SBS Finland Oy

Hanna Pakarinen ensi viikolla The Voicen Heräämössä

Lehdistötiedote   •   Loka 30, 2010 22:01 EEST

Movember on viiksienkasvatuskampanja, jolla kerätään varoja hyväntekeväisyyteen sekä laajennetaan tietoisuutta miesten terveydestä - eritoten eturauhasen syövästä. Kampanjasta saapuu maanantaina klo 8.00 kertomaan tiedottaja Jarno Salmivuori. Samana aamuna Heräämössä tavataan myös tuttu kasvo - Kauneus ja Terveys-lehden päätoimittaja Titta Kiurun kanssa keskustellaan sielunkumppaneista ja juhlatyylistä klo 9.00.

Tiistaina studioon saapuu Big Brother -talosta sunnuntaina pudonnut asukas klo 9.00. Talosta häädetyt kisaajat vierailevat aina tiistaiaamuisin Heräämössä.

Keskiviikkona klo 9.00 Heräämössä nähdään ja kuullaan Hanna Pakarinen. Nainen julkaisi viime viikolla ”Paperimiehen tytär” -albuminsa ja vaihtoi sen myötä laulukielensä suomeksi. Hanna pääsee kokeilemaan biisintekotaitojaan SongHi.com-nettisivuilla vierailunsa yhteydessä.

Torstaina Heräämössä vierailee klo 9.00 Teuvo Loman. Subin ensi kevään uudessa ”Suomen kaamein kämppä” -ohjelmassa laitetaan kodin häpeäpilkut uuteen uskoon ja Teuvo nähdään ohjelmassa Lola Wallinkosken kanssa.

Perjantaina studiossa vierailee 9.00 juuri ”Kiitos kun muistit” -sinkun julkaissut, Kuorosodastakin tuttu, Kristiina Wheeler. Kristiinan kakkosalbumi julkaistaan ensi vuonna.

The Voicen aamushow Heräämön lähetyksiä voi seurata yhtäaikaisesti suorana radiossa, tv:ssä ja netissä maanantaista perjantaihin klo 6-10. Kappaleiden soidessa radiossa, tv:ssä näkyy kyseisen kappaleen video.

Katso tästä Heräämön tämän viikon parhaat:

http://www.voice.fi/index.php?option=com_sbsarticle&tmpl=blog&cid=20914&cat=4&mw=

Lisätietoja antaa: Marianne Tuominiemi, tuottaja, Heräämö, puh. 020 747 4015, marianne.tuominiemi@sbs.fi Jussi Suvanto, sisältöjohtaja, The Voice, puh. 020 747 4053, jussi.suvanto@sbs.fi

SBS Finland Oy on monipuolinen ja innovatiivinen mediatalo. SBS Medialla on kaksi valtakunnallista mediabrandia: The Voice ja Iskelmä, sekä paikallisesti kohdennetut mediabrandit: Radio 957, Radio Sata, Radio Jyväskylä ja Radio Mega. Kaikki SBS Finland Oy:n mediabrandit ovat monimediallisia ja tuottavat kohderyhmilleen sisältöä kaikkiin tarjolla oleviin välineisiin. SBS Median liikevaihto vuonna 2009 oli 16 miljoonaa euroa, ja radiotoimialalla SBS on markkinajohtaja. Yrityksen palveluksessa on 150 media-ammattilaista. SBS Finland Oy on osa ProSiebenSat1. Media AG - konsernia, jolla on toimintaa 14 Euroopanmaassa. Lisätietoa www.sbs.fi.