Granlund

Hyvinkään sairaalan laajennus vastaa alueen kasvavaan terveyspalvelutarpeeseen

Lehdistötiedote   •   Touko 05, 2014 12:00 EEST

Granlundin suunnittelussa korostuvat matalaenergiavaatimukset

Granlund Oy on valittu Hyvinkään sairaalan alueelle rakentuvan uudisrakennushankkeen lvi-,rakennusautomaatio-, energia- ja elinkaarisuunnittelijaksi. Sairaalan yhteyteen toteutetaan noin 20 000 brm2 uusia tiloja. Hanke on nyt luonnossuunnitteluvaiheessa ja rakentaminen alkaa alustavan arvion mukaan vuoden 2016 alkupuolella. Laajennus tulee valmistumaan vuoden 2018 loppuun mennessä.

Hyvinkään sairaala on rakennettu vuonna 1975. Tiloihin on tehty useampia saneerauksia, mutta mm. vuodeosastot ovat nyt peruskorjaustarpeessa. Uudisrakennuksella vastataan tähän tarpeeseen ja samalla optimoidaan sairaalan tilankäyttöä. Uudisrakennuksella huomioidaan myös alueen ennustettu väestönkasvu ja sen vaikutukset terveyspalveluiden tarpeeseen. Ennusteiden mukaan sairaanhoitoalueen väestö tulee kasvamaan vuoteen 2020 mennessä yli 20 000 asukkaalla. Tällä hetkellä Hyvinkään sairaala vastaa alueensa kuntien, noin 180 000 asukkaan erikoissairaanhoidon palveluista.

Ryhmäpäällikkö Jouko Haapion mukaan Granlundin LVI-, rakennusautomaatio-, energia- ja elinkaarisuunnittelu käsittää Hyvinkään sairaalan uudisrakennuksen sekä liittymäpinnat nykyiseen sairaalaan. Uudisrakennuksen avulla sairaalatilojen käyttöön saadaan synergiaa. Haapion mukaan mm. Lohjan sairaalassa on päädytty samantyyppisiin tilamuutosratkaisuihin.

Hankkeen elinkaarikonsulttina toimivan Erja Reinikaisen mukaan Hyvinkään sairaalan uudisrakennushankkeen yleistavoitteena on matalaenergiataso. ”Energiakonsultoinnilla pyrimme ohjaamaan suunnittelua energiataloudellisiin, taloudellisiin ja kestäviin ratkaisuihin. Tämä edellyttää mm. vaihtoehtoisten suunnitteluratkaisujen vertailua energiankulutuksen kannalta, energiasimulointeja sekä elinkaarikustannustarkastelua”, Reinikainen kertoo.

Lisätietoa

Jouko Haapio, ryhmäpäällikkö, LVI-suunnittelu, Granlund Oy
p. 050 368 4541, etunimi.sukunimi@granlund.fi

Mika Silvennoinen, ryhmäpäällikkö, rakennusautomaatio, Granlund Oy
p. 050 320 9157, etunimi.sukunimi@granlund.fi

Erja Reinikainen, johtava energia-asiantuntija, Granlund Oy
p. 0500 850 129, etunimi.sukunimi@granlund.fi

Granlund on talotekniikkasuunnittelun, kiinteistö-, energia- ja ympäristöasioiden konsultoinnin sekä ohjelmistojen asiantuntijakonserni, jonka osaamisen keihäänkärkenä on energiatehokkuus. Konserni panostaa uusien energiaratkaisujen, toimialojaan tukevien ohjelmistojen sekä integroidun suunnittelun kehittämiseen. Granlund on perustettu vuonna 1960 ja konsernissa työskentelee yli 500 asiantuntijaa 13 kotimaan toimipisteessä. www.granlund.fi