Valtioneuvosto

Opetusministeri Virkkunen: Verovähennysoikeus vauhdittaa yliopistouudistusta

Lehdistötiedote   •   Syys 04, 2010 02:24 EEST

Opetusministeri Henna Virkkusen mukaan vuosina 2009-2010 voimassa oleva verovähennysoikeuden ulottaminen myös yksityishenkilöiden tekemiin lahjoituksiin yliopistoille on vauhdittanut yliopistouudistusta. Virkkunen ehdottaakin oikeudesta pysyvää käytäntöä.

- Ulkopuolinen rahoitus ei ole edellytys yhdenkään yliopiston kehittymiselle, mutta toki tervetullut lisä jokaisen yliopiston toimintaan. Siksi valtio haluaa kannustaa yliopistoja aktivoitumaan myös ulkopuolisen rahoituksen suhteen, ja tukee tätä kannustimilla.

- Vielä tämän vuoden loppuun saakka on voimassa yksityishenkilöiden oikeus vähentää verotuksessaan tieteelle tekemänsä 850-250 000 euron lahjoitukset. Tällä halutaan innostaa alumneja tukemaan omaa alma materiaan. Olisi tärkeää, että yksityishenkilöiden tekemien lahjoitusten verovähennysoikeudesta tehtäisiin pysyvä. Olenkin tätä valtiovarainministerille ehdottanut, Virkkunen kertoi puhuessaan Tampereen teknillisen yliopiston avajaisissa perjantaina.

Opetusministeri Virkkunen muistutti samalla, että vuoden alusta voimaan tulleen yliopistolain uudistuksen jälkeenkin päävastuu yliopistojen rahoituksesta on edelleen valtiolla. Perusrahoituksen nousu on uudessa laissa sidottu yliopistoindeksiin, ja näin valtion rahoitus nousee vuosittain vähintään kustannustason muutosten mukaisesti.

- Koko yliopistouudistuksenkantava periaate on yliopistojen perusrahoituksen vahvistaminen ja rahoituksen pitkäjänteinen kehittäminen. Ensi vuoden talousarviossa hallituksen tahto panostaa korkeimpaan tieteeseen ja taiteeseen näkyy todella hyvin.

Yliopistojen valtionrahoitus nousee vuoden 2011 talousarvioesityksen mukaan 160 miljoonaa euroa. Kokonaisuudessaan valtion rahoitus yliopistojen toimintaan tulee vuonna 2011 olemaan yli 1,8 miljardia euroa.

Talousarvioesitykseen on varattu 25 miljoonaa euroa Tampereen teknillisen yliopiston säätiöpääomaan, yhteensä valtio on sitoutunut sijoittamaan 125 miljoonaa euroa TTY-säätiön pääomaan. Lisäksi talousarvioesitykseen sisältyy 100 miljoonan euron varaus valtion vastinrahaksi julkisoikeudellisten yliopistojen pääomiin, lopullinen luku määräytyy sen mukaan, kuinka yliopistot varainkeruussaan onnistuvat.
___

Lisätietoja: erityisavustaja Laura Rissanen, 041 540 4505