarkastettu. Osavuosikatsaus on laadittu IAS
34 (Osavuosikatsaukset) -standardin mukaan. Osavuosikatsaukseen on sovellettu
samoja laadintaperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2009, kuitenkin siten,
että yhtiö on ottanut 1.1.2010 alkaen käyttöön seuraavat uudet tai muutetut
standardit:

-IFRS 3 (uudistettu), Liiketoimintojen yhdistäminen
-IAS 27 (uudistettu), Konsernitilinpäätös ja erillistilinpäätös

Edellä mainittujen standardien käyttöönotolla ei ole ollut olennaista vaikutusta
katsauskaudelta esitettyihin lukuihin.

--------------------------------------------------------------------------------
| LAAJA TULOSLASKELMA, | | 7-9/1 | | 7-9/0 | | |
| HEINÄ-SYYSKUU | | 0 | | 9 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1000 | % | 1000 | % | | |
| | e | | e | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO | 4 525 | 100,0 | 2 747 | 100,0 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot | 99 | 2,2 | 66 | 2,4 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aine- ja tarvikekulut | -1 | -31,2 | -958 | -34,9 | | |
| | 411 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut | -1 | -31,0 | -1 | -49,8 | | |
| | 404 | | 369 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut | -950 | -21,0 | -1 | -38,8 | | |
| | | | 066 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | -303 | -6,7 | -280 | -10,2 | | |
| arvonalentumiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO/TAPPIO | 556 | 12,3 | -860 | -31,3 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut | -302 | -6,7 | -304 | -11,1 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 254 | 5,6 | -1 | -42,4 | | |
| | | | 164 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -2 | -0,1 | -1 | 0,0 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 252 | 5,6 | -1 | -42,4 | | |
| | | | 165 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen erät | | | | | | |

| Muuntoerot | 2 | 0,0 | 13 | 0,5 | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS | 253 | 5,6 | -1 | -41,9 | | |
| | | | 152 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voiton/tappion | | | | | | |
| jakautuminen | | | | | | |

| Määräysvallattomille | 78 | 1,7 | -17 | -0,6 | | |
| omistajille | | | | | | |

| Emoyrityksen omistajille | 173 | 3,8 | -1 | -41,8 | | |
| | | | 148 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laajan tuloksen | | | | | | |
| jakautuminen | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille | 78 | 1,7 | -17 | -0,6 | | |
| omistajille | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyrityksen omistajille | 175 | 3,9 | -1 | -41,1 | | |
| | | | 135 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TAMMI-SYYSKUU | | 1-9/1 | | 1-9/0 | | 1-12/0 |
| | | 0 | | 9 | | 9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1000 | % | 1000 | % | 1000 e | % |
| | e | | e | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO | 14 | 100,0 | 8 912 | 100,0 | 13 161 | 100,0 |
| | 307 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut tuotot | 229 | 1,6 | 177 | 2,0 | 238 | 1,8 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aine- ja tarvikekulut | -4 | -29,7 | -3 | -34,0 | -4 323 | -32,8 |
| | 249 | | 034 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Henkilöstökulut | -4 | -30,0 | -4 | -48,0 | -5 575 | -42,4 |
| | 288 | | 277 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut kulut | -2 | -20,4 | -2 | -33,5 | -4 026 | -30,6 |
| | 926 | | 985 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | -940 | -6,6 | -844 | -9,5 | -1 145 | -8,7 |
| arvonalentumiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVOITTO/TAPPIO | 2 134 | 14,9 | -2 | -23,0 | -1 670 | -12,7 |
| | | | 052 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot ja -kulut | -892 | -6,2 | -673 | -7,6 | -969 | -7,4 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VOITTO/TAPPIO ENNEN VEROJA | 1 242 | 8,7 | -2 | -30,6 | -2 639 | -20,1 |
| | | | 725 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -3 | 0,0 | 141 | 1,6 | 136 | 1,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO | 1 239 | 8,7 | -2 | -29,0 | -2 503 | -19,0 |
| | | | 583 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen erät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | 13 | 0,1 | 10 | 0,0 | 10 | 0,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TILIKAUDEN LAAJA TULOS | 1 252 | 8,8 | -2 | -29,0 | -2 493 | -18,9 |
| | | | 573 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden voiton/tappion | | | | | | |
| jakautuminen | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille | 295 | 2,1 | -56 | -0,6 | 12 | 0,1 |
| omistajille | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyrityksen omistajille | 944 | 6,6 | -2528 | -28,4 | -2 515 | -19,1 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden laajan tuloksen | | | | | | |
| jakautuminen | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomille | 295 | 2,1 | -56 | -0,6 | 12 | 0,1 |
| omistajille | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyrityksen omistajille | 957 | 6,7 | -2 | -28,2 | -2 505 | -19,0 |
| | | | 517 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton | | 0,02 | | -0,05 | | -0,05 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennettu | | 0,02 | | -0,05 | | -0,05 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| TASE | 9/10 | 9/09 | Muutos- | 12/09 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 1000 e | 1000 e | % | 1000 e |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineettomat hyödykkeet | 3 000 | 3 030 | -1,0 | 3 000 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineelliset hyödykkeet | 3 544 | 3 148 | 12,6 | 3 066 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myytävissä olevat sijoitukset | 44 | 44 | 0,0 | 44 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut pitkäaikaiset saamiset | 16 505 | 16 113 | 2,4 | 16 217 |
--------------------------------------------------------------------------------
| PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 23 093 | 22 335 | 3,4 | 22 327 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vaihto-omaisuus | 2 264 | 1 771 | 27,8 | 1 963 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myyntisaamiset ja muut saamiset | 4 182 | 3 491 | 19,8 | 4 058 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | 3 918 | 3 034 | 29,1 | 3 038 |
--------------------------------------------------------------------------------
| LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ | 10 364 | 8 296 | 24,9 | 9 059 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT YHTEENSÄ | 33 457 | 30 631 | 9,2 | 31 386 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoma | 20 082 | 20 082 | 0,0 | 20 082 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ylikurssirahasto | 27 918 | 27 918 | 0,0 | 27 918 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omat osakkeet -rahasto | -758 | -758 | 0,0 | -758 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttörahasto | 45 989 | 45 989 | 0,0 | 45 989 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun vapaan oman pääoman | 23 885 | 23 885 | 0,0 | 23 885 |
| rahasto | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kertyneet voittovarat | -113 | -114 690 | -0,8 | -114 678 |
| | 721 | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| kuuluva pääoma | 3 394 | 2 425 | 40,0 | 2 438 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Määräysvallattomat omistajat | 1 001 | 638 | 56,8 | 706 |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ | 4 395 | 3 064 | 43,5 | 3 143 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset rahoitusvelat | 21 734 | 21 755 | -0,1 | 21 878 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Varaukset | 264 | 256 | 2,8 | 319 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset rahoitusvelat | 172 | 294 | -41,4 | 242 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osto- ja muut velat | 6 892 | 5 262 | 31,0 | 5 804 |
--------------------------------------------------------------------------------
| VELAT YHTEENSÄ | 29 062 | 27 567 | 5,4 | 28 243 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 33 457 | 30 631 | 9,2 | 31 386 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| OMAN PÄÄOMAN MUUTOSLASKELMA, | | | | | |
| TAMMI-SYYSKUU | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 e | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Emoyrityksen omistajille kuuluva oma | | | |
| | pääoma | | | |

| | Osak | Yli | Muut | Omat | Muun | Kerty | Yhteen | Määrä | Oma |
| | e | kurs | raha | osak | to | neet | sä | ysval | pää |
| | pääo | sira | s | keet | erot | voitto | | latto | oma |
| | ma | has | tot | | | varat | | mat | yht. |
| | | to | | | | | | omist | |
| | | | | | | | | ajat | |

| Oma | 20 | 27 | 69 | -758 | -9 | -114 | 2 438 | 706 | 3 143 |
| pääoma | 082 | 918 | 874 | | | 669 | | | |
| 1.1.10 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | 944 | 944 | 295 | 1 239 |
| tulos | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen | | | | | | | |
| erät | | | | | | | |

| Muuntoe | | | | | 13 | | 13 | | 13 |
| rot | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma | 20 | 27 | 69 | -758 | 4 | -113 | 3 394 | 1 001 | 4 395 |
| pääoma | 082 | 918 | 874 | | | 725 | | | |
| 30.09.1 | | | | | | | | | |
| 0 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| | Emoyrityksen omistajille kuuluva oma | | | |
| | pääoma | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Osak | Yli | Muut | Omat | Muun | Kerty | Yhteen | Määrä | Oma |
| | e | kurs | raha | osak | to | neet | sä | ysval | pää |
| | pääo | sira | s | keet | erot | voitto | | latto | oma |
| | ma | has | tot | | | varat | | mat | yht. |
| | | to | | | | | | omist | |
| | | | | | | | | ajat | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma | 20 | 27 | 69 | -758 | -19 | -112 | 4 943 | 694 | 5 637 |
| pääoma | 082 | 918 | 874 | | | 154 | | | |
| 1.1.09 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden | | | | | -2 528 | -2 528 | -56 | -2 |
| tulos | | | | | | | | 583 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut laajan tuloksen | | | | | | | |
| erät | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoe | | | | | 10 | | 10 | | 10 |
| rot | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma | 20 | 27 | 69 | -758 | -9 | -114 | 2 425 | 638 | 3 064 |
| pääoma | 082 | 918 | 874 | | | 682 | | | |
| 30.09.0 | | | | | | | | | |
| 9 | | | | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVIRTALASKELMA, TAMMI-SYYSKUU | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 e | 1-9/10 | 1-9/09 | 1-12/09 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilikauden tulos | 1 239 | -2 583 | -2 503 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaisut | 1 802 | 1 314 | 1 999 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöpääoman muutos | 10 | 1 868 | 1 404 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot ja osingot | 24 | 17 | 17 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot | -4 | -34 | -37 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut verot | 1 | -2 | -3 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan rahavirta | 3 072 | 580 | 877 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit | -1 501 | -618 | -819 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöomaisuusmyynnit | 9 | 97 | 99 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Investointien rahavirta | -1 492 | -522 | -720 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen lyhennykset | -699 | -1 280 | -1 375 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lainojen nostot | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituksen rahavirta | -699 | -1 280 | -1 375 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarojen muutos | 880 | -1 221 | -1 217 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden alussa | 3 038 | 4 255 | 4 255 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttakurssien muutokset | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat tilikauden lopussa | 3 918 | 3 034 | 3 038 |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| TALOUDELLISET JA OSAKEKOHTAISET TUNNUSLUVUT | 9/10 | 9/09 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma / osake, euroa | 0,07 | 0,05 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste, % | 13,1 | 10,0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Nettovelkaantumisaste, % | 409,3 | 620,7 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, laimentamaton ja | 0,02 | -0,05 |
| laimennettu, euroa | | |
--------------------------------------------------------------------------------

--------------------------------------------------------------------------------
| VASTUUSITOUMUKSET | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1000 e | 9/10 | 9/09 | 12/09 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velan vakuudeksi | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| annetut kiinnitykset | 15 400 | 15 400 | 15 400 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käyttöleasingvastuut | 666 | 666 | 666 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut vastuut | 100 | 100 | 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | 16 166 | 16 166 | 16 166 |
--------------------------------------------------------------------------------

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

Oma pääoma/osake, euroa = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma
________________________________________________
Osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilinpäätöspäivänä

Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma
__________________________________
Taseen loppusumma - saadut ennakot x 100

Nettovelkaantumisaste, % = Korolliset nettorahoitusvelat
__________________________________
Oma pääoma x 100

Tulos/osake (EPS), euroa = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva
tilikauden tulos
______________________________________________
Ulkona olevien osakkeiden lukumäärän painotettu
keskiarvo (osakeantioikaistu)

Kaikki luvut ovat tilintarkastamattomia.

Espoossa, 29.10.2010

Aspocomp Group Oyj
Hallitus

Lisätietoja antaa toimitusjohtaja Sami Holopainen, puh. 0400 487 180.

www.aspocomp.com

Tulevaisuutta koskevat näkemykset perustuvat tiedotteen julkistamishetkeen ja
toteutumat saattavat aikanaan poiketa esitetyistä. Tässä tiedotteessa mainitut
asiat, jotka eivät ole historiallisia tosiasioita, ovat tulevaisuuteen liittyviä
lausuntoja. Kaikki tulevaisuuteen liittyvät lausunnot sisältävät tunnettuja ja
tuntemattomia riskejä, epävarmuuksia ja muita tekijöitä, jotka saattavat johtaa
Aspocompin toteutuneiden tulosten, toiminnan ja saavutusten olennaiseen
poikkeamiseen mistä tahansa esitetystä tai ilmaistusta sellaisesta
tulevaisuuteen liittyvästä tuloksesta, toiminnasta tai lausunnosta, joka
sisältyy sellaiseen tulevaisuutta koskevaan arvioon. Tällaiset tekijät
käsittävät yleiset taloudelliset ja liiketoimintaympäristöön liittyvät
olosuhteet; valuuttakurssimuutokset; lisäykset ja muutokset
piirilevyteollisuuden tuotantokapasiteetissa ja kilpailutilanteessa; sekä yhtiön
kyvyn toteuttaa ja hyödyntää investointiohjelmansa.

Source: Millistream