Kemira

Kemira rakentaa kaksi vesikemikaalitehdasta Bayerin teollisuuspuistoihin Euroopassa

Lehdistötiedote   •   Helmi 18, 2011 10:53 EET

Kemira vahvistaa saostuskemikaalien tuotantoverkostoaan Euroopassa rakentamalla
kaksi uutta yksikköä, toisen Saksaan ja toisen Espanjaan. Kokonaisinvestointi on
40 miljoonaa euroa ja laitosten on määrä käynnistyä vuoden 2012 aikana.

Kemira on solminut strategisen yhteistyösopimuksen saksalaisen kemianyhtiön
Bayer MaterialSciencen kanssa suolahapon toimittamisesta Kemiran
saostuskemikaalituotannon raaka-aineeksi. Happo on sivutuote, jota syntyy
Bayerin polyuretaanituotannossa. Kemiran saostuskemikaaleja käytetään
erilaisissa vedenkäsittelyprosesseissa, muun muassa juoma - ja jäteveden
käsittelyssä.

Kemira rakentaa uudet saostuskemikaalitehtaat Bayerin isosyanaattilaitosten
yhteyteen Saksan Dormageniin ja Espanjan Tarragonaan. Osana rakennemuutosta
Kemira sulkee saostuskemikaaliyksikön Hollannin Europoortissa ja siirtää
Espanjassa Tarragonassa vastaavan tuotantonsa uudelle tehtaalle Bayerin
teollisuuspuistoon. Kemira on informoinut paikallisia yhteistyöelimiä hankkeesta
ja aloittanut yt-neuvottelut Espanjassa ja Hollannissa. Muutoksen
henkilöstövaikutus on pieni ja suurin osa henkilöstöstä voi siirtyä yhtiön
sisällä toisiin tehtäviin.

"Kemiran ja Bayerin yhteistyöllä on pitkät perinteet ja olemme erittäin
tyytyväisiä uudesta kumppanuudestamme. Sopimus vahvistaa asemaamme läntisessä ja
eteläisessä Euroopassa ja takaa pitkäaikaisen, kustannustehokkaan pääsyn meille
tärkeään raaka-aineeseen, suolahappoon. Saostuskemikaalit kuuluvat
merkittävimpiin tuotelinjoihimme, ja tarvittavien raaka-aineiden
kustannustehokas saanti on yksi keskeisiä strategisia tavoitteitamme," Kemiran
toimitusjohtaja Harri Kerminen sanoo.

"Me Bayer MaterialSciencessa olemme myös tyytyväisiä strategiseen yhteistyöhömme
Kemiran kanssa," johtaja Tony Van Osselaer toteaa. Van Osselaer on yhtiön
Executive Committeen jäsen ja vastaa Bayer MaterialSciencen
teollisuustoiminnoista. "Yhteistyö on myös ympäristövaikutusten kannalta
myönteinen, sillä voimme vähentää rauta- ja maanteitse tapahtuvien
suolahappokuljetusten määrää. Sijoittamalla uudet yksiköt tuotantolaitostemme
yhteyteen kaikki osapuolet hyötyvät. Luomme täydellisen jalostusketjun
suolahapolle, jota syntyy myös suunnittelemassamme uudessa TDI-laitoksessa (TDI
= tolueeni di-isosyanaatti) Dormagenissa."

Lisätietoja:

Kemira Oyj
Pekka Ojanpää
Segmentin johtaja, Municipal & Industrial
Puh. + 010 862 1141

Tero Huovinen, sijoittajasuhdejohtaja
Puh. + 010 862 1980

Kemira on kansainvälinen kemian yhtiö, jonka liikevaihto on noin 2 miljardia
euroa. Sen keskeisiä asiakkaita ovat runsaasti vettä kuluttavat
teollisuudenalat. Kemira tarjoaa veden laadun ja määrän hallintaratkaisuja,
joilla lisätään asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran
visiona on olla johtava vesikemian yhtiö.


http://www.kemira.fi">www.kemira.fihttp://www.vesijalanjalki.fi">www.vesijalanjalki.fi




Linkki tiedotteeseen (.pdf):
http://http://hugin.info/3008/R/1490391/426010">http://hugin.info/3008/R/1490391/426010pdf

Link to the release (.pdf):
http://http://hugin.info/3008/R/1490391/426011">http://hugin.info/3008/R/1490391/426011pdf




This announcement is distributed by Thomson Reuters on behalf of
Thomson Reuters clients. The owner of this announcement warrants that:
(i) the releases contained herein are protected by copyright and
other applicable laws; and
(ii) they are solely responsible for the content, accuracy and
originality of the information contained therein.

Source: Kemira Oyj via Thomson Reuters ONE

[HUG#1490391]

Source: Millistream