HSY

Helsingin seutu on edelleen Suomen tärkein yrityskeskittymä

Lehdistötiedote   •   Marras 02, 2011 12:58 EET

Helsingin seudun merkitys Suomen suurimpana yrityskeskittymänä vahvistuu koko ajan. Tämä ilmenee Helsingin seudun ympäristöpalveluiden julkaisemasta yrityskatsauksesta, jossa julkaistaan ensimmäistä kertaa tiedot Helsingin seudun 14 kunnan yrityksistä ja niiden toimipaikoista.

Helsingin seutu on edelleen ylivoimaisesti Suomen tärkein yritystoiminnan keskittymä. Alueella asuu neljäsosa koko maan väestöstä ja siellä sijaitsee 24 prosenttia maassa toimivien yritysten toimipaikoista sekä lähes 33 prosenttia henkilöstöstä. Helsingin seudulla syntyy 44 prosenttia maan kaikkien yritysten yhteenlasketusta liikevaihdosta.

Noin 73 prosenttia yritysten henkilöstöstä sijoittuu suuriin työpaikkakeskittymiin, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain noin yksi prosentti koko Helsingin seudun maa-alasta. Yritysten toiminta keskittyy erityisesti Helsingin kantakaupunkiin sekä liikenteen pääväylien solmukohtiin ja raideliikenteen asemanseutujen työpaikka-alueisiin. Helsingissä kantakaupungin lisäksi merkittäviä työpaikka-alueita ovat Lauttasaari, Itäväylän ja metron tuntumassa olevat Herttoniemi ja Itäkeskus sekä Länsi-Helsingissä Pitäjänmäki.

Espoossa yritystoiminta keskittyy Otaniemen-Keilaniemen-Tapiolan alueelle Länsiväylän suunnassa sekä Leppävaaran-Kilon alueelle Turunväylän, Kehä II:n ja Rantaradan suuntaisesti. Vantaalla vahvin työpaikkavyöhyke levittäytyy Kehä III:n suuntaisesti aina Vihdintieltä Lahden moottoritielle asti: Petikko-Aviapolis-Tattariharju.

Pääkaupunkiseudun ulkopuolella suurimmat työpaikka-alueet keskittyvät pääradan varteen Keravalle, Järvenpäähän ja Hyvinkäälle. Myös muista kehyskunnista löytyy pienempiä työpaikkakeskittymiä, kuten Sulan alue Tuusulassa.

Helsingin seudun yrityskatsauksessa kuvataan Helsingin seudulla vuonna 2009 toimineiden yritysten toimipaikkojen rakennetta ja sijoittumista. Katsauksessa tarkastellaan myös yritystoiminnan muutosta vuosina 2006–2009. Tiedot perustuvat Helsingin seudun ympäristöpalveluiden ylläpitämiin yritys- ja toimipaikka-aineistoihin sekä Tilastokeskuksen yritysrekisteritietoihin. Aikaisempina vuosina katsaus on tehty vain Helsingistä, Espoosta, Vantaasta ja Kauniaisista.

Lisätietoa:
Tutustu yrityskatsaukseen
Seututietoasiantuntija Vilja Tähtinen, HSY, puh. 09 1561 2283, vilja.tahtinen(at)hsy.fi
Tutkija Päivi Kilpeläinen, KaupunkitutkimusTA Oy, puh. 09 568 19560, paivi.kilpelainen(at)kaupunkitutkimusta.fi
Tutkija Seppo Laakso, KaupunkitutkimusTA Oy, puh. 09 561 2493, seppo.laakso(at)kaupunkitutkimusta.fi