Gummerus

Elämäkerta valottaa kiistellyn Matti Laurilan tietä jääkäristä arvostetuksi sotilaslegendaksi

Lehdistötiedote   •   Loka 07, 2010 22:26 EEST

Jääkärieversti Matti Laurila (1895–1983) oli paitsi huomattava vaikuttaja Suomen sotahistoriassa, myös mielenkiintoinen henkilö ristiriitoineen, avuineen ja puutteineen. Miten tapahtumat rintamilla ja rauhan aikana heijastuivat hänen toimintaansa, asenteisiinsa ja sosiaaliseen kanssakäymiseensä? Vesa Määttä pureutuu väitöskirjaan pohjautuvassa teoksessaan Lakeuksien eversti Matti Laurila (Ajatus Kirjat) tämän ristiriitaisen sotilaan maineen syihin sekä persoonaan myyttien taustalla.

”Jääkärieversti Matti Laurila oli syvästi kunnioitettu kansalainen, joka vei mukanaan erään historian ajanjakson.”
– Veikko Pirilä

Matti Laurilan maine syntyi jo itsenäisyytemme alkuvuosina ”Lapuan lumiauran” myötä. Maaliskuussa 1918 Länkipohjan taistelussa menehtyivät sekä 1. komppanian päällikkönä toiminut isä-Laurila että hänen nuorin poikansa, 2. komppanian päällikkönä toiminut Ilmari Laurila. Lauriloiden sankarikuolemat merkitsivät käännekohtaa niin sodassa kuin Matti Laurilan elämässä. Ylipäällikkö määräsi Laurilan jatkamaan isänsä tehtäviä. Länkipohjasta muodostui vapaussodan ratkaisutaistelu, ja Lauriloista tuli sodan juhlituimpia ja palvotuimpia sankareita.

”Lapuan Lauriloihin kytkettiin uskomaton määrä erilaisia tarinoita: tosia, vääriä ja väritettyjä. Heistä kehkeytyivät sodan kenties juhlituimmat sankarit heti ylipäällikkö Mannerheimin jälkeen.”
– Heikki Ylikangas

Matti Laurila oli Svinhufvudin avainhenkilö Mäntsälän kapinassa 1932. Laurila koki sympatiaa Lapuan liikkeen tavoitteita kohtaan, mutta halu säästää ihmishenkiä, lojaalius Svinhufvudia kohtaan sekä tarve säilyttää suojeluskuntien yhtenäisyys pitivät hänet kuitenkin aisoissa, ja hän kykeni estämään eteläpohjalaisten joukkosiirtymisen Mäntsälään. Laurilan toiminnalla oli merkitystä myös Suomen itsenäisyyden ja demokraattisen yhteiskuntajärjestelmän saavuttamisessa ja erityisesti sen säilyttämisessä. ”Laurila kantoi vastuun siitä, ettei aseellinen konflikti eskaloitunut Mäntsälän kapinassa eikä Suomi ajautunut sisällissotaan ja radikalisoitunut. Näin kansakunnan yhtenäisyyden lujittumiselle jäi vielä aikaa ennen talvisotaa.”

Talvisodassa Laurila kunnostautui miehineen Taipaleen ja Äyräpään taisteluissa. Vaikeudet alkoivat kasaantua Laurilalle kuitenkin välirauhan aikana, kun hänen esimiehekseen nimitettiin jääkärieversti H. E. Hannuksela. ”Suhde esimiehiin oli Laurilan itsenäiselle ja ehdottomalle luonteelle jatkuva haaste. […] Kun henkilöristiriidoille oli edellytyksiä, yhteenotto oli raju, kuten tapahtui Hannukselan kanssa. Ehdottomuudessaan Laurila provosoitui, jos henkilökemiat eivät kohdanneet vastapuolen kanssa.”

Laurilan onneksi hän kykeni vielä syksyllä 1941 näyttämään taitonsa rintamakomentajana kenraaliluutnantti Talvelan alaisuudessa. Se ei kuitenkaan ennättänyt vakuuttaa kaikkia ylempiä upseereja: menetettyä mainetta ei ollut helppo palauttaa ennalleen. Sodan jälkeen suojeluskunnat lakkautettiin, ja Laurila putosi tyhjän päälle. Hänen omat miehensä pysyivät kuitenkin everstilleen uskollisina.

Vesa Määttä
Vesa Määttä (s.1969) on helsinkiläinen historioitsija, jolla on toimittajan ja käsikirjoittajan tehtävien lisäksi kokemusta museoalalta sekä lääketeollisuudesta. Määttä on väitellyt Laurilasta 2.10.2010.

Vesa Määttä, Lakeuksien eversti Matti Laurila
400 sivua
ovh. 40,25 €

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt
Katja Leino, viestintäpäällikkö, p. 0400 132 642 tai 010 6836 204, katja.leino@gummerus.fi

Arvostelukappale- ja kuvapyynnöt
Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472 tai 010 6836 207, mari.laaperi@gummerus.fi 

Ajatus Kirjat
Vuonna 1981 perustettu Ajatus Kirjat on osa Gummerus Kustannus Oy:n tietokustantamisen kokonaisuutta. Lehtori Kaarle Jaakko Gummerus aloitti kustannustoiminnan yhdessä vaimonsa Gustavan kanssa vuonna 1872. Kaarle Jaakko ja Gustava halusivat kantaa kortensa kekoon kansan valistamiseksi ja julkaista painotuotteita huviksi ja hyödyksi kaikille Suomen kyläläisille. Gummerus toimii edelleen suomalaisena perheyhtiönä, jonka omistajat ja henkilökunta kunnioittavat Kaarle Jaakon alkuperäistä liikeideaa "huviksi ja hyödyksi". Julkaisemme kotimaista ja suomennettua kaunokirjallisuutta, lasten- ja nuortenkirjallisuutta sekä tieto- ja harrastekirjoja. Kustannusohjelmaamme kuuluvat myös sanakirjat ja kielten kirjat. www.gummerus.fi