Elisa

Elisan myydyimmät puhelimet toukokuussa: Älypuhelin on yhä useamman suomalaisen ostoslistalla

Lehdistötiedote   •   Kesä 03, 2011 16:57 EEST

Myydyimmistä matkapuhelimista valtaosa on älypuhelimia, ja ne ovat alkaneet yleistyä nyt myös yrityskäytössä. Älypuhelinten suosion myötä vauhdittuu myös datapakettien kysynnän kasvu niin yksityis- kuin yrityskäytössäkin. Erityisesti nopeat mobiililaajakaistat lisäävät suosiotaan.

Uuden puhelimen ostoa suunnittelevista puolet aikoo hankkia seuraavaksi puhelimekseen älypuhelimen, selviää Elisan keväällä 2011 teettämästä älypuhelimia ja mobiililaajakaistaa koskevasta tutkimuksesta. Älypuhelinta hankittaessa puhelimen malli ja merkki ovat todennäköisemmin ennalta päätetty ostoksille lähtiessä kuin ominaisuuksiltaan vaatimattomampien peruspuhelinten kohdalla.

– Mallin ja merkin lisäksi kuluttajat pohtivat yhä enemmän myös puhelimen käyttöjärjestelmää. Monet haluavat esimerkiksi Android-puhelimen tietyn merkin tai mallin sijaan, liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi Elisalta toteaa.

– Yrityspuhelimissa Nokia on edelleen todella vahvoilla, mutta Apple ja Androidit yleistyvät yrityskäytössä kovaa vauhtia. Viimeisimmät tiedot Nokian Symbian-kehityksestä saavat varmasti monet yritykset miettimään, miten yrityksen mobiliteettia jatkossa rakennetaan. Huolena on ICT-ratkaisujen kokonaisuuden hallinta, tietoturva ja tiedon leviäminen pilveen, Elisan yritysasiakasliiketoiminnasta vastaava johtaja Pasi Mäenpää toteaa.

Mobiililaajakaistoja hankitaan yhä useammin kannettavien lisäksi myös älypuhelimiin. Mobiililaajakaistoja matkapuhelimella käytetään yleisimmin liikkeellä ollessa sekä työ- ja opiskelupaikoilla. Kolmanneksi eniten puhelimella surffataan kesämökeillä tai muilla vapaa-ajan asunnoilla.

– Kuluttajia kiinnostavat erityisesti nopeat mobiililaajakaistat Yhä useamman kuluttajan valinta on yli 10 Mbit/s yhteys myös mobiilissa, Henri Korpi sanoo.

Yritysliittymistä edelleen noin puolet on käytössä ilman datapakettia, mutta ne yleistyvät vauhdilla.

– Yrityksissä puhelinten käytön monipuolistuminen näkyy muun muassa niihin hankittavien datapakettien osuuden voimakkaana kasvuna. Vain puhekäytössä olevien laitteiden määrä jatkaa tasaista mutta hidasta laskuaan. Se kertoo paitsi paremmasta kustannusten hallinnasta myös siitä, että suomalaisyritykset alkavat ottaa mobiilipäätelaitteita aktiivisemmin hyötykäyttöön, Mäenpää kertoo.

Nopeita mobiililaajakaistoja hyödyntävien laitteiden kasvu näkyy myös Elisan kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla. Listan puhelimista kahdeksalla on mahdollista surffata yli 10 Mbit/s nopeudella. Listan sijalla seitsemän oleva Samsung Galaxy S II pystyy hyödyntämään jopa 21 Mbit/s nopeutta, minkä ansiosta videoiden ja kuvien jakaminen sujuu nopeasti.

Myydyimmät puhelimet kuluttaja-asiakkaille toukokuussa 2011:

Malli Sija Edellinen sijaApple iPhone 41.2.Nokia C2-012.4.Samsung Galaxy Gio3.5.ZTE Blade4.1.Nokia E7-005.3.Nokia C6-016.uusiSamsung Galaxy S II7.uusiNokia C7-008.7.HTC Desire HD9.6.Nokia N8-0010.13.Nokia 723011.12.Nokia 523012.8.Nokia C5-0013.11.Motorola Defy14.uusi.Huawei Ideos X515.9.

Myydyimmät puhelimet yritysasiakkaille toukokuussa 2011:

Malli Sija Edellinen sijaNokia E7-001.1.Apple iPhone 4 2.2.Nokia C2-01 3.5.Nokia 3720 4.6.Nokia C6-005.4.Nokia 2730 Classic6.3.Nokia C5-00 7.8.Nokia E5-00 8.7.Nokia E52 9.9.Nokia E72   10.10.Nokia C7-0011.12.Samsung Galaxy S II12.uusiSamsung Xcover 271 13.13.Samsung Galaxy Ace 14.uusiJablocom GDP-04I 3G15.uusi

Lisätiedot:
Henri Korpi, liittymäliiketoimintajohtaja, p. 045 6700416, etunimi.sukunimi@elisa.fi
Pasi Mäenpää, johtaja, yritysasiakkaat, p. 050 60250, etunimi,sukunimi@elisa.fi

Elisa on tietoliikenne- ja ICT-palveluyritys. Tuomme viihtymistä suomalaisten elämään ja tuottavuutta liiketoimintaan online- ja ICT-palveluillamme. Palvelemme noin 2,2 miljoonaa kuluttajaa, yritystä ja julkishallinnon organisaatiota. Mobiililiittymien markkinajohtajana tarjoamme asiakkaillemme Suomen kattavimman 3G-verkon. Liikevaihtomme vuonna 2010 oli 1,46 miljardia euroa ja henkilöstömäärämme 3 600. Tarjoamme palvelut kansainvälisesti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa. Lisätietoja www.elisa.fi