Aluehallintovirasto

HK Ruokatalo Oy:lle 8 000 euron yhteisösakko työturvallisuusrikoksesta

Lehdistötiedote   •   Loka 28, 2010 10:21 EEST

Kanta-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi 20.10.2010 HK Ruokatalo Oy:n Forssan tehtaan tuotantopäällikön sekä kaksi esimiestä sakkoihin työturvallisuusrikoksesta. Henkilöt tuomittiin 30 päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1 560, 900 ja 780 euroa. Lisäksi yritykselle langetettiin 8 000 euron yhteisösakko.

Kyseisessä tapauksessa tehtaan jatkojalostusosaston lihamyllyllä sattui 6.5.2008 työtapaturma. Osastolla työskennellyt työntekijä ryhtyi koneen sammuttamisen jälkeen, lihamyllyn terien ollessa yhä liikkeessä, puhdistamaan lihamyllyyn jääneitä jauhatustuotteita. Puhdistustyön yhteydessä hänen oikean kätensä keskisormi osui koneen pyöriviin teriin, jolloin sormen kärki leikkaantui irti. Työntekijä ei tiennyt, että koneen terä pyörii vielä koneen sammuttamisen jälkeen. Amputaatiosta aiheutui työntekijälle pysyvä haitta.

Kyseisessä lihamyllyssä tehtiin tavallisesti työtä pienempireikäisellä laipalla, jolloin työntekijän sormet eivät voineet joutua liikkuviin teriin. Nyt poikkeuksellisesti käytettiin isompireikäistä laippaa.

 

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa rangaistusta työturvallisuusrikoksesta HK Ruokatalo Oy:n jatkojalostusosaston tuotantopäällikölle ja kahdelle esimiehelle sen vuoksi, että he olivat tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyöneet työturvallisuusmääräysten noudattamista. Lisäksi syyttäjä vaati HK Ruokatalo Oy:n tuomitsemista 10.000 euron määräiseen yhteisösakkoon muun muassa sen vuoksi, että yhtiön toiminnassa ei ollut noudatettu vaadittavaa huolellisuutta ja varovaisuutta työturvallisuusrikoksen ehkäisemiseksi.

 

Käräjäoikeus yhteisösakon määrää arvioidessaan otti huomioon toisaalta yhtiön aktiiviset toimet työsuojeluasioissa sekä toisaalta yhtiön suurehkon liikevaihdon ja sen, ettei työpaikalla ollut tehty konekohtaista vaarojen arviointia.

 

Lisätietoja:
Lakimies Riitta-Liisa Mäkinen, työsuojelun vastuualue
P
uh. 020 636 1040 (vaihde)