Elcoteq

Osakkeenomistajien ehdotus Elcoteqin ylimääräiselle yhtiökokoukselle yhtiön hallituksen uudeksi jäseneksi

Lehdistötiedote   •   Loka 07, 2010 17:09 EEST

Elcoteq SE:n yhtiöjärjestyksen 55. artiklan mukaisesti yhtiön hallitus on saanut pyynnön lisätä 12.10.2010 kokoontuvalle ylimääräiselle yhtiökokoukselle osakkeenomistajien uuden ehdotuksen Paul Paukun nimittämisestä uutena jäsenenä Elcoteq SE:n hallitukseen. Tämän ehdotuksen lisäksi asialistan kohtaan 5) liittyen on tehty 27.9.2010 tiedotettu ehdotus, joka pysyy voimassa. Tämä Elcoteq SE:n osakkeenomistajien ehdotus on esitys Hannu Krogeruksen valitsemiseksi yhtiön hallitukseen. Osakkeenomistajien ehdotus Paul Paukun nimittämisestä perustuu häneen pitkään ja kiistattomaan kokemukseensa ICT-sektorista. Paul Paukku on myös muun muassa toiminut Suomen viestintäministerin asettamana selvitysmiehenä tehtävänään selvittää ja suositella toimenpiteitä ICT-liiketoiminnan markkinaolosuhteiden parantamiseksi. Paul Paukku on antanut suostumuksensa ehdokkuudelleen. Paul Paukku, s. 1950, insinööri, on FCG Finnish Consulting Group Oy konsernijohtaja. Hänellä on mittava kokemus ICT-sektorilta ja vuosina 1981-2008 hän on toiminut lukuisissa johtavissa tehtävissä Hewlett-Packard Oy:ssä. Ennen siirtymistään FCG Finnish Consulting Group Oy:n palvelukseen vuonna 2009 hän toimi Hewlett-Packardin palveluliiketoiminnassa läntisen Euroopan toimintojen vetäjänä. Paul Paukku toimii myös Invest in Finland Oy:n ja Hewlett-Packard Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Paul Paukun ja Hannu Krogeruksen valinta yhtiön hallitukseen lisäisi toteutuessaan hallituksen jäsenten määrän nykyisestä kuudesta jäsenestä kahdeksaan jäseneen. Mikäli hallituksen uudet jäsenet tulevat valituksi, heidän, kuten myös hallituksen nykyisten jäsenten, toimikausi kestää vuoden 2011 varsinaiseen yhtiökokoukseen. ELCOTEQ SE Satu Jaatinen johtaja, viestintä ja sijoittajasuhteet Lisätietoja: Jouni Hartikainen, toimitusjohtaja, puh. 010 41 311 Tietoa Elcoteqista Elcoteq SE on maailmanlaajuisesti toimiva, korkean teknologian tuotteita ja palveluja tarjoavien yritysten kumppani elinkaaripalveluissa. Elcoteqilla on vahva kokemus elektroniikan sopimusvalmistamisesta (EMS) ja maailmanlaajuinen palveluverkosto lähellä asiakkaita sekä nykyaikaiset tuotantolaitteet ja yhdenmukaiset järjestelmät ja prosessit. Elcoteqin EMS (Electronics Manufacturing Services eli elektroniikan valmistuspalvelut) -liiketoiminta-alue tarjoaa asiakkailleen maailmanlaajuisesti suunnittelu-, valmistus- sekä osto- ja logistiikkapalveluja. EMS tuotteet käsittävät laitteet kuten matkapuhelimet ja niiden lisälaitteet, digisovittimet, LED-valot ja -valonlähteet, taulutelevisiot, verkkojärjestelmät, -moduulit ja muut teolliset tuotteet. AMS (After Market Services eli jälkimarkkinapalvelut) -liiketoiminta-alue keskittyy tarjoamaan asiakkailleen käänteisen logistiikan, konfigurointi-, kunnostus- ja muita jälkimarkkinapalveluita. Konsernin liikevaihto vuonna 2009 oli 1,5 miljardia euroa ja se työllistää noin 10 000 henkilöä. Elcoteq SE on listattu Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä. Lisää tietoa: www.elcoteq.com. [HUG#1449716]