KYOCERA Document Solutions Finland OY

KYOCERAn uudelle tulostinsarjalle arvostettu designpalkinto

Lehdistötiedote   •   Helmi 11, 2013 10:13 EET

KYOCERAn uusi tulostinsarja, jonka lippulaiva on ECOSYS FS-4300DN, on voittanut maailman arvostetuimpiin kuuluvan designpalkinnon: iF product design award 2013. Kilpailun tuomaristo kiitteli tulostinten sulavaa ja tyylikästä muotoilua, jonka ansiosta ne sopivat hyvin kaikenlaisiin toimistoihin.

Edistyksellisestä tekniikastaan huolimatta tulostimet ovat varsin helppokäyttöisiä mm. uuden selkeän ja käyttäjäystävällisen ohjauspaneelinsa ansiosta, jollaisia oli aiemmin vain KYOCERAn monitoimikoneissa. Paneeli oli myös yksi tuomariston huomioimista ominaisuuksista.

–  Olemme tietenkin sekä ylpeitä että iloisia tästä hienosta palkinnosta, toteaa KYOCERA Document Solutionsin Pohjoismaiden markkinointijohtaja Bo Gustavsson. Muotoilu on tuotesuunnittelussamme aina ensisijaisen tärkeää. iF-logo uusissa verkkotulostimissamme on todisteena siitä, että toimimme oikein.

Kansainvälisesti tunnustettu iF product design award -palkinto on myönnetty jo yli 50 vuoden ajan. iF Design arvioi tuotteiden ainutlaatuisuuden ja innovatiivisuuden lisäksi myös niiden helppokäyttöisyyttä ja laatua.

Uusi ECOSYS-sarja
Uusi tulostinsarja kuuluu KYOCERAn arvostettuun ECOSYS-valikoimaan. Sarja sisältää KYOCERA ECOSYS FS-4300DN:n lisäksi myös tulostimet FS-4200DN ja FS-4100DN.

Saat lisätietoa uudesta tulostinsukupolvesta tuotesivuiltamme www.kyoceradocumentsolutions.fi.

iF Design
iF Design on kaikkein arvostetuin kansainvälinen designkilpailu, jonka tuomaristoon kuuluu johtavia designasiantuntijoita eri puolilta maailmaa. iF Design -kilpailun järjestäjä on Saksan Hannoverissa toimiva iF International Forum Design GmbH. Vuodesta 1953 lähtien järjestettyyn kilpailuun osallistuu yrityksiä koko maailmasta. Palkintoja jaetaan neljässä luokassa: tuotteet, viestintä, materiaalit ja pakkaukset. 

KYOCERA Document Solutions
KYOCERA Document Solutions Nordic AB:n (ennen KYOCERA Mita Nordic AB) pääkonttori sijaitsee Tukholman Kistassa. Yrityksen valikoimaan kuuluvat tulostimet, digitaaliset kopiokoneet ja monitoimilaitteet tarjoavat edistyksellisiä ja ympäristömyönteisiä ratkaisuja kaikenkokoisten toimistojen asiakirjahallintaan.

KYOCERA Document Solutions on maailman johtavia toimistojen asiakirjahallintaan keskittyviä yrityksiä. KYOCERA Document Solutions on KYOCERA Corporationin kokonaan omistama tytäryhtiö. KYOCERA Corporation sijoittui vuonna 2011 604. sijalle Forbes Magazinen maailman suurimpien pörssiyhtiöiden ”Global 2000” -listalla.

KYOCERA Corporation on huipputeknisten keraamisten ja elektronisten komponenttien, aurinkokennojen ja elektronisten toimistolaitteiden johtava valmistaja. Yli 30 maassa toimivan KYOCERA Corporationin pääkonttori sijaitsee Japanin Kyotossa, ja yrityksellä on eri puolilla maailmaa yhteensä 64 000 työntekijää.

KYOCERAn tekniikka
KYOCERAn laitteiden komponentit ovat erittäin pitkäikäisiä, mikä paran­taa laitteiden käyttövarmuutta, alentaa käyttökustannuksia, vähentää päästöjen ympä­ristövaikutuksia ja pidentää huoltovälejä. Useimmat tuotteista ovat Joutsenmerkittyjä.