Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Kaakkois-Suomessa tapahtuu valtakunnallisella luomuviikolla

Lehdistötiedote   •   Loka 19, 2010 13:07 EEST

Viikko 42 on luomuviikko, Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus järjestää yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa erilaisia tapahtumia. Molemmissa maakunnissa voi osallistua keskusteluun luomusta ja siitä, miten luomu saataisiin lähemmäs kuluttajia. Näkökulmia luomusta kertovat myös kansanedustajat Kimmo Tiilikainen (Lappeenrannan tilaisuus) ja Markku Laukkanen (Kouvolan tilaisuus).

 

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa tehdään myös viranomaistöitä luomun edistämiseksi. ELY-keskuksen kautta on järjestetty mm. luomutuotannon valvonta alueella. ELY-keskus valvoo alueellaan, että luomuksi ilmoitetut tuotteet täyttävät luomulle asetetut EU:n määrittelemät kriteerit. Lisäksi Kaakkois-Suomessa on rahoitettu kehittämishankkeita, joissa edistetään esim. luomu- tai lähiruokatuotteiden käyttöä ammattikeittiöissä tai kehitetään viljelijöiden osaamista.

 

Kaakkois-Suomessa on tuoreimman (5.10.2010) tilaston mukaan 212 luomutuottajaa. Näiden yhteenlaskettu peltopinta-ala on 10 000 ha. Luomuviljellyn peltopinta-alan osuus kaikesta viljellystä pellosta on 7,1 % ja keskimääräinen tilakoko on 47,2 ha, mikä on suurempi kuin keskimääräinen tilakoko Kaakkois-Suomessa.

Eviran kouluttamat ja valtuuttamat luomutarkastajat tekevät vuosittaiset luomutilojen tuotantotarkastukset Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen toimeksiannosta. Kaikki tilat tarkastetaan vähintään kerran vuodessa, jotta voitaisiin taata kuluttajille laadukkaat tuotteet. Tiloilla mahdollisesti tapahtuvat erehdykset ja virheet yritetään minimoida riskikartoitukseen perustuvalla tarkastuksella, johon kuuluu mm. näytteiden ottaminen (mm. mansikka), dokumenttien tarkastus ja pelloilla silmän varainen arviointi kasvustosta. Luomutarkastus tehdään EVIRA:n ohjeiden mukaan ja valtuutettu tarkastaja toimii virkavastuulla.

 

Liitteenä molempien maakuntien luomuviikon tapahtumat sekä juttuvinkkejä ja haastateltavia luomuun liittyen molemmista maakunnista.

 

Kymenlaakson tapahtumat
Juttuvinkit ja Kymenlaakson haastateltavat

Etelä-Karjalan tapahtumat
Juttuvinkit ja Etelä-Karjalan haastateltavat

Keskiviikkona 20.10. klo 17.30 ovat tiedotusvälineet tervetulleita tenttaamaan Kouvolan luomupaneelin keskustelijoita ja maistelemaan luomukahvia ja teetä Kansalaisopiston auditorioon (Salpausselänkatu 38).

 

Lisätietoja
Tuotantotarkastuksista
Asiantuntija Kristiina Seppälä P.  040 717 1277

Luomuviikon tapahtumista
Tiedottaja Sirpa Skippari  P. 040 535 2028