Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Oulun 4H-piirille vuoden 2011 Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuspalkinto

Lehdistötiedote   •   Marras 07, 2011 12:34 EET

Vuoden 2011 Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuspalkinto on myönnetty Pohjois-Pohjanmaan maakuntapäivillä 7.11.2011 Oulun 4H-piirille pitkäjänteisestä, laadukkaasta ja monipuolisesta maaseudun sekä kaupunkien lapsille ja nuorille suunnatusta työstä. Palkinnon vastaanottavat Oulun 4H-piirin johtaja Maria Isolahti ja hallituksen puheenjohtaja Leila Rönni.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuuden vuositeemana on kiireen moninaiset ympäristövaikutukset, Kiireen keskellä!? Nykyisin vallalla oleva nopeatempoinen elämäntapa näkyy työelämässä lyhytkestoisina projekteina ja hankkeina, mutta kasvatustyössä nopeus ei ole valttia. Oulun 4H-piiri on tehnyt työtä lasten ja nuorten eteen poikkeuksellisen pitkäjänteisesti vuodesta 1929 alkaen, palkitsemisen arvoisesti. 

Oulun 4H-piiri on toiminut aktiivisesti koko maakuntamme alueella ja korostanut toiminnassaan luonnon ja ympäristön arvoja, toisten kunnioittamista sekä aktiivista oma-aloitteista otetta, tekemällä oppien ja itseensä luottaen. Mitä ei osata, se opetellaan -periaate on kannustava tapa itsensä kehittämiseen oli sitten kyse lapsista, nuorista tai aikuisista.

4H-järjestön valtakunnallinen Kolme askelta työelämään –toimintamalli edistää pitkäjänteisesti lasten ja nuorten työelämävalmiuksia ja yrittäjyyttä. 4H tekee arvokasta työtä nuorten työllistymisen ja sosiaalisen kestävän kehityksen eteen.

Pohjois-Pohjanmaan ympäristötietoisuustoiminta ja -palkinto

Maakunnallinen ympäristötietoisuuden yhteistyö alkoi Pohjois-Pohjanmaalla vuonna 1997. Toiminnan käynnistäjänä oli silloinen Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus. Nykyisin maakunnallista ympäristötietoisuustoimintaa johtaa vuosittain vaihtuva taho. Johdossa oleva taho rakentaa aktiivisen toimintavuoden sisällön omista lähtökohdistaan. Maakunnan eri tahojen edustajat saavat siten monipuolisen ja vuosittain vaihtuvan, erinäköisen kuvan maakunnan ympäristöasioista.

Maakunnallinen ympäristötietoisuuspalkinto on myönnetty vuodesta 1999 alkaen. Tunnustuspalkinnolla halutaan kiinnittää huomiota ympäristön kannalta esimerkilliseen, ansiokkaaseen ja oivaltavaan toimintaan. Viime vuosina on järjestetty ympäristötietoisuuskilpailuja joihin myös lapset ja nuoret ovat voineet osallistua. Palkitsemisperusteet vaihtelevat vuositeemaan ja toimintatapaan liittyen.

Lisätietoja:
Saara Saarinen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, ympäristötietoisuustoimikunnan sihteeri,
puh. 040 588 2696