Skapat Energia Oy

Kauppakeskus Goodman valitsi energiakumppaniksi Skapat Energian

Lehdistötiedote   •   Syys 01, 2014 09:00 EEST

Lokakuun lopussa Hämeenlinnassa ovensa avaavan Kevan omistaman kauppakeskus Goodmanin slogan "Helppo tulla, hyvä olla" kertoo pyrkimyksestä kaupunkilaisten olohuoneeksi. Tavoitteen saavuttamisessa yhtenä kumppanina on Skapat Energia, joka huolehtii kauppakeskuksen miellyttävistä olosuhteista ja energiakustannusten tarkkailusta.

Suomen 20. suurimman kauppakeskuksen kolmivuotiset rakennustyöt saadaan päätökseen 9.10.2014, jolloin rakennusyhtiö NCC luovuttaa kohteen omistajalleen. Liikepaikkoja kauppakeskuksen noin 26 000 m2 tiloissa on liki 70 yritykselle ja vuosimyyntitavoite on 78 miljoonaa euroa. Kauppakeskus Goodmanin kauppakeskusjohtaja Eeva Jauro kertoo, että 95 % liiketiloista on jo vuokrattu ja viimeisiä neuvotteluja käydään parhaillaan.

- Goodmanin sijainti moottoritien varressa on loistava ja sen mukaan olemme arvioineet vuosittaiseksi kävijämäärätavoitteeksi noin 6,5 milj kävijää. Suunnittelun punaisena lankana on ollut luoda siisti, helposti saavutettava, selkeä ja valoisa kokonaisuus, josta jokainen löytää jotain itselleen. Uskomme, että asiakkaat ottavat kauppakeskuksen omakseen.

Turvallista, kotoisaa ja mukavaa tunnelmaa on lähdetty hakemaan ei vain arkkitehtuurin, vaan myös olosuhteiden kautta. Vastuu ilmanlaadusta ja valaistuksesta kuuluu vasta allekirjoitetun yhteistyösopimuksen mukaisesti Skapat Energialle.

Kokonaisenergiakumppanuudella optimiin

Skapat Energia valikoitui Goodmanin energiakumppaniksi kilpailutuksen kautta. Sopimus kattaa kauppakeskuksen energiatoiminnot kokonaisvaltaisesti aina sähkönhankinnasta taloautomaation optimointiin ja etähallintaan. Kauppakeskusjohtaja Jauron odotukset yhteistyölle ovat korkealla.

- Luotan Skapat Energian vahvaan ammattitaitoon ja asiantuntemukseen. On ollut ilo huomata Skapat Energian väen aito kiinnostus ja innostus hanketta kohtaan. Tavoitteenamme on saavuttaa yhdessä toimien paras mahdollinen lopputulos, mikä tarkoittaa mahdollisimman ekologista, energiapihiä, mutta silti olosuhteiltaan optimaalista yhtälöä. Skapat Energia pääsee tositoimiin käyttöönottotarkastuksen myötä ja työssä lähdetään liikkeelle kohteen suunnittelijoiden antamista alkuarvoista.

- Koska kohteella ei ole historiaa, alamme luoda sitä itse. Seuraavan 12 kuukauden ajan seuraamme etähallinnan avulla kulutuksia niin sähkön, lämmön kuin vedenkin osalta ja teemme tarvittavia säätöjä tavoitteiden saavuttamiseksi sekä alittamiseksi. Samaan aikaan pyrimme varmistamaan, että sähkön hinta ja muut kulut pysyvät järkevällä tasolla, kuvaa Skapat Energian energiakonsultoinnin johtaja Juhani Vättö alkavaa työsarkaa.

Kauppakeskus Goodman on saanut rakennusten kestävää kehitystä, ympäristövaikutuksia, designia ja käytön aikaisia vaikutuksia arvioivassa kansainvälisessä BREEAM-luokituksessa arvon ’very good’. Luokitus ohjaa kauppakeskuksen hallinnointia myös energia-asioiden osalta. Vättö myöntää, että Goodmanin tavoitteet ekologisuuden ja olosuhteiden yhdistämiseksi on asetettu korkealle, mutta uskoo niiden olevan saavutettavissa. Tiivis yhteistyö muun muassa kiinteistöhuollon ja kohteen vartijoiden kanssa on kuitenkin välttämätön edellytys onnistumiselle.

- Suunnittelijoiden arvioima kokonaisenergiankäyttö on kauppakeskuksessa vuosittain noin 8000 MWh. Tätä tavoitetta lähdemme saavuttamaan ja 12 kuukauden kuluttua teemme uuden tavoiteasetannan.

Lisätiedot:

Juhani Vättö, energiakonsultoinnin johtaja, Skapat Energia, p. 040 051 3053, juhani.vatto@skapatenergia.fi

Eeva Jauro, kauppakeskusjohtaja, Kauppakeskus Goodman, p. 050 502 0836, eeva.jauro@realprojekti.fi