Lemminkäinen

LEMMINKÄINEN VAHVISTAA TUKHOLMAN PÄÄRAUTATIEASEMAN PERUSTUKSIA

Lehdistötiedote   •   Syys 16, 2010 00:54 EEST

Lemminkäinen on voittanut tarjouskilpailun Tukholman Päärautatieaseman
Centralstationin perustusten vahvistamisesta. Hankkeen tilaaja on Jernhusen AB
ja urakan arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Lemminkäisen työ on osa isompaa
urakkakokonaisuutta. Urakka sisältää mittavan teräspaalutuksen lisäksi purku-,
kaivuu-, teräsrakenne- ja betonitöitä. Rakennustyöt Lemminkäisen kohteessa
alkavat syyskuussa 2010 ja vahvistusurakka valmistuu kesällä 2012.

Lemminkäinen on tehnyt pohjanvahvistustöitä Ruotsissa vuodesta 1999.
Lemminkäinen Infran aiempia pohjanrakennuskohteita maassa on mm. Tukholman
vanhin kivisilta Norrbro, jonka perustusten vahvistustyö tehtiin v. 2007-2008.
Toinen arvokohde on vuosina 2002-2003 toteutettu Bankajenin vahvistusurakka
Tukholman parlamenttitalon välittömässä läheisyydessä.

- Saatu tilaus vahvistaa merkittävästi Lemminkäisen asemaa Ruotsin
pohjanrakennusmarkkinoilla, sanoo johtaja Jouko Viitala Lemminkäinen Infra
Oy:stä.


LEMMINKÄINEN OYJ
Konserniviestintä


LISÄTIETOJA:

Johtaja Jouko Viitala
Lemminkäinen Infra Oy
Puh. 040 538 1768
jouko.viitala@lemminkainen.fi

Projektipäällikkö Risto Takkinen
Lemminkäinen Sverige AB
Puh. 040 864 9681, +46 768 421 131
risto.takkinen@lemminkainen.fi


JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lemminkainen.fi


Lemminkäinen-konserni toimii rakentamisen kaikilla osa-alueilla. Konsernin
toimialat ovat talonrakentaminen, infrarakentaminen, talotekniikka ja
rakennustuotteet. Liikevaihto vuonna 2009 oli noin 2,0 miljardia euroa, josta
kansainvälisen liiketoiminnan osuus oli runsas neljännes. Konsernin
palveluksessa on noin 8 600 henkilöä. Lemminkäinen Oyj:n osake on noteerattu
NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.


Source: Millistream