Helsingin Sanoma

Helsingin Sanomien Nyt-viikkoliite uudistuu perjantaina 4.11

Lehdistötiedote   •   Marras 16, 2011 12:28 EET

Perjantaista lähtien 16-vuotiaalla Nyt-liitteellä on uusi koko ja uusi logo. Ulkoasukin raikastuu, ja lehti saa uuden rakenteen. Samalla Nyt vahvistaa asemaansa monikanavaisena kohderyhmämediana. Nyt-liite on läsnä lehtenä, verkkopalveluna, mobiilissa, tablettisovelluksena ja tapahtumissa. Uuden Nytin logo on suuri N-kirjain, mutta lehden nimi on silti yhä Nyt. Lehden koko muuttuu muutaman sentin nykyistä matalampaan muotoon ja on siten entistä luettavampi.

"Uudistustyötä on Nytin toimituksessa tehty reilun vuoden ajan. Lehden lisäksi uudistimme täysin Nytin sähköiset palvelut", sanoo Nytin toimituksen esimies Ville Blåfield. "Helsinki muuttuu koko ajan entistä kiehtovammaksi ja moniäänisemmäksi kulttuurikaupungiksi. Tämä kehitys on uudistuneen Nytin ytimessä: haluamme lietsoa uutta kaupunkikulttuuria, nostaa esiin sen tekijöitä ja innostua tästä kaupungista yhdessä lukijoidemme kanssa."

Lehden sisällöt päivitetään palvelemaan fiksua, populaari- ja kaupunkikulttuurista innostunutta lukijaa entistä paremmin. Nyt-liite kokoaa perjantaisin kaupunkikulttuurin menot ja ilmiöt yksiin kansiin. Se heijastaa kaupungin jatkuvaa vilinää tässä ja nyt.

Lehden rakennekin uudistuu. Ensimmäinen osio on nimeltään N1 - Syitä rakastaa Helsinkiä. Osiossa innostutaan uudesta kaupunkikulttuurista, ravintoloista, keikoista, klubeista, tyyleistä ja designista sekä esitellään viikon menot. Osiossa aloittaa lisäksi viisi eri kolumnistia, jotka kirjoittavat vuoroviikoin muun muassa tyylistä, yöelämästä ja ihmissuhteista. Pääjuttu lehden keskellä jatkaa Nytin journalistisia perinteitä tarttuen ajankohtaisiin puheenaiheisiin. Pääjuttua seuraa osio nimeltään N2 - Parasta juuri nyt. Osiossa arvioidaan ensi-iltaelokuvia ja uusia levyjä ja kirjoitetaan kirjoista ja mediasta. Osiossa aletaan julkaista populaarikulttuuria ja ajankohtaisia ilmiöitä käsitteleviä esseitä. Mitä ajattelin tänään -kolumnit ja Identtiset kaksoset jatkavat. Tv-Nyt jatkaa ilmestymistä, mutta nimi lyhenee TV:ksi. TV-liitteessä kerrotaan jatkossakin viikon parhaista tv-ohjelmista ja -puheenaiheista.

Nytin verkkopalvelu Nyt.fi uudistuu jatkuvasti päivittyväksi kiinnostavien ja viihteellisten verkkouutisten virraksi. Nyt.fi:n alla aukeaa myös uusi tv-tietopalvelu tv.nyt.fi.

Lisätiedot:
Helsingin Sanomat, Nyt-liitteen esimies Ville Blåfield, puh. 050 3103017