Valtioneuvosto

Oikeusministeri Tuija Brax Suomen Sovittelun Tuki -ry:n juhlaseminaarissa 1.10.2010

Lehdistötiedote   •   Loka 04, 2010 14:52 EEST

Arvoisat kuulijat,

Suomen Sovittelun Tuella on pitkä historia rikosten sovittelutoiminnan tukemisessa Suomessa. Järjestö on toiminut aktiivisesti sovittelulain ja valtiollisen rahoituksen saamiseksi maahamme. Ammattihenkilöstön ja vapaaehtoissovittelijoiden koulutuksessa ja koulutusmateriaalin tuottamisessa Sovittelun Tuki on ollut avainasemassa. Olen kiitollinen kutsusta puheenvuoron pitäjäksi tähän Sovittelun Tuen 20-vuotis-seminaariin.

Olen seurannut erityisellä mielenkiinnolla vuoden 2006 alusta voimaan tulleen sovittelulain toimeenpanon kehitystä. Tyytyväisyydellä voidaan todeta, että sovitteluun tulevien tapausten määrä on selvästi lisääntynyt. Vuonna 2009 rikosten ja riita-asioiden sovittelukäsittelyyn tuotiin miltei 12 000 rikosta tai riita-asiaa. Tapausmäärät ovat kasvaneet keskimäärin 10 prosentin vuosivauhtia. Lisääntyneen ja tehostuneen sovittelijoiden koulutuksen myötä viranomaisten luottamus sovittelijoiden ammattitaitoon on lisääntynyt. Sovittelun myönteiset tulokset ovat lisänneet viranomaisten luottamusta toimintaan, mikä osaltaan on rohkaissut viranomaisia tapausten lähettämisessä. Jos tarkastellaan niitä rikoksia, jotka ylipäätään sopivat sovitteluun, voidaan todeta sovitteluun tulevien tapausten kattavan jo merkittävän osuuden (15-20 %) rikosten juttuvirrasta. Sovittelu onkin lunastanut paikkansa kriminaalipoliittisessa järjestelmässämme.

Suomessa rikosten sovittelujärjestelmään on aina tullut kohtuullisen paljon väkivaltarikoksia. Tällä hetkellä kaikista vuosittain soviteltavista rikoksista lähes puolet on väkivaltarikoksia ja lähisuhdeväkivallan osuus on noin 8-9 prosenttia. Haluan seuraavassa nostaa esiin keskeisiä lainsäädäntöhankkeita, joilla saattaa olla merkitystä sovitteluun ohjautuviin väkivaltatapauksiin tulevaisuudessa.

Eduskunnassa on parhaillaan käsiteltävänä oikeusministeriössä valmisteltu lakiehdotus, jossa on kysymys lähisuhde- ja työpaikkaväkivaltaa koskevien säännösten uudistamisesta. Esityksessä on huomioitu myös väkivallan uhriksi joutuneet lapset. Vaikka kyse on lainsäädännöllisesti vain yhden pykälän muuttamisesta, uudistus on vaikutuksiltaan merkittävä.

Lievät pahoinpitelyt aiotaan siirtää virallisen syytteen alaisiksi silloin, kun ne kohdistuvat alaikäiseen tai tekijälle läheiseen henkilöön. Muutos koskee myös lieviä pahoinpitelyjä, jotka kohdistuvat henkilöön, joka suorittaa työtehtäviään. Uudistuksella halutaan parantaa näiden erityistä suojaa tarvitsevien ryhmien asemaa ja osoittaa entistä selvemmin tekojen moitittavuus.

Nykyisin rankaiseminen lievästä pahoinpitelystä edellyttää, että uhri vaatii tekijälle rangaistusta. Nyt kun nämä rikokset tulevat virallisen syytteen alaisiksi, esitutkinnan käynnistäminen ja tekijän saattaminen vastuuseen eivät ole enää riippuvaista uhrin tahdosta. Poliisille tulisi myös velvoite selvittää tapahtumien kulkua esimerkiksi kotihälytyksen yhteydessä nykyistä laajemmin.

Tavoitteena on, että uusi laki tulisi voimaan vuoden 2011 alussa. Esitystä valmisteltaessa on arvioitu, että lainmuutos toisi rangaistusjärjestelmän piiriin huomattavan määrän uusia juttuja. Arvioin seuraavassa minkälaisia vaikutuksia uudella lainsäädännöllä saattaisi olla rikosasioiden sovitteluun ohjautuvien tapausten määrissä.

Alaikäiset

Esityksen mukaan lievä pahoinpitely olisi aina virallisen syytteen alainen rikos, jos se kohdistuu alle 18-vuotiaaseen. Alle 18-vuotias nuori on kehitysvaiheessa, jossa väkivallalla on erityisen haitallisia vaikutuksia. Alle 15-vuotiaaseen kohdistuva lievä pahoinpitely on jo nyt virallisen syytteen alainen teko. Sama koskee kaikkia huoltajien alle 18-vuotiaisiin kohdistamia tekoja. Vanhempien lapsiinsa kohdistama väkivalta onkin yleisin perheväkivallan muoto. Tämä esitys vahvistaisi sitä yhteiskunnallista perusnäkemystä, että lapsen pahoinpitely on aina vakava asia: yhteiskuntamme ei suvaitse kuritusväkivaltaa, eikä muutakaan lapsiin kohdistettua väkivaltaa.

Rikosasioiden sovittelua koskevassa lainsäädännössä alaikäisen osallistumista sovitteluun rajoittaa vaatimus, että sovittelumenettelystä päätettäessä on otettava huomioon rikoksen laatu ja tekotapa, rikoksesta epäillyn ja uhrin keskinäinen suhde sekä muut rikokseen liittyvät seikat kokonaisuutena. Soviteltavaksi ei saa ottaa alaikäiseen kohdistunutta rikosta, jos uhrilla rikoksen laadun tai ikänsä vuoksi on erityinen suojan tarve. Lisäksi osapuolen tulee ymmärtää sovittelun ja siinä tehtävien ratkaisujen merkitys.

Aikuisen lapseen kohdistamat pahoinpitelyt sopivat siten huonosti soviteltaviksi eikä uuden lieviä pahoinpitelyjä koskevan lainsäädännön voida olettaa lisäävän näiden tapausten määriä.

Tulossa oleva uudistus koskisi myös nuorten keskinäisiä lieviä pahoinpitelyitä. Nuorten keskinäisen pahoinpitelyn muuttuminen virallisen syytteen alaiseksi rikokseksi saattaa hyvinkin lisätä sovitteluun ohjautuvien tapausten määrää. Erityisesti jos tekijän ja uhrin välisissä voimasuhteissa ei ole erityistä epäsuhtaa, sopivat nämä tapaukset hyvin sovitteluun. Sakotusmenettelyn sijaan tapaukset voisivat johtaa onnistuneen sovittelun kautta syyttämättäjättämismenettelyyn. Sovittelu olisikin nuorille huomattavasti rakentavampi ja vastuuttavampi menettely kuin sakon määrääminen. Sakon maksajaksi ei useinkaan päädy nuori itse, vaan hänen vanhempansa.

Aikuisten välinen lähisuhdeväkivalta

Lähisuhdeväkivallassa uhrion erityisen suojan tarpeessa, sillä hän on usein haavoittuva ja tekijästä jollakin tavoin riippuvaisessa asemassa. Läheisiin kohdistuva lieväkin pahoinpitely saattaa muodostaa jatkuvan uhan ja pelon ilmapiirin, joka voi heijastua koko perheen elämään.

Virallisen syytteen alaisiksi tulisivat avio- tai avopuolisoon kohdistuneet lievät pahoinpitelyt. Sama koskisi rekisteröidyn parisuhteen osapuolia. Suhde voi olla läheinen, vaikka osapuolet asuvat erillään tai ovat jo eronneet. Virallisen syytteen alaiseksi tulisivat myös vanhempiin, isovanhempiin ja sisaruksiin kohdistuneet lievät pahoinpitelyt. Esitys on sukupuolineutraali eli se koskee niin naisia kuin miehiä sekä rikoksen tekijöinä että uhreina.

Lähisuhdeväkivalta poikkeaa muista rikosten sovitteluun tulevista asioista siinä, että vain poliisilla ja syyttäjällä on oikeus lähettää lähisuhdeväkivaltatapaukset sovitteluun. Esimerkiksi sosiaaliviranomaisille ja asianosaisilla itsellään ei ole aloiteoikeutta. Tällä on haluttu korostaa poliisin ja syyttäjän vastuuta sovittelusta tiedottamisesta ja sovittelun ja sovitteluun ohjaamisessa sekä varmistaa, että tapaukset tulevat rikosoikeusjärjestelmän tietoon, vaikka ne olisivat myös sovittelumenettelyssä.

Uuden lainsäädännön myötä lievissä lähisuhdeväkivaltatapauksissa asianosaiset eivät enää voi perua rikosilmoitusta. On oletettavaa, että poliisi ja syyttäjä tulevat usein harkitsemaan sovittelua niissä tapauksissa, jotka ennen vedettiin pois rikosoikeusjärjestelmästä. Tämä tuo poliisille ja syyttäjälle entistä enemmän harkintavaltaa sovittelumenettelyn suhteen.

Lähisuhdeväkivallan sovittelua toteutetaan epäyhtenäisesti maassamme. Sovitteluun lähettäminen riippuu osittain poliisin ja syyttäjän henkilökohtaisista näkemyksistä ja asenteista näiden tapausten sopivuudesta sovitteluun. Toivottavaa on, ettei uusi lainsäädäntö edelleen lisää väestön epäyhdenmukaista kohtelua, vaan ohjeistuksen ja koulutuksen avulla edistettäisiin sitä, että poliisi ja syyttäjä noudattaisivat yhdenmukaista käytäntöä eri puolilla maata.

Työpaikkaväkivalta

Työntekijään kohdistuvan lievän pahoinpitelyn erityispiirre on, ettei uhri yleensä pääse pakoon väkivaltatilanteesta. Esityksen mukaan virallisen syytteen alaiseksi tulisi lievä pahoinpitely, joka kohdistuu henkilöön hänen työtehtäviensä vuoksi joko työpaikalla tai esimerkiksi hoivatyötä asiakkaan kotona tehtäessä.

Fyysinen väkivalta ja sen uhka ovat työhön liittyvä terveysriski erityisesti naisvaltaisilla palvelualoilla. Väkivalta kohdistuu esimerkiksi ravintoloiden tarjoilijoihin, kaupan myyjiin, terveyskeskuksen hoitohenkilökuntaan ja sosiaalialan työntekijöihin.

On vaikea arvioida, kuinka paljon nyt virallisen syytteen alaisista rikoksista ohjautuisi sovitteluun. Todennäköisesti ei kovin paljoa. Ei ole luultavaa, että työpaikoilta lähdettäisiin sovittelemaan lieviä pahoinpitelyjä kesken työpäivän.

Väkivallan uusiutumisen ehkäisyn näkökulma

Väkivallan ehkäisy on sitä tehokkaampaa, mitä paremmin ja varhaisemmin viranomaiset ja uhrin lähipiiri osaavat tunnistaa väkivallan ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Väkivallasta toipuminen ja sen loppuminen edellyttää usein sekä lähisuhdeväkivallan uhrin että tekijän auttamista esimerkiksi sosiaalityön keinoin.

Rikosasioiden sovittelu toimii parhaimmillaan sekä käsillä olevan väkivaltatapauksen tuoman ahdistuksen purkuväylänä että suunnannäyttäjänä yhteiskunnan tarjoamiin tukijärjestelmiin. Lähisuhdeväkivallan uhria tulee auttaa henkistä tukea ja käytännön neuvoja tarjoamalla. Tekijä puolestaan saattaa rangaistuksen ohella tarvita hoitoa, ja hänet tulisi ohjata osallistumaan väkivallan katkaisuun tähtääviin ohjelmiin, jotka voivat koskea sekä lievää ja toistuvaa väkivaltaa kuin myös vakavampaa väkivaltaa.

Rikoslain muuttaminen ei ole avain väkivallattomaan yhteiskuntaan; se on kuitenkin osa sitä yhteiskunnallista toimenpiteitten kokonaisuutta, joiden avulla väkivaltaa pyritään ehkäisemään.

Rikosten sovittelu ja rikosprosessin viivästyminen

Vaikka sovitteluun tulevien tapausten määrä on voimakkaasti kasvanut uuden lainsäädännön ja valtionrahoituksen myötä, työtä sovittelun täysimääräiseen hyödyntämiseen on vielä tehtävänä. Sovittelun tunnettavuuden niin viranomaisten kuin kansalaisten keskuudessa tulisi vielä lisääntyä. Tekemistä on myös sovittelun yhdenvertaisessa saatavuudessa maan eri osissa - sovittelua koskevan lain voimaantulosta huolimatta käytännöt ovat erilaisia.

Yksi sovittelun käyttöä rajoittava seikka saattaa olla syyttäjille asetetut tavoitteet viedä juttua nopeasti eteenpäin ja päätökseen. Syyttäjille on itse asiassa asetettu kaksi keskenään ristiriidassa olevaa tavoitetta: toisaalta pyrkimyksenä on nopeuttaa prosessia ja toisaalta tavoitteena on ohjata sovitteluun sinne sopivat asiat. Erityisesti tämä koskee nuorten asioita, joissa korostetusti sekä painotetaan sovittelun merkityistä että seurataan läpimenoaikoja. Myös rikosasioiden kirjallisen menettelyn yleistyminen saattaa rajoittaa sovittelun käyttöalaa.

Kun syyttäjä lähettää tapauksen sovittelutoimistoon, on hänen varauduttava siihen, että aikaa kuluu. Sovittelu vaatii osapuolten tapaamisten järjestelyn ja sovitteluhalukkuuden selvittelyn. Sovittelutoimistolla on vaativa rooli myös lähisuhdeväkivaltatapauksissa, joissa ennen yhteistä tapaamista järjestetään vielä osapuolten erillistapaamiset. Samalla sovittelutoimisto selvittää, onko lähisuhdeväkivallan uhri todella halukas osallistumaan sovitteluun vai onko häntä mahdollisesti painostettu. Näiden asioiden selvittäminen vie aikaa ja tämä tietenkin hidastaa oikeusprosessia.

Lähtökohtaisesti voidaan siis ajatella, että sovittelu on ristiriidassa prosessin nopeusvaatimuksen kanssa. Ei ole kuitenkaan syytä unohtaa sovittelun hyötyjä, jotka esimerkiksi erityisesti nuorten ja ensikertalaisten tapauksessa saattavat olla niin ilmeiset, että ristiriitaa ei ole syytä lähteä ratkomaan rajoittamalla sovittelun käyttöä nopeamman prosessin kustannuksella. Toiseksi tulee muistaa, että suurimmat viivästymisongelmat liittyvät sellaisiin juttuihin, joissa sovittelulla ei ole merkittävää roolia, kuten talousrikoksiin. Joka tapauksessa on tärkeää, että sovittelu toteutetaan viivytyksettä ja siten, ettei prosessiin jää turhia odotteluvaiheita. On hyväksyttävä tähän väistämättä jäävä pieni ristiriita, sillä yksi sovittelun lähtökohdista on osapuolten halukkuuden selvittäminen. Erityisesti uhrijärjestöt ovat korostaneet, että uhrille on jätettävä riittävästi aikaa miettiä suostumustaan. Tämän lisäksi sekä uhrilla että tekijällä on luonnollisesti oikeus keskeyttää sovittelu aina halutessaan.

Hyvät juhlavieraat,

Rikosasioiden sovittelun valtakunnallistamisen ja lakisääteistämisen jälkeen sovittelulla on vielä haasteita voitettavanaan. Asenteiden muokkaamisessa on edelleen tekemistä. Liian usein ajatellaan, että vain tuomioistuimissa pystytään pääsemään oikeudenmukaiseen ratkaisuun rikos- ja riita-asioissa. Ei luoteta siihen, että osapuolet pystyisivät - niin halutessaan ja puolueettoman sovittelijan välityksellä - itse ratkaisemaan konfliktinsa. Usein ajatellaan, että vain tuomioistuin ja sen langettama rangaistus pystyvät osoittamaan, että yhteiskunta ei hyväksy rikoslain kieltojen rikkomista. Sovittelu ei kuitenkaan saa tarkoittaa eikä tarkoita, että rikolliset teot hyväksyttäisiin tai painettaisiin villaisella. Hyvin onnistunut sovittelu vahvistaa uhrille, että hän koki vääryyden, ja saa tekijän konkreettisesti ymmärtämään tekonsa moitittavuuden. Parhaimmillaan tämä voi johtaa siihen, että esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa sisältävissä tapauksissa väkivallan tekijä hakee apua väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

Haluaisin lopuksi kiittää Suomen Sovittelun Tukea ja erityisesti kaikkia sovittelutoiminnassa mukana olevia vapaaehtoisia heidän korvaamattomasta työpanoksestaan sovittelutoiminnan eteen. Ilman taitavia ja uutteria vapaaehtoistyöntekijöitä emme olisi edenneet lähellekään sitä pistettä missä nyt olemme. Haluan tällä tavoin välittää viestin siitä, että valtiovaltaarvostaa suuresti työtänne. Näillä sanoilla toivotan teille onnea juhlapäivänänne ja kaikkea hyvää uurastuksellenne tulevaisuudessa.