Tritolonen.fi

D-vitamiini voi pidentää tervettä ikää

Lehdistötiedote   •   Maalis 30, 2012 14:15 EEST

Kansas Cityn yliopisto on julkaissut yhden kaikkein suurimmista D-vitamiiniaineistoista, lähes 11 000 henkilön lähes 6 vuoden seurantatutkimuksen. Sen mukaan Kansasissa – joka sijaitsee 39. leveysasteella, kuten Madrid ja Rooma – 70 % väestöstä potee D-vitamiinin puutetta. S-D-25 on silloin alle 75 nmol/l. Puute liittyi erityisesti ylipainoon, lihavuuteen, sydän- ja valtimotauteihin ja -kuolleisuuteen sekä tyypin 2 diabetekseen.

Tutkitut henkilöt olivat keskimäärin noin 60-vuotiaita (+/- 15 v), ja heistä suurin osa oli naisia (71 %). D-vitamiinin pitoisuus seerumissa (Suomessa merkitään S-D-25) oli keskimäärin 60 nmol/l, mikä on alle viitearvon (75–150 nmol/l), mutta huomattavasti enemmän kuin vastaavan ikäisillä suomalaisilla (keskimäärin noin 43 nmol/l). Vain 30 prosentilla pitoisuus oli riittävä eli yli 75 nmol/l. Toisin sanoen, yli 70 % poti puutetta, vaikka he asuivat aurinkoisessa osavaltiossa.

D-vitamiinin puute lisäsi monia sairauksia: Diabetesta, verenpainetautia, sepelvaltimotautia, sydänlihasrappeumaa (kardiomyoatiaa) ja sydänkuolemia.

D-vitamiinin käyttö ruoan lisänä vähensi kokonais- ja sydäntautikuolleisuutta, mutta vain niillä, joilla oli ollut puutetta. Valitettavasti tässä aineistossa ei kyetty selvittämään, kuinka suuria päiväannoksia D-vitamiinia ihmiset nauttivat. Monivitamiinivalmisteiden käyttöä ei laskettu D-vitamiinin käytöksi, koska niiden pitoisuudet olivat niin pieniä. Yleensä amerikkalaiset ottavat paljon suurempia D-vitamiiniannoksia (jopa 250 µg/vrk) kuin suomalaiset.

Tutkimuksen painoarvoa lisää se, että se julkaistiin sydänlääkäreiden ammattilehdessä. Koko artikkelin voi lukea maksutta alla olevasta linkistä. Amerikkalaistutkimus vahvistaa eurooppalaisen LURIC-tutkimuksen tulosta: D-vitamiini ehkäisee sydän- ja muita kuolemia.

Tämäkin tutkimus puoltaa D-vitamiinin saantisuosituksen reilua nostoa. Se ehkäisisi useimpia kansantauteja ja jarruttaisi niiden kulkua. Samalla säästyisi miljardeja euroja vuodessa. Pitkäikaissairaiden tulisi mittauttaa seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) ja nostaa se vähintään 125 nmoliin/l. Viitearvo on 75–150 nmol/l. Viranomaissuositus on alle 2-vuotiaille 10 µg, 2-60-vuotiaille 7,5 ja yli 60-vuotiaile 20 µg. Itse suosittelen kaikille suomalaisille, myös lapsille, vähintään 100 mikrogramman päiväannosta, kuten arkkiatri Arvo Ylppö esitti jo vuonna 1925!

Lähdeviite:

Nutraingredients.com. 28.3.2012

Vacek JL, Vanga SR, Good M, et al. Vitamin D Deficiency and Supplementation and Relation to Cardiovascular Health. The American Journal of Cardiology. 2012;109 (3), 359-363

Kuka on tohtori Matti Tolonen?

Matti Tolonen on laillistettu lääkäri, lääketieteen ja kirurgian tohtori, Helsingin yliopiston dosentti. Hänet tunnetaan yhtenä Suomen luontaislääketieteen uranuurtajista.

Tohtori Tolonen valmistui lääkäriksi 1969 Helsingin yliopistosta ja väitteli tohtoriksi 1974 Turun yliopistosta. Hänet nimitettiin Helsingin yliopiston kansanterveystieteen dosentiksi 1978. Tolonen on toiminut työterveysopin professorina Tampereen yliopistossa, asiantuntijalääkärinä sosiaali- ja terveysministeriössä sekä ylilääkärinä lääkintöhallituksessa ja Työterveyslaitoksessa. Hän toimi 1980-luvulla Maailman Terveysjärjestön (WHO) asiantuntijana Euroopan aluetoimistossa Kööpenhaminassa ja päämajassa Genevessä. Tohtori Tolonen on kehittänyt monia uusia valmisteita ja menetelmiä itsehoitoon. Hänen valmisteensa ovat kautta maailman tunnettuja merkkituotteita.

www.tritolonen.fi