Helsingin yliopisto

HY Kutsu: Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962–1982

Lehdistötiedote   •   Marras 01, 2011 21:17 EET

Lehdistökutsu: Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962 - 1982

TT Ville Jalovaaran tutkimuksen "Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962-1982" julkistamistilaisuus järjestetään keskiviikkona 9.11.2011 kello 15 Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan tiedekuntasalissa (Aleksanterinkatu 7, 3.krs).

Suomen kirkkohistoriallisen seuran kustantamasta teoksesta keskustelee tekijän kanssa ulkoasiainministeri Erkki Tuomioja.

Tutkijatohtori Ville Jalovaaran teoksessa tarkastellaan, mikä oli evankelis-luterilaisen kirkon ja Kotimaa-lehden suhde politiikkaan Kekkosen presidenttikauden kahtena viimeisenä vuosikymmenenä. Tutkimuksesta selviää, että kulttuuri-ilmapiirin äkillinen viilentyminen yllätti kirkon johdon 1960-luvun puolivälissä, kun nuorten radikaalien arvostelu kirkon asemaa kohtaan alkoi kuulua äänekkäänä. Seuranneina vuosina kirkko koki haastajikseen kaikki vasemmistopuolueet SDP:tä myöten. Viimeistään tuolloin alkoi olla myös selvää, ettei Urho Kekkonen ollut kirkon näkökulmasta ihannepresidentti.

Nyt julkistettava tutkimus vastaa keskusteluun, jonka Jalovaaran väitöskirja ”Kirkko, Kekkonen ja kommunismi poliittisina kriisivuosina 1958-1962” herätti ilmestyessään vuonna 2007. Erityisesti on kaivattu vastausta siihen, kuinka pitkään Suomessa jatkui ennen toista maailmansotaa omaksuttu uskonnollissävyinen antikommunistinen perinne.

Ville Jalovaara tuo lisävaloa tähän ja muihin Kekkosen ajalta kaihertamaan jääneisiin kysymyksiin. Tutkimuksessa tarkastellaan, miten kirkon onnistui säilyttää yhteiskunnallinen asemansa 1960-luvun kriisivuosina, ja mikä lopulta toi liennytyksen kirkon ja vasemmiston väleihin. Teoksessa selvitetään muun muassa, miten Kekkonen ja arkkipiispat tulivat toimeen, miksi Kotimaa tuki ristiriidoista huolimatta Kekkosta vuoden 1968 vaaleissa, ja miksi kirkon johto suhtautui penseästi Suomen Kristilliseen Liittoon. Entä miksi Neuvostoliiton uskontovainoista puhunutta Richard Wurmbrandia todella kiellettiin esiintymästä Suomen kirkoissa vuonna 1975?


Lisätietoja:

Tutkijatohtori Ville Jalovaara
Puh. 044 011 4800
ville.jalovaara@helsinki.fi

 

* * *
Ystävällisin terveisin
Virve Kuusi
tiedottaja

Viestintä ja yhteiskuntasuhteet
PL 33 (Fabianinkatu 18), 00014 Helsingin yliopisto
Puh. (09) 191 22363, 050 415 0494
sähköposti: virve.kuusi@helsinki.fi

www.helsinki.fi/lehdisto/index.shtml