Valtioneuvosto

Kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön työllistäville hankkeille lisätukea

Lehdistötiedote   •   Loka 27, 2010 19:25 EEST

Ensi vuoden valtion talousarviossa Veikkausvoittovaroja ehdotetaan tuloutettavaksi 30 milj. euroa ylimääräistä. Lisämäärärahat käytetään ensisijaisesti toimialoja vahvistaviin sekä työllisyyttä edistäviin hankkeisiin ja toimenpiteisiin kulttuuri-, liikunta-, ja nuorisosektoreilla.

Taiteen ja kulttuurin edistämisen lisäys 12, 8 miljoonaa euroa suunnataan kulttuuritilojen peruskorjaamiseen, kulttuuritapahtumille, luovan talouden ja kulttuuriyrittäjyyden tukemiseen, elokuvan tuotantoon ja levitykseen, elokuvateattereiden digitalisointiin, museoiden ja kulttuuriperinnön sekä kirjallisuuden, kuvataiteen sekä valokuvataiteen tukemiseen.

- Turku Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011 -hanketta tuetaan lisäksi 6,5 miljoonalla eurolla, jolloin valtion sovittu kolmannes pääkaupunkihankkeen kokonaiskustannuksesta täyttyy, sanoo kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin.

Liikunnan 8,3 miljoonan euron lisäys kohdennetaan erityisesti työllisyyttä elvyttäviin liikuntapaikkarakentamishankkeisiin ja väestön liikunnallisen elämäntavan edistämiseen. Nuorisotyön kolmen miljoonan euron lisäys käytetään nuorisotilojen rakentamiseen, etsivään nuorisotyöhön, nuorten työpajatoiminnan valtakunnalliseen tukemiseen ja ehkäisevään päihde- ja huumetyöhön.

Lisäksi täydentävä talousarvioehdotus sisältää 500 000 euron lisäyksen Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttamiseen.

Hallitus hyväksyi myös ehdotuksen 4. lisätalousarvioksi, jossa Museovirastolle ehdotetaan lisämäärärahaa 3,1 miljoonaa euroa Olavinlinnan kunnostamiseen ja Tamminiemen Urho Kekkosen museon peruskorjaukseen.


Lisätietoja:

- erityisavustaja Susanna Korpivaara, puh. 0400322432

_ _ _


Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen valtion osallistumisesta Turku - Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011-hankkeeseen vuonna 2008. Päätöksen mukaan valtion rahoitus hankkeeseen on enintään 18 miljoonaa euroa. Periaatepäätös edellyttää, että Turun kaupunki sitoutuu samansuuruiseen osuuteen. Opetus- ja kulttuuriministeriö on varautunut rahoittamaan hanketta 10 miljoonalla eurolla vuosina 2008-2011. Valtion rahoituksen varmistamiseksi esitetään 6,5 miljoonan euron lisärahoitusta.


Euroopan kulttuuripääkaupunki -tapahtuma on osa EU:n kulttuuritoimintaa ja näkyvin kulttuurihanke. Sen tavoitteena on tuoda esiin Euroopan kulttuurien rikkautta ja monimuotoisuutta. EU:n neuvosto on nimennyt vuoden 2011 kulttuuripääkaupungeiksi Turun ohella Tallinnan. Suomessa kulttuuripääkaupunkivuoden koordinoinnista vastaa Turku 2011 -säätiö.