Valtioneuvosto

Neuvottelut Euroopan metsäsopimuksesta käynnistyivät

Lehdistötiedote   •   Kesä 15, 2011 17:01 EEST

Euroopan metsäministerit päättivät Euroopan metsäsopimuksen neuvottelujen käynnistymisestä tänään 15.6. Euroopan metsäministerikonferenssissa Oslossa. Sopimusneuvottelujen valmistelut käynnistyvät välittömästi. Ensimmäinen varsinainen neuvottelu on jo marraskuussa 2011. Neuvotteluja vetää suomalainen Jan Heino, maa- ja metsätalousministeriön johtava metsäasiantuntija. Sopimus on tarkoitus saada valmiiksi vuonna 2013. Euroopan metsäsopimuksen odotetaan vahvistavan metsäsektorin toimintaedellytyksiä osana kestävän metsätalouden toteuttamista Euroopassa. Sopimusneuvotteluissa on mukana 47 Euroopan maata mukaan luettuna Venäjä.

Ministeri Sirkka-Liisa Anttila korosti puheessaan metsäsektorin merkitystä siirryttäessä kohti vihreää taloutta. Hän totesi myös, että metsien tila Suomessa on hyvä, eikä odota metsäsopimuksen aiheuttavan merkittäviä muutoksia suomalaiseen metsäpolitiikkaan.

Konferenssissa ministerit tekivät myös Euroopan metsät 2020 -päätöksen, jossa sovittiin metsien kestävän hoidon ja käytön jatkotyöstä. Konferenssissa julkistettiin myös laaja-alainen raportti Euroopan metsien tilasta 2011. Metsäntutkimuslaitos luovutti raportin Suomen metsien tilasta ministeri Sirkka-Liisa Antilalle. Suomen metsät 2011 on jo neljäs suomalainen raportti. Raportista on myös englanninkielinen julkaisu.

Oslon konferenssissa oli lähes 300 osallistujaa, joukossa suuri määrä ministereitä ja korkean tason asiantuntijoita noin 50 maasta ja noin 10 kansainvälisestä organisaatiosta. Konferenssi oli järjestyksessä kuudes.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:

ylijohtaja Juha Ojala, puh. +358 50 413 55 15
metsäneuvos Heikki Granholm, puh. +358 400 774 298
neuvotteleva virkamies Marjukka Mähönen, puh. +358 40 721 71 61

 

Lisää aiheesta:

Forest Europe 14-16 June 2011:
http://www.foresteurope.org/

Suomen metsät 2011:
http://www.metla.fi/julkaisut/seuranta/pdf/suomen-metsat-2011.pdf

State of Europe's Foresta 2011 (key findings):
http://timber.unece.org/fileadmin/DAM/publications/Summary_FE2011.pdf

UNECE homepage:
http://timber.unece.org/index.php?id=2