Valtioneuvosto

Meistä on moneksi -kampanja kannustaa yhdessä tekemiseen työelämässä ja vapaa-ajalla

Lehdistötiedote   •   Helmi 25, 2011 15:21 EET

Etnisten suhteiden neuvottelukunta (Etno) on käynnistänyt Meistä on moneksi -kampanjan. Valtakunnallisessa kampanjassa kannustetaan eritaustaisia ihmisiä ja organisaatioita tekemään enemmän yhdessä. Kampanja käynnistyy avajaistapahtumalla Suomen Kansallisoopperassa perjantaina 25.2.2011.

Etnisten suhteiden neuvottelukunnan puheenjohtaja Ritva Viljanen toivoo, että kampanja kannustaa ihmisiä arjen tekoihin ja kehittämään erilaisia yhdessä tekemisen tapoja.

- Kampanjassa yhdessä tekemistä ei määritä etninen tai uskonnollinen tausta. Arjessa toimimme äiteinä, isinä, eri alojen ammattilaisina, koululaisina, kulttuurin tai urheilun harrastajina. Monissa yhteisöissä, kuten työpaikoilla ja kouluissa, toiminta eritaustaisten ihmisten kanssa on arkea, mutta yhdessä tekemistä kaivataan lisää, Viljanen kuvailee.

Meistä on moneksi -kampanjassa kuka tahansa voi lähettää haasteen ja kutsua eri tahoja mukaan yhteiseen toimintaan. Yritys voi esimerkiksi kutsua alueensa maahanmuuttajajärjestön sählypeliin ja tempauksellaan kannustaa uusien tuttavuuksien syntymiseen. Yksityishenkilö voi järjestää pihakirppiksen yhdessä taloyhtiön naapurien kanssa tai kutsua uuden työkaverin kylään.

Kampanja syntyi Etnon Hyvän tahdon lähettilään, Suomen kansallisbaletin taiteellisen johtajan, Kenneth Greven aloitteesta.

- Lähettiläänä haluan tehdä jotakin käytännössäyhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseksi. Taiteelle on ominaista, että se toimii siltana kulttuurien välillä, joten toivottavasti kampanjan avajaistapahtuma kannustaa kaikenlaisia ihmisiä tutustumaan ja osallistumaan suomalaiseen kulttuurielämään. Kulttuuri yhdistää ja innostaa ihmisiä kaikkialla - se ei tarvitse taustalleen erityistä uskonnollista, poliittista tai nationalistista agendaa.

Kampanjaan osallistuu useita neuvottelukunnan Hyvän tahdon lähettiläitä; Itellan konsernijohtaja Jukka Alho, tohtori Pentti Arajärvi, urheilija Janne Holmén, muusikko Tommy Lindgren ja kirjailija Heli Kruger.

Kampanjan verkkosivut: www.meistaonmoneksi.fi

Lisätietoja: kansliapäällikkö, Ritva Viljanen, 071878 8204,Suomen kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve, 09 403 02401, Etnon pääsihteeri, Sari Haavisto, 071878 8637

Lisätietoa Etnisten suhteiden neuvottelukunnasta www.intermin.fi/etno