Valtioneuvosto

EU ja Välimeren maat aloittavat yhteisen kestävän kaupunkikehityksen strategian valmistelun

Lehdistötiedote   •   Marras 11, 2011 09:33 EET

Ulkoasiainministeriö ja ympäristöministeriö tiedottavat

Euroopan unionin ja 16 Välimeren alueen maan muodostaman Välimeren unionin yhteistyö laajenee. Ranskan Strasbourgiin kokoontunut Välimeren unionin kestävän kaupunkikehityksen ministerikokous päätti tänään 10. marraskuuta aloittaa yhteisen kestävän kaupunkikehityksen strategian valmistelun.

"Kyseessä on merkittävä päätös. Kestävän kaupunkikehityksen edistäminen on tärkeä uusi toiminta-alue EU:n ja Välimeren maiden yhteistyön vahvistamisessa", kertoo kokouksessa Suomea edustanut ylijohtaja Helena Säteri ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osastolta.

Kokous oli EU:n ja Välimeren maiden ensimmäinen rakennetun ympäristön kestävää kehitystä käsittelevä ministerikokous. Tapaamisen aikana kaupunkien kehittämistä käsiteltiin muun muassa aluekehittämisen sekä sosiaalisen koheesion eli yhteiskuntien sisäisen eheyden näkökulmista.

"Välimeren alueen kaupunkien kestävällä kehityksellä erityisesti Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idän alueella on tärkeä merkitys koko Euroopalle. Yhteistyön tavoitteena on edistää sekä alueen kaupunkien taloudellista kilpailukykyä että ihmisten ja ympäristön hyvinvointia. Strategian avulla pyritään vahvistamaan niiden kykyä vastata niin ilmastonmuutoksen, työllisyystilanteen kuin vaikkapa siirtolaisuuden tuomiin haasteisiin", Säteri sanoo.

Tärkeänä tavoitteena on myös tukea Välimeren alueen paikallisten ja alueellisten toimijoiden roolia ja osaamista kaupunkikehityksen edistämisessä. Kokoukseen osallistuneet ministerit korostivat myös tarvetta edistää alueella olevia liikenneyhteyksiä sekä yhteistyökumppanuuksia.

Lisätietoja

Ylijohtaja Helena Säteri, ympäristöministeriö, puh. 040 779 6666, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Erityisasiantuntija Olli Maijala, ympäristöministeriö, puh. 040 585 8792, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Afrikan ja Lähi-idän osaston Euromed-koordinaattori, suurlähettiläs Risto Veltheim, ulkoasiainministeriö, puh. 040 748 2697, etunimi.sukunimi@formin.fi
Ulkoasiainsihteeri Rae Lumes, ulkoasiainministeriö, puh. 040 357 6237, etunimi.sukunimi@formin.fi