Eduskunta

Etyj arvioi, tarvitaanko presidentinvaaleihin tarkkailijoita

Lehdistötiedote   •   Marras 08, 2011 20:00 EET

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin asiantuntijaryhmä vierailee Suomessa arvioimassa valmistautumista kevään presidentinvaaleihin. Vaaliasiantuntijat tapasivat tiistaina eduskunnassa Suomen Etyj-valtuuskunnan sen varapuheenjohtajan Ismo Soukolan (ps.) johdolla.

Etyj on viime vuosina lähettänyt aiempaa enemmän vaalitarkkailijoita myös läntisiin jäsenmaihinsa. Vaalitarkkailun tarpeen käy ennen vaaleja arvioimassa Etyjin yhteydessä toimivan Demokraattisten instituutioiden ja ihmisoikeuksien toimiston Odihrin (Office for Democratic Institutions and Human Rights) tarvearviointivaltuuskunta.

Kolmipäiväisellä vierailullaan valtuuskunta tapaa muun muassa ulko- ja oikeusministeriön, korkeimman hallinto-oikeuden, Väestörekisterikeskuksen ja Valtiontalouden tarkastusviraston sekä Ihmisoikeusliiton, median ja poliittisten puolueiden edustajia.

Etyjin arviointiryhmä kävi Suomessa myös ennen kevään eduskuntavaaleja. Tuolloin tarvearviointivaltuuskunta katsoi, ettei varsinaiseen laajamittaiseen vaalitarkkailuun ole tarvetta. Huhtikuun vaaleihin lähetettiin kevyempi asiantuntijapohjainen vaaliarviointivaltuuskunta.   Sen raportti on luettavissa oikeusministeriön verkkosivuilta (linkki sinne tämän sivun alareunassa).   Lisätiedot:
Suomen Etyj-valtuuskunnan varapuheenjohtaja Ismo Soukola 09 432 3168
Kansainvälisten asiain neuvos Gunilla Carlander 09 432 3551, 050 324 3019