NCC-yhtiöt

Espoon kaupungin palvelutori Ison Omenan laajennusosaan

Lehdistötiedote   •   Joulu 17, 2013 13:00 EET

Kauppakeskus Ison Omenan rakenteilla olevaan laajennusosaan sijoittuu Espoon kaupungin uudenlainen palvelutori, joka on useiden kaupungin palveluiden yhteiskäytössä.

Tiloihin sijoittuu muun muassa erilaisia sosiaali- ja terveyspalveluita sekä Matinkylän yhteispalvelupiste. Näiden lisäksi tiloihin muuttaa nykyisistä tiloistaan Ison Omenan kirjasto, joka saa samalla kaipaamaansa lisätilaa. Toukokuun lopussa Espoon kaupungin kanssa tehty, noin 6000 neliön tiloja koskeva esisopimus allekirjoitettiin lopulliseksi vuokrasopimukseksi tänään.

Palvelutorin toiminnallisena ajatuksena on tuoda monipuoliset julkiset palvelut samaan, yhtenäiseen tilaan. Kaupungin palvelutori sijoittuu Ison Omenan laajennusosan kolmanteen kerrokseen, aivan rakenteilla olevan metroaseman päälle. Palvelutorille tulee yhteys metroasemalta, Matinkylän bussiterminaalista ja kauppakeskuksen pysäköintihallista.

- Espoon palveluverkkostrategian mukaan kaupungin palvelutoiminnat sijoitetaan kaupunkikeskuksiin julkisen liikenteen solmukohtiin, jonne asukkaiden ja asiakkaiden on helppo tulla. Olemme tyytyväisiä, että kaupungin eri toimialat yhdistävä ensimmäinen palvelutori on nyt saatu sovittua Matinkylän keskukseen”, Espoon kaupungin Tilakeskus-liikelaitoksen toimitusjohtaja Carl Slätis sanoo.

- Nyt suunniteltu palvelutori on mielenkiintoinen uutuus. Eri toimintojen yhdistämisellä saavutetaan synergiaetuja niin asiakkaille, yrityksille kuin kaupungille. NCC:n toteuttamissa kaupallisissa kohteissa julkisten palveluiden osuus on kasvanut ja näemme, että jatkossakin julkisten palveluiden osuus on merkittävä”, toteaa yksikön johtaja Jukka Manninen NCC Property Developmentista.

- Espoon kaupungin palvelutori täydentää oivallisesti kauppakeskus Ison Omenan palvelutarjontaa. Iso Omena rakentuu yhä enemmän monipuoliseksi sisäkaupunkitilaksi, ja julkiset palvelut ovat olennainen osa tätä kokonaisuutta. Kauppakeskuksissa nähdään tulevaisuudessa yhä enemmän julkisia ja kaupallisia palveluita. Näitä ovat esimerkiksi ravintolat, elokuvateatterit ja kuntosalit”, Cityconin operatiivinen johtaja Harri Holmström sanoo. 

Ison Omenan laajennushanke käynnistyi viime kesäkuussa. Kauppakeskus kasvaa hankkeessa noin puolella nykyisestä, valmistuessaan vuonna 2016 Isossa Omenassa on noin 75 000 neliömetriä vuokrattavaa liikepinta-alaa ja yli 200 erilaista liikettä tai palvelua. Citycon ja NCC kehittävät hanketta yhteistyössä. Kauppakeskuksen alle sijoittuu Länsimetron ensimmäisen vaiheen pääteasema ja liityntäliikenteen bussiterminaali.

Lisätietoa:
NCC Property Development Oy, yksikön johtaja Jukka Manninen, puh. 010 507 5294

NCC on yksi pohjoismaiden johtavista rakennus- ja kiinteistökehitysyrityksistä. Sen vuosittainen liikevaihto on n. 6,6 miljardia euroa ja henkilöstömäärä 18 000. NCC-yhtiöitä Suomessa ovat NCC Rakennus Oy, NCC Asuminen, NCC Property Development Oy ja NCC Roads Oy. NCC-yhtiöiden vuotuinen liikevaihto Suomessa on lähes miljardi euroa ja henkilöstömäärä noin 2 900. www.ncc.fi