Suomen Asiakastieto Oy

Maksuhäiriöisten henkilöiden määrä taas uusiin ennätyslukemiin

Lehdistötiedote   •   Heinä 04, 2016 09:00 EEST

Maksuhäiriöisiä kuluttajia oli kesäkuun lopussa 372 800 eli maaliskuussa saavutettu edellinen ennätys on jälleen rikkoutunut. Maksuhäiriöisten määrä on kasvanut viime vuodesta 5 000 henkilöllä.

Alkuvuonna maksuhäiriömerkintöjä Suomen Asiakastieto Oy:n rekisteriin on saanut 209 000 henkilöä eli noin 12 500 enemmän kuin vuoden takaisella vertailujaksolla. Uusien merkintöjen kokonaismäärä oli nyt 838 700 eli suunnilleen sama kuin vuosi sitten.

”Meidän analyysimme uutta luottoa hakevien taloudellisesta tilanteesta ennakoi valitettavan vahvasti, ettei käännettä parempaan kannata vielä tänä vuonna odottaa. Edelleen liian moni yrittää paikata talouttaan ja pitkittää velkakierrettään uutta luottoa hakemalla ”, kertoo liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Viiveet ennakoivat häiriömerkintöjä

Asiakastieto ylläpitää palvelua, jossa kasvava joukko Suomessa toimivia kulutusluottoyhtiöitä vaihtaa keskenään tietoa luotonhakijan ottamista kulutusluotoista ja niiden hoitamisesta. Kyselyt tehdään luottoa hakevan kuluttajan omalla suostumuksella.

”Tästä palvelusta saamme kuluttajien velkaantumisesta ennakoivaa tietoa, joka suoraan sanottuna on melko huolestuttavaa. Kymmenellä prosentilla kulutusluottoa hakevista henkilöistä on pitkiä maksuviiveitä, mutta ei vielä maksuhäiriömerkintöjä. Analyysimme mukaan kahden kuukauden kuluessa näistä henkilöistä maksuhäiriömerkinnän saa joka kuudes ja vuoden kuluessa jo puolet ”, Muhonen pohtii.

Viiveiden lisäksi kulutusluottoa hakevien taloutta rasittaa se, että muita luottoja on paljon. 60 prosenttia hakijoista teki vuoden kuluessa vähintään kaksi kulutusluottohakemusta ja joka neljäs haki sitä yli viisi kertaa. Uudella hakemuksella on haluttu joko järjestellä tai kasvattaa jopa satojen tuhansien eurojen kulutusluottopääomaa.

25-44-vuotiaalla miehellä kaksinkertainen luottoriski

Maksuhäiriöisiä henkilöitä on edelleen 8,4 prosenttia aikuisväestöstä. Laskennallinen luottoriski kuitenkin vaihtelee suuresti iän ja sukupuolen mukaan.

”25-44-vuotiaista miehistä maksuhäiriömerkintöjä on peräti 15 prosentilla eli käytännössä heidän riskinsä jättää laskuja maksamatta on koko kansan keskiarvoon verrattuna lähes kaksinkertainen. Naisilla korkeinkin ikäluokkakohtainen riski jää 10 prosenttiin, joka on maksuhäiriöisten osuus 25-34-vuotiaista naisista”, Jouni Muhonen vertailee.

Hän kuitenkin korostaa, että vaikka maksuhäiriöisiä on ennätyksellisen paljon, on valtaosa kansasta kuitenkin hoitanut talouttaan hyvin.

”Täytyy suhteuttaa ongelmien määrä siihen, että yli 90 prosentilla suomalaisista asiat ovat kunnossa eikä maksuhäiriöitä ole. Omista luottotiedoista kannattaa huolehtia jatkuvasti. Jos itsellä ei ole tarkkaa kuvaa omasta taloudesta, voi omat luottotiedot aina tarkistaa Omatieto-palvelusta”, Muhonen summaa.

Suomen Asiakastieto Oy päivitti kesäkuussa ilmaisen palvelunsa, jonka avulla voi vertailla eri asuinalueiden maksuhäiriöriskejä. Se löytyy osoitteesta http://www.sv-online.fi/asuinpaikkani/

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.