Betsson Group

Hirveä sarvista: Eskarifutista Lahdessa

Lehdistötiedote   •   Kesä 13, 2013 00:18 EEST

Veikkausliigan maalikuningas, ex-maajoukkuemies Mika "Hirvi" Kottilan pelivihjeet ovat täällä! Hirvi kertoo Betssonin asiantuntijana jalkapallon ja urheilun ystäville kuinka peleissä käy, miksi näin käy ja kenen puolesta kannattaa panostaa. 

PALUU ARKEEN

Meikäläisen tärpit osuivat sangen kivasti viime viikolla. Kaksi kolmesta napsahti täysin oikein, joten on kiva lähteä taas arvioimaan uutta kierrosta, tällä kertaa liigavinkkelistä. 

Paljon tuli turhaa porua HJK:n suunnalta ennen maaottelutaukoa. Näin jälkikäteen voidaan todeta, että ihan hirveästi maaottelut eivät HJK:n pelaajia rasittaneet. Eiköhän Forssellkin ole toipunut viikon takaisesta viisitoistaminuuttisestaan Valko-Venäjää vastaan! Osalle jengeistä tauko on tehnyt hyvää, osalle, kuten FC Hongalle, siitä saattoi olla haittaa. Honka oli niin hyvässä iskussa ennen breikkiä, että saman tason löytäminen voi taas hetken viedä.

ESKARIFUTISTA LAHDESSA

Juha Malisen debyytissä Lahden vieraaksi tulee alkukauden komeetta VPS. Minä uskon vakaasti siihen, että Lahti tulee ottamaan tästä matsista täydet pisteet. Malinen lähtee tähän peliin eskarifutis-pohjalta. Pelaajilta karsitaan kaikki vaihtoehdot minimiin, kaikki ylimääräinen heivataan pois. Lahdessa keskitytään nyt yksinkertaistamiseen, joten taitofutista ei Kispissä ole luvassa muutamaan viikkoon. Yksinkertainen futis on usein tehokasta, ja Malisjussin motivointikyvyt tiedetään. Siksi valmentajanvaihdos tuo kolme pinnaa Lahdelle. 

Inter matkaa torstaina HJK:n vieraaksi. Vaikka Klubilla olikin porukkaa maajoukkueissa, ei harjoittelua Suomi-paidassa voi verrata normaaliin liigajoukkueen harjoitteluun. Maajoukkueen kanssa enemmänkin herkistellään, ei runtata. Tiedän omasta kokemuksesta, että tämä tekee pelaajille vain hyvää. Ja mitä tulee matkustamiseen, matka Valko-Venäjältä kestää saman verran kuin bussimatka vieraspelistä Kuopiosta. Näistä seikoista johtuen Interillä ei ole saumaa HJK:n vieraana. HJK ottaa helpohkon kotivoiton.

IFK saa vieraita Rovaniemeltä. Kyseessä on kahden vuoristoratajengin kohtaaminen. Molemmat pelaavat välillä loistavasti, mutta sitten seuraa romahdus. Erottava tekijä joukkueilla on siinä, että IFK harvoin romahtaa täydellisesti vieraissa. RoPSilla tämä ominaisuus on hakattu syvälle bussin kylkeen, valitettavasti. Sir Pekka toteuttaa omaa suunnitelmaansa IFK:n puikoissa, ja mikäli kaudet ovat toistensa veljet, IFK vain parantaa peliään kesän mittaan. Saarelaiset vievät matsin stabiilimman kokonaisuutensa ansiosta.

MYPA:n ja KuPSin matsissa riittää mielenkiintoa. Ottelu on myös paha pala vedonlyönnin kannalta. KuPS pelaa suoraviivaisesti, MYPA pyrkii pelaavampaan futikseen. Jos MYPA löytää lääkkeet kuopiolaisten fyysiseen pelityyliin, jäävät pinnat Mylsään. Muussa tapauksessa kaikki on mahdollista.

Pakko esittää Tepsille kiitokset aivan loistavasta reagoinnista meikäläisen parin viikon takaiseen videoon! Näin sen pitää mennäkin, kuitti vastaanotettu hymyssä suin. Katsotaan, saako saaga jatkoa, luultavasti!

TPS hoitaa homman kotiin myös kentällä Honkaa vastaan. Kyse on siitä, että epäilen Hongan kykyä pitää samanlaista liekkiä yllä kuin ennen taukoa. TPS:n tekeminen on tasaisempaa, joten sen turvin Rajamäen rykmentti ottaa kotivoiton.

Uskon edelleen JJK:n nousuun. Avausvoitto liigassa hyvällä pelillä poikii pisteitä myös jatkossa. Vaikka vastassa onkin kova kotijoukkue Jaro, heitän arvioksi yllätysvoiton JJK:lle. Pakka tulee vielä menemään pahasti sekaisin, kun Lahti ja JJK lähtevät kipuamaan kohti keskikastia. Nousu alkaa molemmilla tästä kierroksesta.


Betsson

Betsson on pohjoismainen yhtiö ja yksi Euroopan johtavista Internet-pelisivustoista. Se tarjoaa kuluttajille pelejä, joita voi pelata turvallisessa ja käyttäjäystävällisessä ympäristössä. Betssonin päätuotteet ovat Urheiluvedonlyönti, Pokeri, Betsson Euro Tables, laadukkaat Casinopelit, Live Casino, Games-viihdepelit sekä raaputusarvat. Näitä pelejä hallinnoi BML Group Ltd.

BML Group on osa ruotsalaista, yli 40 -vuotiasta peliyhtiötä, jolla on laaja kokemus eri pelituotteista. Betsson työllistää 1100 henkilöä neljässätoista maassa. BML Groupin omistaa yli 4000 osakkeenomistajaa ja Betsson on listattu Tukholmassa OMX Nordic Stock Mid Cap -pörssissä.

www.betsson.com

http://www.facebook.com/BetssonFI

Lisätiedot:

Event & Sponsorship Manager Carl Bofeldt, mob: +356 999 00503

email: carl.bofeldt@betssongroup.com

iGaming asiantuntija Juha Kvist, puh: 040-570 1500

sähköposti: juha.kvist@betssongroup.com