Nord-Lock Finland OY

Nord-Lock X -sarja hopealle Fastener Innovator 2013:ssa

Lehdistötiedote   •   Huhti 15, 2013 15:50 EEST

Olemme ylpeitä saadessamme ilmoittaa, että Nord-Lockin X -sarjan aluslevy on voittanut hopeisen palkinnon Fastener Technology Award 2013 -kilpailussa. Tulokset Stuttgartin Fastener Fair -messuilla näytteille asetettujen innovatiivisten tuotteiden ja palvelujen kilpailusta julistettiin 28. päivänä helmikuuta, messujen viimeisenä päivänä.

Tänä vuonna ennätykselliset 19 innovatiivista teknologiaa kilpaili ensimmäisestä palkinnosta. Kokeneista teollisuuden tuomareista koostuvalla paneelilla oli kova pähkinä purtavanaan tarkastaessaan kaikki ehdotukset ja valitessaan niistä kolme parasta tuotetta tittelille ”Fastener Technology Innovator 2013”. Nord-Lockin uuden monitoimisen kiilalukitusaluslevyn onnistui kurottautumaan tähän joukkoon.

”Olemme hyvin ylpeitä hopeasijastamme Fastener and Fixing Innovator Technology Competition -kilpailussa,” kertoo Andreas Weiss, Nord-Lock GmbH:n toimitusjohtaja. ”Tämä todistaa, että jatkuva innovaatiotoimintamme ja ponnistuksemme ruuviliitosalan suunnitteluun ansaitsee tunnustusta ei vain asiakkailtamme vaan myös riippumattomilta tuomareilta” Andreas jatkaa.

Fastener Fair -messut vetävät laajoja kävijämääriä kaikkialta maailmasta ja ne tarjoavat ensikäden mahdollisuuden arvioida uusia tuotteita, teknologioita ja markkinoiden trendejä. Tässä suhteessa helmikuun näyttely Stuttgartissa ei ollut pettymys vierailijoille. ”Osallistujamäärä oli todella suuri! Mahtava henki, paljon liiketoimintaa, ehdottoman hyödylliset messut,” Andreas kommentoi. Globaaleille yritykselle, kuten Nord-Lockille, messut ovat erityisen hyvä tilaisuus tavata kansainväliset asiakkaat ja kumppanit, kaikki samassa paikassa!

Viidennet Fastener Innovator Technology -kilpailut olivat jännittävämmät kuin aikoihin, niin osallistujille kuin tuomareille. ”Päätöksenteko ei ole ollut helppoa,” myöntää Phil Matten, Fastener & Fixing Magazinen toimitusjohtaja ja yksi tuomareista, palkintoseremoniassa. ”Kaikkien osallistujien tulisi tuntea itsensä voittajiksi havaitessaan, että innovaatiolla on ratkaiseva rooli ruuviliitosteollisuudessa ja sen yksittäisissä liiketoiminnoissa.”

Tuomaripaneelissa istuivat Mattenin kanssa myös Bernd Stapf, vastikään eläkkeelle siirtynyt European Fastener Distributors Associationin sihteeri, ja Mark Salmon, hyvin arvostettu sitoutumaton liitosalan konsultti. Kansainvälisten foorumien kokeneiden tuomareiden tunnustus kertoo paljon Nord-Lockin X-sarja jo saavuttamasta arvostuksesta, joka perustuu sarjan uusiin mullistaviin rakenteellisiin mahdollisuuksiin ja sen valmiuteen vastata markkinoiden alati kasvaviin tarpeisiin.

Nord-Lockin uusi monitoiminen ratkaisu varmistaa ruuviliitoksen ongelmattomuuden, suunnittelusta ja asennuksesta, käyttöön ja kunnossapitoon, ja koituu hyödyksi sovelluksen koko elinkaaren ajan. ”Tuotteen menestys ja Stuttgartin messujen hopeinen palkinto eivät olisi olleet mahdollisia ilman kaikkien niiden kovaa työtä, jotka ovat osallistuneet X-sarjan aluslevyjen kehittelyyn. Olen tyytyväinen kun saan työskennellä näin mahtavassa tiimissä, se tekee hienoa työtä,” Andreas tiivistää.

Tutustu X-sarjan toimintaperiaatteeseen.

Lue lisää Fastener Innovator -tuloksista.


Nord-Lock Group

”Tehtävämme on turvata ihmishenkiä ja asiakkaiden investointeja varmistamalla maailman vaativimpia sovelluksia. Nord-Lock Group haluaa olla yhteistyökumppaninne ruuviliitosten optimoinnissa.”

Luotettava kumppaninne:

Nord-Lock Group on maailman johtava ruuvilukitusjärjestelmien toimittaja. Yhdistämällä innovatiiviset tuotteet ja asiantuntemuksen pystymme ratkaisemaan vaativimmatkin ruuvilukitushaasteet. Kokeneet insinöörimme ja ruuvilukitusasiantuntijamme auttavat sinua toteuttamaan turvallisen ja tehokkaan ruuvilukituksen – kiilalukitustekniikasta Superbolt-kiristimiin.

Nord-Lockilla on vuosikymmenten dokumentoitu menestys kaikilla tärkeillä teollisuudenaloilla, joihin lukeutuvat esimerkiksi öljy ja kaasu, energia, kuljetus ja kaivostoiminta. Olemme ylpeitä voidessamme tarjota luotettavia ja korkealaatuisia ratkaisuja, jotka auttavat työntekijöitä heidän jokapäiväisessä työssään ja samalla yrityksiä parantamaan tulostaan.

Tuotanto-osaaminen:

Nord-Lock Groupilla on huippumodernit tuotantolaitokset Ruotsissa, Sveitsissä ja Pohjois-Amerikassa. Pystymme vastaamaan asiakkaan tarpeisiin nopeasti ja parhaalla laadulla. Tiedämme, että tämä on tärkeää asiakkaillemme.

Nord-Lock Production System sisältää tiukan sisäisen testauksen ja täydellisen jäljitettävyyden. Riippumattomat laitokset, kuten AbP, ABS, DIBt, DNV ja TÜV, ovat myöntäneet sertifikaatteja tuotteillemme.

Globaali palveluketjumme:

Nord-Lock Performance Services -palvelun kautta saatavat työkalut tuovat lisäarvoa koko projektille ja varmistavat, että ruuvisovellus maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Autamme sinua suunnitteluvaiheessa liitossimuloinnilla ja testauksella. Lisäksi autamme varmistamaan tuloksellisen toiminnan pitkällä aikavälillä paikan päällä annettavan tuen ja tuotteiden etäkoulutuksen avulla.