Finnjumping ry

Lämpöpuisto Oy Suomen mäkijoukkueen pääyhteistyökumppaniksi

Lehdistötiedote   •   Loka 21, 2010 19:31 EEST

Finnjumping ry on solminut yhteistyösopimuksen Lämpöpuisto Oy:n kanssa. Lämpöpuisto liittyy sopimuksen myötä Suomen mäkijoukkueen pääyhteistyökumppaniryhmään Shell Lämpöpuisto-tunnuksella.


Lämpöpuisto Oy toimii korkealaatuisten Shell-polttonesteiden jälleenmyyjänä Suomessa. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Turussa, Espoossa, Jyväskylässä ja Oulussa. Valtakunnallinen ja asiantunteva myynti- ja kuljetusverkosto takaavat turvallisen palvelun paikasta ja tuotteesta riippumatta. Toiminnan perustana ovat korkealaatuinen sekä ammattitaitoinen asiakaspalvelu ja luotettavan toimittajan maine kilpailukykyisin hinnoin. Yrityksen keskeisiä ajatuksia ovat myös suomalaisen työn edistäminen ja kannattaminen.

Lämpöpuisto Oy:n toimitusjohtaja Osmo Puistolla on selkeät näkemykset yhteistyöstä ja sen tavoitteista.

- Ensisijaisena tavoitteena on kasvattaa Lämpöpuiston tunnettuutta sekä kehittää yrityskuvaa sponsorointiyhteistyön myötä. Suhdetoiminnan monipuolistaminen ja laajentaminen mahdollistuu yhteistyön myötä. Sponsorointiyhteistyön puitteissa Lämpöpuisto pääsee kantamaan myös osansa yhteiskuntavastuusta. Lämpöpuisto haluaa olla mukana tukemassa arvostettua lajia, jonka parissa on saavutettu merkittävää urheiluhistoriaa. Meillä on mahtava mahdollisuus olla mukana todistamassa parhaimpia suomalaisia urheiluelämyksiä. Sponsorointiyhteistyöllä saavutamme positiivista näkyvyyttä sekä nykyisten että potentiaalisten asiakkaiden kohderyhmissä, kertoo Osmo Puisto sopimuksen taustoista.

Finnjumpingin puheenjohtaja Ilkka Tiilikainen on iloinen uuden pääyhteistyökumppanisopimuksen syntymisestä.

- Tämä yhteistyösopimus on jälleen yksi merkittävä askel tavoitellessamme paikkaa mäkihypyn kärkimaana. Resurssien lisääntyminen tähän arvokisatalveen tukee Finnjumpingin tavoitetta varmistaa joukkueelle ensiluokkaiset valmiudet kilpailumenestykseen, mutta samalla uusi yhteistyökumppanuus luo pohjaa pitkäntähtäimen tavoitteillemme kun tarvitaan resursseja kohti Sotšia, toteaa Tiilikainen tyytyväisenä.

Suomen mäkijoukkueen päävalmentaja Pekka Niemelä luotsaa joukkuetta tällä viikolla Saksan Klingenhtalissa pidettävällä leirillä. Hyvät uutiset Lämpöpuiston yhteistyösopimuksesta ovat merkittäviä joukkueelle.

- Tänä päivänä kilpailu mäkihypyn maailmassa on todella kovaa. Kilpailussa pärjääminen edellyttää että urheilijoiden valmentautumiseen on varmistettava huippulaatu huippuolosuhteissa ja samalla on pystyttävä panostamaan yhä merkittävämmin välinekehitykseen. Näihin haasteisiin meillä on edellytykset vastata ainoastaan vahvan yhteistyökumppaniryhmän tuella. Lämpöpuiston mukaan tuleminen pääyhteistyökumppaniksemme tukee ensiluokkaista valmistautumistamme, sanoo Niemelä tyytyväisenä.


Ilmat viilenee mutta joukkueessa lämpö nousee

Mäkijoukkueen leiri Klingenthalissa on onnistunut Päävalmentaja Niemelän mukaan hienosti.

- Mäkijoukkueen viimeinen leiri talvisessa Klingenthalissa on sujunut hyvin, joukkuehenki on tiivistynyt kesän vahvan leirityksen seurauksena ja tahtotila sisäisen tavoitteemme saavuttamiseen on mielestäni hyvällä tasolla. Sitoutuneisuus on näkyvää, toteaa Niemelä.

- Viime päivät olemme testanneet välineitä ja harjoitelleet hyppytekniikka hyvissä olosuhteissa talviladulta. Viimeiset välinepäivitykset ja harjoitukset sekä karsinnat kohti Rukan ja Kuopion maailmancupin startteja tehdään marraskuun alussa, Niemelä kertoo jatkosuunnitelmista.

Mäkihypyn uusiin haasteisiin vastaamiseen tarvitaan hyvät yhteistyökumppanit.
- Mäkihyppy tulee kehittymään seuraavan talven aikana taas uudelle tasolle, viime vuoden hypyillä ei enää tänä talvena pärjättäisi. Olemme ottaneet välinekehityksen vakavasti ja vastanneet siihen omalla projektillamme, jossa mukana mm. Tampereen teknillinen yliopisto, Otaniemen tuulitunneli, Jyväskylän yliopisto jne. Tarkoituksemme on kääntää viime vuosien laskenut tulostrendi nousevaksi ja ”step by step” kohti huippua, jonne Suomen mäkihyppy kuuluu. Tämän onnistumiseen tarvitaan positiivista kierrettä, ja se on alkanut, uusien yhteistyökumppaniemme ansiosta sekä urheilijoiden sisun ja henkilöstön ammattitaidon avulla, toteaa Niemelä.

Joukkue on tehnyt kesäkauden määrätietoisesti töitä kohti talvikautta.
- Lähdemme kohti kautta 2010 - 2011 positiivisesti haastajan asemasta. Ilmat viilenee, mutta joukkueessa lämpö nousee, lupaa Niemelä kauden lähestyessä.


Tiedustelut

Lämpöpuisto Oy, toimitusjohtaja Osmo Puisto m. 0400-525302
Finnjumping ry, Puheenjohtaja Ilkka Tiilikainen m. 0400-497277

Lämpöpuisto Oy Suomen mäkijoukkueen pääyhteistyökumppaniksi.pdf (100 kB)