Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Euroopan rakennusperintöpäivät Pirkanmaalla 10.-12. syyskuuta 2010

Lehdistötiedote   •   Syys 09, 2010 16:30 EEST

Vuoden 2010 Euroopan rakennusperintöpäiviä vietetään tulevana viikonloppuna eri puolilla Eurooppaa noin 50 maassa ja myös Suomessa lukuisilla paikkakunnilla. Pirkanmaalla päivän teemaan liittyviä tapahtumia järjestetään 9 paikkakunnalla yli 15 eri tapahtumassa ja monilla kiertoajeluilla arvokkaissa maisemissa.

Rakennusperintöpäivän tarkoituksena on edistää rakennetun kulttuuriympäristömme tuntemusta ja arvostusta sekä lisätä asukkaiden tietoisuutta oman alueensa arvokkaasta ympäristöstä myös henkisenä ja taloudellisena voimavarana. Euroopan rakennusperintöpäivät (European Heritage Days) järjestetään Euroopan neuvoston aloitteesta noin 50 Euroopan maassa vuosittain syyskuun alkupuolella. Päivien teemat valitaan vuosittain eri maissa itsenäisesti. Vuoden 2010 päivien erityisaiheena Suomessa ovat "Rakennettu maisema" perusteeman "Ikkunat auki rakennusperintöön" ohella.

Rakennettu maisema muodostuu sekä luonnon että ihmisen vuorovaikutuksesta, jolloin ovat muodostuneet sekä maaseudun kulttuurimaisemat että taajamien rakennetut ympäristöt ja joissa usein näkyvät myös eri aikojen kulttuurin kerrostumat. Päivien yleiseen teemaan "Ovet auki rakennusperintöön" liittyen tarkoituksena on avata alueen asukkaille pääsy sellaisiin arvokkaisiin kohteisiin, joiden merkitystä rakennusperinnön kannalta halutaan erityisesti korostaa.

Pirkanmaalla järjestetään lukuisia yleisötapahtumia, kiertoajeluita kulttuurimaisemissa ja käyntejä rakennusperintökohteissa. Oheisena esimerkkejä Pirkanmaalla järjestettävistä tapahtumista:

Akaassa järjestetään 11.9.2010 tapahtuma "Matka Akaan kulttuurimaisemaan" kulttuuritalo Laaksolassa ja kiertoajelu arvokkaisiin kulttuuriympäristöihin ja perinnemaisemiin. Lempäälässä järjestetään "Ahtiala tutuksi" kyläraitin esittelykierros rakennusperintökohteissa 9.9.2010, arkeologisia löytöjä esittelevän näyttelyn avajaiset, keskustaajaman ympäristösuunnistus sekä "Lempäälä kartalla" -tapahtuma.

Hämeenkyrön Kyröskoskella on "Hämeen hälläpyörä" koskinäytös 9.9.2010, jolloin koski on vapaana klo 14-19 sekä avoimien ovien päivä M-realin tehtaalla.

 Punkalaitumella järjestetään 16.9.2010 seminaari "Punkalaitumen kulttuurimaiseman muotoutuminen" ja 19.9.2010 tutustumiskierros Punkalaitumen arvokkaassa kylämaisemassa, jumalanpalvelus, ja perinneruokailu talonpoikaismuseo Yli-Kirrassa. Sastamalassa järjestetään 11.9.2010 opastettu kiertoajelu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin ja maisemiin sekä 12.9.2010 tutustuminen Pirunvuoren Kivilinnaan.

Tampereella järjestetään 14.10.2010 museokeskus Vapriikissa JOY -vuoteen liittyvä seminaari "Kulttuuriympäristö kunniaan" ja keskustelutilaisuus.

 Euroopan rakennusperintöpäivän tapahtumia Pirkanmaalla

  • Matka Akaan kulttuurimaisemaan, kulttuuritalo Laaksola ja opastettu kiertoajelu 11.9.2010, Akaa
  • Hämeen hälläpyörän koskinäytös, Kyröskoski, tehdasalue, 9.9.2010 klo 14-19, Hämeenkyrö
  • Euroopan rakennusperintöpäivä Koveron kruununmetsätorpalla, 11.- 12.9.2010, Seitsemisen   kansallispuisto, Kuru ja Ikaalinen
  • Lempäälä kartalla -tapahtumat 6.-11.9.2010 ja 6.-18.9.2010, Lempäälä
  • Ahtiala tutuksi, Lempäälä-päivä 9.9.2010, Ahtialan kyläraitti, Lempäälä
  • JOY -ympäristösuunnistus Lempäälän keskustaajamassa, 11.9.2010, Lempäälä
  • Kirveestä liitupiippuun –näyttely, arkeologisia löytöjä Lempäälästä 9.9.-30.9.2010, Lempäälä
  • Punkalaitumen kulttuurimaiseman muotoutuminen, kunnantalo 16.9.2010, Punkalaidun
  • Sunnuntaikävely Punkalaitumen arvokkaassa kylämaisemassa 19.9.2010, Punkalaidun
  • Kulttuuriympäristöni – Rakennettu maisema, Sastamalan rakennetut maisemat ja nähtävyydet,  opastettu kiertoajelu 11.9.2010, Sastamala
  • Pirunvuoren Kivilinna 12.9.2010, Sastamala
  • Vanhan ikkunan kunnostustyöpaja, Litukan siirtolapuutarha 10.9.2010, Tampere
  • Rakennettu maisema – muuttuva maisema –näyttely Valkeakoskella

Tarkemmat tiedot eri paikkakuntien tapahtumista, kellonajoista ja tapahtumien sisällöstä löytyvät tapahtumakalenterista www.rakennusperinto.fi.

Lisätietoja: ylitarkastaja Leena Lusa, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puh. 050 594 4475, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

Tiedotus: tiedottaja Mari Peltonen, Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, puh. 040 714 6298, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi