Gummerus

Hulvaton satiiri Neuvostoliitosta, avaruudesta ja roboteista

Lehdistötiedote   •   Loka 13, 2010 15:15 EEST

Markku Turusen uusi romaani Juuston pimeä puoli (Gummerus) on hämmentävä ja hykerryttävä poliittinen satiiri. Mustaa huumoria pursuileva tarina kertoo Neuvostoliitosta, kylmästä sodasta, avaruuskilvasta sekä ideologioista. Faktaa ja fiktiota yhdistävä romaani herättelee kiinnostavia kysymyksiä. Oliko Juri Gagarinin avaruuslento todellinen? Voiko robotti rakastua? Ja mitä tekemistä virtahevolla on tämän kaiken kanssa?  

 

Tapahtumat saavat alkunsa, kun neuvostoliittolaisen Vostok-raketin avaruuslento päättyy katastrofiin Tjuratamin arolla vuonna 1961. Pääministeri Nikita Hruštšov kiehuu, sillä avaruuteen on päästävä ennen jenkkejä. Neuvostoliittolaisen perseenpäristimen pelossa tutkijatiimi kehittää riskialttiin suunnitelman, josta ei saa tietää edes itse pääministeri. He aikovat huijata valtion johtoa ja koko muuta maailmaa lavastamalla avaruusmatkan. Tehdäkseen suunnitelmasta pomminvarman he päättävät luoda täydellisen, koneellisen kosmonautin. Vedätyksen toteutus osoittautuu luultua hankalammaksi, kun juoneen sotkeutuu vakoilijoita, rakastuneita robotteja ja lemmenkipeä pääministeri.       

Turunen sai idean romaaniin tutustuttuaan unkarilaisen István Nemeren kirjaan, jossa pyrittiin todistamaan Juri Gagarinin avaruuslento huijaukseksi. ”Kirjanen sai minut leikkimään ajatuksella, mitä avaruuslennon lavastaminen voisi käytännössä merkitä. Kuvittelin tapahtumaa enemmän tilannekomiikan kuin ’realismin’ kannalta”, kertoo Turunen. Hän halusi ottaa mukaan jo aiemmin pyörittelemänsä teeman ajattelevasta, tuntevasta koneesta. ”Olin pohdiskellut tarinaa robotista, joka on murheissaan siitä, ettei sillä ole sielua niin kuin ihmisillä. Kone ei ole selvillä, että monet ihmisetkin ovat hukanneet sielunsa”, kirjailija sanoo. Samalla hän toteutti halunsa kirjoittaa 1900-luvun historiaa ja leikitellä postmodernismin ajatuksella Jumalan ja suurten kertomusten kuolemasta. 

Turunen kertoo tehneensä tarkoituksella romaanistaan polveilevan ja oikukkaan. Tarinaa hämmentävät etenkin epäluotettava kertoja sekä kosminen virtahepo, joka pysäyttää kerronnan aina halutessaan ja kommentoi tapahtumia.”Minusta on hauskaa ja haastavaa yhdistellä hyvin erilaisia aineksia niin, että syntyy ehjä ja sujuvasti luettava kokonaisuus”, hän kertoo metodistaan. ”Kirjoitan pitkiä aikoja ilman varmuutta, että palikat olisivat kohdallaan tai että jutusta tulee valmista. Riemulliseksi työ käy, kun jossain vaiheessa varmistuu, että juuri noin piti kirjoittaa ja kokonaisuus alkaa saada hahmoaan.”

Yhdistäessään faktaa ja fiktiota, historiankirjoitusta ja mielikuvituksekasta satiiria Turunen luo riemastuttavia kohtauksia. Esimerkiksi ummetuksesta kärsivä Hruštšov tapaa Yhdysvaltain vierailullaan Café de Parisissa elokuvien seireenin Marilyn Monroen ja vaikuttuu ilmestyksestä varsin erikoisella tavalla.

”Nikita kauhaisi laajentuneilla korvillaan pari kertaa ilmaa, kohosi juhlapöytien yläpuolelle ja lähti kattokruunuja väistellen kaartamaan salin ympäri. – Vau, huudahti Marilyn. – Tule heti alas, Nina Petrovna komensi, mutta vastaukseksi vaimolleen Nikita venytti nenänsä norsun kärsäksi ja töräytti fanfaarin. – Katalat imperialistit, mitä olette tehneet miehelleni? Nikita, tule heti paikalla takaisin! Nikita käänsi selkänsä vaimolleen, päästi takapäästään kaasua, jonka työntövoiman avulla sukelsi avoimesta ikkunasta ulos. Kun juhlavieraat vielä katsoivat hänen peräänsä, hän tuli toisesta ikkunasta sisään heidän selkänsä taakse, jäi ilmaan letkuttelemaan korvillaan ja puhalsi torveksi venähtäneellä nenällään West End Bluesin intron.”

Romaanin riemastuttava nelivärikuvitus on Markku Turusen käsialaa.