Valtioneuvosto

EU:n ympäristöministerit valmistautuivat Luxemburgissa Cancúnin ilmastoneuvotteluihin ja Nagoyan biodiversiteettisopimuksen osapuolikokoukseen

Lehdistötiedote   •   Loka 15, 2010 11:39 EEST

Euroopan unionin ympäristöministerit kokoontuivat tänään Luxemburgiin hiomaan EU:n yhteisiä näkökantoja loppusyksyn kansainvälisiin osapuolikokouksiin.

Kansainväliset ilmastoneuvottelut jatkuvat Meksikon Cancúnissa, jossa järjestetään 29.11.-10.12. YK:n ilmastosopimuksen 16. osapuolikokous. Ympäristöministerit hyväksyivät EU:n neuvotteluohjeet, joiden mukaan EU suhtautuu avoimesti Kioton pöytäkirjan jatkokauteen edellyttäen, että muutkin neuvotteluosapuolet sitoutuvat vastaaviin päästövähennyksiin ja toimiin. EU:n päätavoitteena on edelleen kattava ja sitova sopimus.

Ympäristöministerit jatkoivat myös keskustelua mahdollisuudesta nostaa EU:n kasvihuonekaasujen vähennystavoitetta yli nykyisen 20 prosentin. Kokouksessa todettiin, että vähennystavoitteen nostaminen tukee parhaimmillaan vihreän talouden kasvua ja edistää EU:n kilpailukykyä. Suomi toivoi jatkokeskustelujen pohjaksi selvityksiä siitä, mitä kustannuksia ja hyötyjä vähennystavoitteen nostaminen toisi eri jäsenmaille.

Luxemburgissa keskusteltiin myös kansainvälisen biodiversiteettisopimuksen 10. osapuolikokouksesta, joka järjestetään 18.-29. lokakuuta Japanin Nagoyassa. Ympäristöministerit vahvistivat yhteisen tavoitteen luonnon monimuotoisuuden häviämisen pysäyttämisestä EU:ssa vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena Nagoyassa on myös saada aikaan sopimus geenivarojen saatavuuden ja hyötyjen oikeudenmukaisesta jakamisesta.

Ympäristöministerit keskustelivat komission ehdotuksesta, jolla muutettaisiin muuntogeenisten organismien avoimen käytön direktiiviä siten, että se antaisi jäsenvaltioille jatkossa mahdollisuuden tietyin perustein kieltää tai rajoittaa muuntogeenisten kasvien viljelyä alueellaan. Suomi suhtautuu ehdotukseen varovaisen myönteisesti, mutta toivoo tarkennuksia kriteereihin, joiden perusteella rajoitus- tai kieltopäätös voidaan tehdä.

Suomen delegaatio kertoi 21.-23. marraskuuta Espoossa järjestettävästä IEG-kokouksesta (International Environmental Governance Reform), joka tähtää kansainvälisen ympäristöhallinnon uudistamiseen. Kokous on osa kansainvälisen ministeriryhmän työtä, jota johtavat teollisuusmaita edustava ympäristöministeri Lehtomäki ja kehitysmaita edustava Kenian ympäristöministeri John Njoroge Michuki. Puheenvuorossa toivottiin, että mahdollisimman monen EU-maan ympäristöministerit pääsisivät osallistumaan kokoukseen, sillä kattavien uudistusten aikaansaaminen vaatii poliittisen tason sitoutumista ja EU-maiden vahvaa tukea.

Lisätietoja:

Pääneuvottelija Sirkka Haunia, ympäristöministeriö, puh. 050 362 2039, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (ilmasto)

Neuvotteleva virkamies Marina von Weissenberg, ympäristöministeriö, puh. 050 3070 806, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (luonnon monimuotoisuus)

Neuvotteleva virkamies Kirsi Törmäkangas, sosiaali- ja terveysministeriö, puh. 050 592 1183, etunimi.sukunimi@stm.fi (GMO-viljely)

Kansainvälisten asiain neuvos Liisi Klobut, ympäristöministeriö, puh. 050 301 8212, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

 

Lisää aiheesta:

Ympäristöneuvoston asialista 14.10.2010:
http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=367411&lan=fi&clan=fi