FinnMedi Oy

Kirjastoissa on tilaa terveydelle – Nyt etsitään yhdessä uusia ratkaisuja terveyspalveluille

Lehdistötiedote   •   Syys 01, 2014 16:06 EEST

Julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut etsivät uusia toimintamuotoja palvellakseen kansalaisia entistä joustavammin ja kustannustehokkaammin. Terveyspalveluiden tuominen julkisiin tiloihin, kuten kirjastoihin, on yksi tapa hyödyntää jo olemassa olevia ja helposti saavutettavia tiloja terveyspalveluiden tuottamisessa. Ideaklinikka kutsuu kaikki mukaan kehittämään suomalaisia terveyspalveluita yhdessä!

Ideaklinikka järjestää yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa torstaina 4. syyskuuta Kirjaston terveyspalvelut -teemaillan Finn-Medi 5:n auditoriossa osoitteessa Biokatu 12, Tampere. Iltatapahtuma on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Keskustelutilaisuudessa etsitään uusia ideoita sosiaali- ja terveyspalveluiden tuomiseen lähelle kansalaisia. Voisiko terveydenhuollon ja ihmisen kohtauspaikka olla paikallinen kirjasto, verkkoympäristö tai esimerkiksi uimahalli?

– Tavoitteemme on kehittää sosiaali- ja terveyspalveluita alusta lähtien oikeaan suuntaan ja painottaa käyttäjälähtöisyyttä kaikessa tekemisessämme. Haluamme kuulla palveluiden käyttäjien omia ideoita siitä, missä palvelua voisi olla tarjolla ja minkälainen palvelu toimisi missäkin yhteydessä. Nämä keskustelutilaisuudet ovat loistava tapa kerääntyä yhteen pohtimaan meitä kaikkia koskettavia aiheita, sanoo Ideaklinikan projektipäällikkö Krisse Ackerman.

Puheenvuoroja terveydestä ja sen sivusta

Tilaisuuden avaa Pirkko Lindberg Tampereen kaupungilta. Lindberg käsittelee puheenvuorossaan paikalliskirjaston muuttuvaa ja jatkuvasti merkittävää roolia suomalaisten arjessa. Pekka Rissanen Tampereen yliopistolta käsittelee omassa puheenvuorossaan nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän taloudellista kestämättömyyttä. Illan kolmas puhuja, Laastari Lähiklinikan Ron Liebkind, kertoo omassa puheenvuorossaan siitä, kuinka säästöjä on saatu aikaiseksi terveydenhuollon yksityisellä sektorilla.

Kuumana höyryävän kahvitarjoilun vuoksi Ideaklinikka toivoo osallistujilta ennakkoilmoittautumista. Tärkeintä on kuitenkin tulla mukaan! Osallistujien kesken arvotaan leffaliput pimeneviä syysilmoja piristämään.

Tapahtuma on ilmainen. Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.lyyti.in/ideaklinikka4


Milloin?
Torstaina 4.9. kello 18–20

Missä?
Finn-Medi 5:n auditorio, 1. kerros, Biokatu 12, Tampere

Lisätietoja ja ilmoittautumiset:
Projektipäällikkö Krisse Ackerman
krisse.ackerman@finnmedi.com
p. 040 463 6938
www.ideaklinikka.fi / www.lyyti.in/ideaklinikka4


---

Ideaklinikka on Euroopan aluekehitysrahaston (Pirkanmaan liitto) ja Avoin Tampere -ohjelman rahoittama projekti, joka tarjoaa terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneille ihmisille mahdollisuuden osallistua alan kehityssuuntien ja palvelumallien ideointiin ja suunnitteluun. Ideaklinikka järjestää vuoden 2014 aikana 10 tapaamista, joissa käsitellään yhtä merkittävää terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää teemaa. Lisäksi keskustelua käydään Ideaklinikan www-sivuilla osoitteessa www.ideaklinikka.fi.


FinnMedi Oy on kansainvälisesti toimiva life science -toimialan asiantuntijapalveluja tarjoava yritys. Palvelumme koostuuvat kliinisen tutkimuksen ja liiketoiminnan kehittämispalveluista. Teemme myös tiivistä yhteistyötä alueella toimivien tutkimus- ja terveydenhuollon organisaatioiden, alan yritysten, pirkanmaalaisen elinkeinoelämän sekä kehitysyhtiöiden ja teknologiakeskusten kanssa. www.finnmedi.com