Rakennusteollisuus RT ry

Kutsu tiedotustilaisuuteen puukerrostalojen markkinaselvityksen tuloksista

Lehdistötiedote   •   Syys 16, 2010 01:21 EEST

Kiinteistö- ja rakennusalan vaikuttajien näkemyksiä puukerrostalojen rakentamisen esteistä ja mahdollisuuksista on selvitetty kyselyn avulla. Tutkimuksen keskeiset tulokset julkistetaan tiedotustilaisuudessa

torstaina 16.9.2010 kello 13.00–14.00
Helsingin Postitalossa, Mannerheiminaukio 1 B, kokoustila Lakka

Tuloksia esittelevät kyselyn toteutuksesta vastanneen Global Research & Data Services -yhtiön toimitusjohtaja, kauppatieteiden tohtori Juhani Kuokkanen sekä kyselyn tilanneen Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy:n Asumisen osaamiskeskuksen kehittämispäällikkö, arkkitehti SAFA Vesa Ijäs. Ijäs kertoo myös Suomen ensimmäisestä viisikerroksisesta puukerrostalohankkeesta, jonka rakentaminen alkaa Heinolassa lokakuussa.

Tilaisuudessa ovat läsnä lisäksi Asunto- toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLIn tekninen johtaja Ilpo Peltonen sekä Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti ja viestintäjohtaja Merja Vuoripuro. Myös heille voi esittää kysymyksiä puukerrostalorakentamisen kehitysnäkymistä.

Kyselyn vastaajaryhminä olivat rakennuttajat, rakennusliikkeet, puuelementtiteollisuus, arkkitehdit, rakennesuunnittelijat, viranomaiset ja media. Jokaisesta kohderyhmästä vastasi kyselyyn 10 henkilöä. Tarkoituksena oli selvittää heidän suhtautumistaan ja käsityksiään puurakenteisten kerrostalojen rakentamisedellytyksistä.

Kyselyn lähtökohtana oli erityisesti metsä- ja puutuoteklusterin kasvava kiinnostus puukerrostalojen rakentamista kohtaan. Puisten kerrostalojen rakentaminen on Suomessa ollut hyvin vähäistä, mihin on etsitty syitä niin rakentamismääräyksistä, asenteista kuin alan teollisuudestakin.

Tarjoamme tilaisuudessa ajankohtaisen asian lisäksi kahvia ja virvokkeita lounasvoileipien kera.

Ennakkoilmoittautuminen torstaiaamuun mennessä sähköpostitse merja.vuoripuro@rakennusteollisuus.fi tai puh. 040 587 2642.

Tervetuloa!