Valtioneuvosto

Härmälä: On Suomen oma etu lisätä uusiutuvaa energiaa

Lehdistötiedote   •   Marras 10, 2011 14:51 EET

- Maailman kasvihuonekaasupäästöt kasvoivat viime vuonna ennätykselliset kahdeksan prosenttia eli yhteensä 560 miljoonalla tonnilla. Samaan aikaa EU keskustelee siitä, pitäisikö sen nostaa yksipuolista, muiden maiden toimista riippumatonta vähennystavoitettaan vuoteen 2020 mennessä 20 prosentista 30:een. Hallitusohjelman mukaan Suomikin selvittää kantansa tähän tavoitteeseen, kertoi työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Esa Härmälä 10.11.2011 Motivan uusiutuvan energian seminaarissa Helsingissä. - EU-tavoitteen puolitoistakertaistaminen vähentäisi unionin päästöjä vielä noin 400 miljoonalla tonnilla vuodessa. Euroopan komissio on arvioinut, että lisätavoitteen hinta vastaisi yli puolta prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta. Nähtäväksi jää, onko jäsenmailla nykyisen talouskriisin keskellä, jolloin jokaisesta kasvun desimaalista taistellaan, valmiutta maksaa tätä hintaa, kun muu maailma lisää päästöjään entistä enemmän, aprikoi Härmälä. 

- Lisäepäilyjä tuo se, että EU:n osuus koko maailman kasvihuonekaasupäästöistä on putoamassa alle kymmeneen prosenttiin. Kiina yksin päästää ilmakehään kasvihuonekaasuja kahdessa viikossa sen verran, mitä EU jättäisi vuositasolla päästämättä, jos sen vähennystavoite puolitoistakertaistuisi.

- Kukaan ei tiedä, miten eurooppalainen ilmastopolitiikka tässä tilanteessa kehittyy. Vaikeutta lisää se, että kansainvälinen ilmastoprosessi näyttää olevan vahvasti jumissa.

- Keskeinen keino kasvihuonekaasujen vähentämiseksi on uusiutuvan energian lisääminen. Suomen kannattaa joka tapauksessa määrätietoisesti jatkaa sen lisäämistä. Myönteisten ympäristövaikutusten lisäksi näin viedään eteenpäin myös teknologian kehittämistä, suomalaista osaamista ja työllisyyttä, Härmälä painotti.

- Tuuli- ja aurinkovoimaa unohtamatta uusiutuvan energian lisääminen perustuu Suomessa ennen muuta kasvaville puuvarannoille. Metsähake on tänään Euroopan kilpailukykyisintä uusiutuvaa energiaa. Jatkossa metsistä tulevaa biomassaa jalostetaan entistä monipuolisemman käytön mahdollistaviin muotoihin, kuten puukaasuksi ja polttonesteiksi.

- Suomen tavoitteena on nostaa uusiutuvan energian osuus 38 prosenttiin energian kokonaiskulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Yli puolet tästä energiasta tulee puusta, muistutti Härmälä.

Lisätiedot:

ylijohtaja Esa Härmälä, TEM, puh. 010 606 4700