Eduskunta

Inkerinsuomalaisten paluumuutto-oikeuteen esitetään muutoksia

Lehdistötiedote   •   Marras 16, 2010 22:00 EET

Hallituksen esityksen inkerinsuomalaisten paluumuuttojärjestelmän lakkauttamiseksi (HE 252/2010 vp) eduskuntakäsittely alkoi 16. marraskuuta. Paluumuutto-oikeus säilyisi Inkerin siirtoväkeen kuuluneilla ja Suomen armeijassa vuosien 1939-1945 aikana palvelleilla henkilöillä.

Seuraavaksi asiaa käsitellään hallintovaliokunnassa.

Paluumuuttojärjestelmä loppuisi siirtymäkauden jälkeen. Siirtymäsäännöksessä säädetään muiden inkerinsuomalaisten oikeusasemasta ennen paluumuuttojärjestelmän lakkauttamista. Heidän tulee määräaikaan mennessä ilmoittautua paluumuuttajaksi ja jättää oleskelulupahakemus, jotta heille voidaan myöntää oleskelulupa suomalaisen syntyperän perusteella. Oleskeluluvan myöntäminen ei enää edellytä paluumuuttovalmennukseen osallistumista.

Maahanmuuttovirasto on vuosien 2005-2009 aikana myöntänyt oleskeluluvan suomalaisen syntyperän perusteella yhteensä alle 2 000 henkilölle. Lukuun sisältyy myös entisen Suomen kansalaisen jälkeläisille myönnetyt oleskeluluvat. Vuonna 2005 oleskelulupia myönnettiin yhteensä 360 kappaletta, vuonna 2006 yhteensä 368, vuonna 2007 yhteensä 374, vuonna 2008 yhteensä 395 ja vuonna 2009 yhteensä 474.

Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.7.2011.