Avarea Oy

Informaation hallinta on tärkeä valtti – vain harva osaa sitä hyödyntää

Lehdistötiedote   •   Kesä 25, 2013 12:32 EEST

Informaation hallinnan asiantuntijayritys Avarea Oy on suorittanut laajan tutkimuksen suomalaisten organisaatioiden tietojohtamisen tilanteesta keväällä 2013.

Tutkimukseen osallistui lähes 50 vastaajaa suurista yrityksistä eri toimialoilta ja julkiselta sektorilta. Tutkimuksessa havaittiin, että vain kahdessa prosentissa organisaatioista osataan hyödyntää tietoa keskitetysti. Kolme neljäsosaa vastaajista myöntää, että organisaatiossa kamppaillaan useiden tietojärjestelmien parissa, jolloin tieto on siiloutunutta ja hajallaan. 

Tieto on arvokas pääoma, jonka avulla vain 32 % vastaajista on osannut hakea itselleen kilpailuetua. Tietojärjestelmäkeskeisyyden sijaan yritysten tulisi panostaa tietokeskeisyyteen ja yhtenäiseen tiedon hallintaan.

Tutkimustulos ja lisätiedot on ladattavissa Avarean kotisivuilta osoitteesta www.avarea.fi. Tutkimusta täydennetään suorakontaktoinnilla syksyllä 2013, mutta siihen voi osallistua täyttämällä internetkyselyn jo kesän aikana. 

Avarea Oy on vuonna 2009 perustettu asiantuntijayritys, joka keskittyy liiketoimintatiedon hallintaan, varastointiin ja esittämiseen. Yritys koostuu 30 tiedon hallinnan ammattilaisesta.

Lisätietoja tutkimuksesta:

Myyntijohtaja Tuomo Varila, 040 507 2507 ja tuomo.varila@avarea.fi

Lisätietoja Avareasta:

Toimitusjohtaja Antti-Heikki Suoninen, 040 538 9231 ja antti-heikki.suoninen@avarea.fi


Informaation hallinnan ammattilaisten asiantuntijatalo.