Cencorp

CENCORP KOROTTAA ARVIOTAAN KOKO VUODEN LIIKEVAIHDOSTA

Lehdistötiedote   •   Loka 07, 2010 17:12 EEST

Cencorp Oyj arvioi nykyisen liiketoimintansa koko vuoden liikevaihdon olevan noin 10,5 - 11,5 miljoonaa euroa edellyttäen, että vallitsevat suhdanteet eivät olennaisesti muutu. Yhtiö arvioi aiemmin 26.8.2010 julkaistussa osavuosikatsauksessa nykyisen liiketoimintansa koko vuoden liikevaihdon kasvavan yli 50 prosenttia edellisestä vuodesta (2009: 6,1 miljoonaa euroa) edellyttäen, että vallitsevat suhdanteet eivät olennaisesti muutu. Aiempi arvioitu 50 prosentin kasvu edelliseen vuoteen verrattuna olisi tarkoittanut vähintään 9,15 miljoonan euron liikevaihtoa vuodelle 2010. Liikevaihdon kasvu johtuu pääasiassa suhdannetilanteen ja laserautomaatio- ja muiden automaatiolaitteiden kysynnän piristymisestä. Lisäksi olemme lisänneet merkittävästi omia myyntiponnistuksiamme ja vahvistaneet myyntiorganisaatiotamme vuoden alusta lähtien, kertoo Cencorpin toimitusjohtaja Mats Eriksson. Koko vuoden kannattavuutta koskeva arvio pysyy muuttumattomana eli operatiivisen liiketoiminnan koko vuoden tuloksen, ilman kertaluonteisia kustannuksia, arvioidaan olevan vuoden 2009 tulosta selvästi parempi, mutta edelleen tappiollinen. Cencorpin tilauskanta on tämän pörssitiedotteen julkistamishetkellä noin 3 miljoonaa euroa. Cencorp Oyj HALLITUS Lisätietoa: Mats Eriksson toimitusjohtaja Cencorp Oyj Puhelin: +358 (0)400 358 982 Sähköpostiosoite: mats.eriksson@cencorp.com Jakelu: NASDAQ OMX Helsinki Oy Keskeiset tiedotusvälineet