Valtioneuvosto

Avustukset rauhantyölle myönnetty

Lehdistötiedote   •   Helmi 15, 2011 22:01 EET

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt vuoden 2011 valtionavustukset rauhantyöhön. Tukea jaettiin yhteensä 560 000 euroa 26 hakijalle. Määrärahasta myönnettiin avustuksia sekä yleisavustuksina rauhanjärjestöjen perustoimintaan että erityisavustuksina rauhantyön projekteihin.

Suurimmat toiminta-avustukset myönnettiin valtakunnallisille rauhanjärjestöille, kuten Suomen Rauhanliitto - YK-yhdistykselle (177 000 euroa), Suomen Rauhanpuolustajille (169 000euroa), Rauhankasvatusinstituutille (65 000 euroa) ja Suomen Sadankomitealle (63 000 euroa). Yleisavustuksia myönnettiin myös ammattialakohtaisesti rauhantyötä tekeville järjestöille. Projektiavustuksen sai esimerkiksi Suomen Somalia-verkosto, joka järjestää rauhan mahdollisuuksia Somaliassa käsittelevän seminaarin.

Rauhanjärjestöjen suunnitelmissa esillä ovat rauhantyön perinteiset teemat, kuten aseistariisunta, joukkotuhoaseiden käytön vastustaminen, turvallisuuspolitiikka, konfliktien estäminen ja rauhankasvatus. Suomen turvallisuuspolitiikkaan vaikuttamista korostetaan erityisesti tuleviin eduskuntavaaleihin liittyen.

http://www.minedu.fi/OPM/Kulttuuri/kulttuuripolitiikka/avustukset/rauhantyoe/myoennetyt/liitteet/rauhantyo_2011.pdf (pdf)

Lisätietoja:
- erikoissuunnittelija Mikko Cortés Téllez, puh. 09 160 77022, 040 551 7030, etunimi.sukunimi@minedu.fi