KultaRahaksi Oy

Avioerot näkyvät kultakaupassa

Lehdistötiedote   •   Kesä 04, 2013 10:10 EEST

Keväällä 2013 tehdyn tutkimuksen mukaan kultaiset sormukset ovat yleisin KultaRahaksi Oy:lle myytävä esine. Tutkimukseen vastasi yli 2000 kultaesineitä myynyttä asiakasta, joista sormuksen oli myynyt 78,2% (N=2062). Tutkimuksen teetti KultaRahaksi Oy.

"KultaRahaksi Oy:lle on myyty viimeisten kolmen vuoden aikana jo 267 kg kultaisia sormuksia. Tällä kierrätettävällä kultamäärällä saataisiin esim. 133 500 000 kännykkään käytettävä kulta", kertoo Tiainen.

"Tilastokeskuksen mukaan 90-luvulla solmituista avioliitoista lähestulkoon joka toinen on päättynyt avioeroon. Suomalaisilla on näin ollen paljon ylimääräisiä kultasormuksia, joita eron jälkeen harvoin enää käytetään ja niiden myynti tuntuu olevan luonnollinen osa eroprosessia", kertoo KultaRahaksi Oy:n toimitusjohtaja Matti Tiainen.

"Sormuksen nimettömään laittaminen on rituaali, joka avioliiton ja kihlauksen solmiessa tehdään ja eron sattuessa sormus luonnollisesti otetaan pois. Asioita on avioeron aikaan paljon mielessä ja sormukset saattavat unohtua lojumaan laatikoiden pohjille vuosikausiksi, ja joskus jopa mennä hukkaan", kertoo Tiainen.

"Tutkimuksemme tulos osoittaa, että ihmiset ovat nyt selvästi ottaneet tavaksi eron sattuessa hankkiutua eroon myös avioliittoon liittyvistä ja siitä muistuttavista asioista. Kuvien polttaminen on legendaa, mutta sormuksen myynti romukultana on symbolinen ele liiton päättymiselle, joka näyttää trendinä kasvavan vuosi vuodelta. Meille tulee silloin tällöin jopa kyselyitä sulatuskuiteista, jotta asiakas saisi varmuuden siitä, että vanha sormus muistoineen varmasti on sulatettu", toteaa Tiainen.

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2012 solmittujen avioliittojen määrä kasvoi hieman edellisestä vuodesta. Avioliittoja solmittiin 28 878, mikä oli 470 enemmän kuin edellisenä vuonna. Avioituvuuden vilkastuminen ei keskity selvästi yhteenkään ikäryhmään, vaan jakautuu usean ikäryhmän kesken.

Lisätietoja:

KultaRahaksi Oy Toimitusjohtaja Matti Tiainen
Tel: +358(0)40 7566644, matti.tiainen@kultarahaksi.fi

KultaRahaksi Oy on suomalainen vuonna 2009 perustettu osakeyhtiö, joka keskittyy kierrätyskullan ostamiseen kuluttaja-asiakkailta. Ostettu kulta kierrätetään sulattamalla ja jalostamalla se puhtaaksi kullaksi, jonka jälkeen se myydään uusiokäyttöön teollisuudelle. Tätä kautta kulta päätyy hammas-, elektroniikka- ja koruteollisuuden raaka-aineeksi.

 KultaRahaksi toi ensimmäisenä Suomeen palvelun, jonka avulla asiakkaat voivat postittaa kultaesineensä KultaRahaksille arvioitavaksi ja myytäväksi. Yhtiö on laajentanut toimintaansa Suomen lisäksi kaikkiin Pohjoismaihin sekä Eurooppaan. Toimintaa on yhteensä 15 maassa. Suurten volyymien ansiosta KultaRahaksi voi maksaa erittäin kilpailukykyistä hintaa. Lisätietoa www.kultarahaksi.fi