Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Elokuun vesitilanne Pohjois-Karjalassa

Lehdistötiedote   •   Syys 10, 2010 21:14 EEST

Elokuun vesitilanne Pohjois-Karjalassa Elokuun alkupuoli oli Pohjois-Karjalassakin tänä vuonna poikkeuksellisen lämmin ja helleraja ylitettiin useana päivänä. Ilmatieteen laitoksen mukaan esim. Joensuussa oli elokuussa 10 hellepäivää, kun niitä keskimääräisesti on kaksi. Elokuun alkupuolella esiintyi myös voimakkaita ukkosia, joihin liittyi kovia tuulia ja syöksyvirtauksia. Elokuun loppupuolella sää viileni huomattavasti ja myös hallaa esiintyi. Elokuun sademäärä oli maakunnan alueella noin neljänneksen tavanomaista pienempi. Sateet olivat enimmäkseen kuuroluonteisia, mistä johtuen sademäärissä oli paikkakuntakohtaisia eroja. Mittauspisteissä Kontiolahdella, Koitajoella ja Jänisjoella satoi keskimäärin 62 mm, kun tavallisesti elokuussa sadetta kertyy 83 mm. Järvien vedenkorkeudet laskivat elokuussa ajankohdan keskimääräisiä tasoja alemmaksi. orivesi-Pyhäselkä oli kuun lopussa 22 cm, Pielinen 30 cm, Ruunaa 28 cm ja viinijärvi 18 cm ajankihdan pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella. Suomen ympäristökeskuksessa laaditun ennusteen mukaan Orivesi-Pyhäselän vedenkorkeus alenee lokakuun loppuun mennessä vielä 15-30 cm ja Pielisen syyskuun loppuun mennessä 10-20 cm. Myös pohjavedenkorkeudet laskivat elokuun aikana. Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen mittauspisteissä Kontiolahden Jakokoskella ja Jaamankankaalla pohjavedenkorkeus oli kuun lopussa 7 - 10 cm ajankohdan keskiarvon alapuolella. Ilomantsin Kuuksenvaarassa sekä Nurmeksen Juutilankankaalla pohjavedenkorkeus oli kuun lopussa laskusta huolimatta 10 cm normaalia ylempänä. Jokien keskivirtaamat olivat elokuussa huomattavasti tavanomaista pienempiä. Pielisjoessa vettä virtasi n. 80 %, Lieksanjoessa n. 60 % ja Koitajoessa vain alle 40 % normaalimäärästä. Pienempien jokien virtaamat olivat hieman yli neljänneksen normaalista. Helteiden johdosta pintaveden lämpötilat olivat elokuun alkupuolella selvästi keskiarvoa korkeampia. Esimerkiksi Pielisen lämpötila 9.8. (24,0 °C) oli noin 6,5 astetta normaalin yläpuolella. Kuun loppupuolen viileä sää jäähdytti nopeasti myös järvet niin, että kuukauden lopussa esim. Pielinen ja Pyhäselkä olivat 0,4 - 0,7 astetta normaalia viileämpiä. Pielisen vesi oli 14,4 ja Pyhäselän 14,0 asteista. Tilastotietoja Lisätietoja Rakennusmestari Veijo Puustinen, puh. 0400 883 947, veijo.puustinen(at)ely-keskus.fi