House of Lola

House of Lola laajentaa toimintaansa Suomeen

Lehdistötiedote   •   Tammi 27, 2014 09:02 EET

Happydress uusille markkinoille

For a press release in Swedish, please read more here.

Muotiyritys Happydress AB, jolla on tuotemerkki House of Lola, laajentaa toimintaansa Suomeen syksyn 2014 aikana. Happydress AB/House of Lola myy itse suunnittelemiaan vaatteita, joista suurin osa on aikusten vaatteita ja loput lastenvaatteita. Tällä hetkellä vaatteiden myynti tapahtuu kotikutsujen kautta ympäri Ruotsia sekä yrityksen oman nettikaupan kautta. Syyskuusta lähtien myyntiedustajia ja tiiminvetäjiä tulee olemaan myös Suomessa. House of Lola on Ruotsin viidenneksi nopeimmin kasvava yritys, jolle myönnettiin Dagens Industri-lehden palkinto ”Gaselltävling”-kilpailussa joulukuussa 2013.

-Meillä on suuret tavoitteet Suomen lanseerauksen suhteen. Kotimyynti, jota myös suoramyynniksi kutsutaan, on kasvussa niin Ruotsisa kuin muualla maailmassa. Ruotsissa suoramyynti kasvaa 10% vuosittain. Suomalaiset muistuttavat paljon ruotsalaisia ostokäyttäytymisensä suhteen ja käyttävät jo nyt paljon suoramyyntiä ja nettikauppoja ostoskanavina. Tiedämme, että Suomessa ollaan kiinnostuneita vaatteistamme, ja sen takia odotamme lanseerausta innolla, toteavat Lottis Sparrman ja Anna Eklund, Happydress AB/House of Lola:n perustajat.

House of Lola etsii myyjiä- tule tapaamaan meitä Lapsi-messuille

House of LolaHouse of Lola rekrytoi tällä hetkellä aktiivisesti myyjiä ja tiiminvetäjiä syksyn lanseerauksen edellä. Yritys etsii nyt koko maassa myyjiä, jotka haluavat olla osa mukavaa yhteisöä terveessä yrityksessä, jota johdetaan rakkaudella ja sisulla. Kiinnostuneet voivat mm tavata House of Lola:n tämän kevään Lapsi-messuilla, jotka järjestetään 11-13.4. Helsingissä. Lue lisää messuista tämän linkin kautta.

House of Lola:n ensisijainen kohderyhmä ovat kaikenikäiset trendikkäät naiset, jotka haluavat käyttää mukavia laatuvaatteita ja tuntea itsensä tyylikkäiksi niin arjessa kuin juhlassa. House of Lola:lla on toimisto Upsalassa sekä varasto Enköpingissä, Ruotsissa. Kaikki yrityksen 16 työntekijää ovat naisia.

Lisätietoja yrityksestä ja mahdollisesta haastattelusta sekä kuvamateriaalin saatavuudesta:
ota yhteyttä Magdalena Höglundiin, PR-yhteyshenkilömme Ruotsissa, puhelimitse: +46 733 338840 tai meilitse: magdalena@highlandpr.se  

House of Lola suunnittelee ja myy vaatteita oman tuotemerkin alla ja juhli syksyllä 2013 viisivuotispäiväänsä. Viisi fantastista vuotta, joiden aikana vaatteista on tullut suosittuja naisten ja lasten joukossa kaikkialla Ruotsissa. Mukavia vaatteita sekä töihin että juhlaan, vaatteita jotka eivät kiristä sohvalla löhöillessäkään.  House of Lola:n vaattet voit ostaa kätevästi kotikutsuilla tai yrityksen oman nettikaupan kautta. Syyskuusta lähtien House of Lola tulee myös olemaan saatavilla Suomessa.

Kuka on oikeastaan Lola? Siitä ja monesta muusta voit lukea lisää yrityksen kotisivuilla: www.houseoflola.se



House of Lola suunnittelee ja myy vaatteita oman tuotemerkin alla ja juhli syksyllä 2013 viisivuotispäiväänsä. Viisi fantastista vuotta, joiden aikana vaatteista on tullut suosittuja naisten ja lasten joukossa kaikkialla Ruotsissa. Mukavia vaatteita sekä töihin että juhlaan, vaatteita jotka eivät kiristä sohvalla löhöillessäkään.  House of Lola:n vaattet voit ostaa kätevästi kotikutsuilla tai yrityksen oman nettikaupan kautta. Syyskuusta lähtien House of Lola tulee myös olemaan saatavilla Suomessa.