Valtioneuvosto

Pääministeri Mari Kiviniemi Väestöliiton 70-vuotisjuhlassa

Lehdistötiedote   •   Helmi 15, 2011 21:58 EET

(muutosvarauksin)

Arvoisa juhlayleisö,

"Lasten kuolleisuus on saatava vähenemään, sotaorvot tarvitsevat huoltajia ja hoitajia, siirtolaislapset ja vähävaraiset suurperheet tukea ja turvaa. On helpotettava myös kotien perustamista, parannettava asunto-oloja ja yleensä autettava nuoria perheitä selviytymään lasten hankkimisesta aiheutuvista kustannuksista."

Nämä tohtori VJ. Sukselaisen ajatukset siivittivät 70 vuotta sitten Väestöliiton perustamiseen.

Väestöliiton perustamisajankohta helmikuussa 1941 - välirauhan aikana - johtaa pohtimaan, kuinka vahvasti liiton perustaminen kytkeytyi aikansa eurooppalaisiin aatteisiin ja sodan aikaan. Tähän pohdiskeluun on varaa, koska 70 vuoden elämänkaari ei synny vain hetken tarpeista ja aatteista.

Totta varmasti on, että talvisodan tappiot ja kokemukset vahvistivat väestöpolitiikan tarvetta. Mutta Väestöliiton aatteellinen tausta on syvemmällä kuin 1940-luvun alun Euroopassa. Juuret ovat kansallisessa itsetietoisuudessa ja modernisoituvan yhteiskunnan tarpeissa. Suomalaisuuden Liitto oli se yhteisö, josta Väestöliiton perustaminen ja työ suomalaisen hyvinvoinnin rakentamiseksi alkoi. Eräs väestöpolitiikan peruste oli nykyajassakin tuttu: lasten määrän väheneminen tarkoitti tuottavaa työtä tekevien yhteiskunnan jäsenten suhteellisen määrän supistumista ja huollettavien luvun kasvamista.

"Huoltomenot Euroopan 'eläkkeellä olevien kansojen' keskuudessa ovat siitä puhuvana todisteena", kirjattiin Väestöliiton perustamista valmistelleen toimikunnan muistioon. Julkisen vallan toivottiin kiinnittävän entistä enemmän huomiota lapsenkasvattajan asemaan ja tekevän hänelle kansalaisvelvollisuuden täyttämisen mahdollisimman vähän rasittavaksi.

Toimikunta totesi Suomessa tarvittavan aktiivista väestöpolitiikkaa ja sosiaalisia uudistuksia sekä talouden että kansanterveyden vahvistamiseksi. Perhe-elämälle piti palauttaa luonnollinen osansa ihmisen elämässä. Äiti, koti ja lapsi piti korottaa kunniaan. Nämä ovat kestäviä arvoja ja tavoitteita tänäkin päivänä.

Edellä kuvaillusta käy ilmi tuon aikakauden päättäjien rohkea, eteenpäin katsova, yhteisvastuullinen ote. Paljon kaikuja noissa ajatuksissa on myös tähän päivään. Väestöliiton perustajien päättäväisyyden varaan rakentui se Suomi, jossa tänään saamme elää. Samaa päättäväisyyttä kysytään nyt meiltä, jotka rakennamme Suomea tuleville sukupolville.

Hyvät kuulijat,

Suomi elää taas murrosvaihetta. Väestömme ikääntyy ja huollettavien määrä suhteessa työtä tekeviin on voimakkaassa muutoksessa. Taloudelliset reunaehdot ovat tiukat. Tarvitaan menokuria ja samalla katsetta kauemmas. Politiikalla on tehtävää tässä ajassa.

Näissä olosuhteissa on oltava viisautta nähdä yhtä vaalikautta pidemmälle. Näissä olosuhteissa vaaditaan samaa päättäväisyyttä kuin vuonna 1921, kun maahamme säädettiin yleinen oppivelvollisuus. Näissä olosuhteissa vaaditaan samaa päättäväisyyttä kuin vuonna 1948, jolloin maahamme luotiin lapsilisäjärjestelmä. Siinäkin Väestöliitto oli luonnollisesti vahvasti mukana.

Kun katson tämän päivän suomalaisia, olen täysin vakuuttunut mahdollisuudestamme rakentaa onnellisempi ja eheämpi Suomi. Tavoitteeksi on asetettava, että kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä Suomi on maailman lapsi- ja perheystävällisin yhteiskunta. Siis maailman paras maa lapsille, nuorille ja vanhemmille. Mikäli onnistumme tässä tehtävässä, seuraukset näemme myös työllisyysasteen nousuna ja työssä viihtymisenä työuran kaikissa vaiheissa.

Oleellista on oivaltaa, että 2010-luvulla inhimillinen hyvinvointi ja kansantaloudellinen vauraus ovat yhteen sovitettavissa. Rohkenen jopa todeta, että hyvin hoidettu perhepolitiikka ja panostus lasten hyvinvointiin ovat maallemme kilpailukykytekijöitä kansainvälisessä menestyksessä, monellakin eri tavalla.

Olen viime viikkoina halunnut nostaa yhteiskunnassamme esiin keskustelun yhteiskuntasopimuksesta. Aloite perustui vahvasti näkemykseen eheästä ja hyvinvoivasta Suomesta vuonna 2020. Taustalla on havainto siitä, että kilpailu on entisestään kiristynyt maailmalla talouden kriisin myötä. Onnistuaksemme rakentamaan vahvan ja menestyvän Suomen, on meidän kyettävä yhdistämään työttömien, työssäkäyvien ja yrittäjien edut meidän kaikkien suomalaisten parhaaksi.

Meidän on luotava yhtä vaalikautta pitemmälle ulottuva näkymä menestyvästä Suomesta. Minulle se on Suomi, jossa kannattaa yrittää ja jonne kannattaa investoida ja jossa on työtä kaikille kykyjensä mukaan.

Ja miten sitten suomalaiset lapset, nuoret ja perheet kytkeytyvät tähän yhtälöön?

Näkemykseni mukaan suomalaisen yhteiskunnan keskeisimpiä menestystekijöitä ovat olleet tasa-arvoinen mahdollisuus koulutukseen sekä kattava sosiaaliturva, joka on luonut turvaverkon heille, jotka ovat heikommassa asemassa. Yhteiskuntamme on perustunut eheyden ja yhtenäisyyden pyrkimykseen - yhteiseen käsitykseen siitä, että tausta ei saa määritellä ihmisen menestystekijöitä. Sellaisen Suomen haluan jatkossakin. Syntymäasemaa enemmän taitomme, tahtomme ja kykymme luovat meille mahdollisuudet saavuttaa itseämme kiinnostavia, palkitsevia töitä ja haasteita.

Ennen muuta yhteiskuntasopimuksessa on kysymys tulevista sukupolvista. 2010-luvun lapsista ja vielä syntymättömistä lapsista. Minun ja meidän jokaisen lapsista ja lapsenlapsista. Siitä, millaisen Suomen haluamme heille jättää perintönä.

Hyvät kuulijat,

Arvot ohjaavat toimintaamme. Välillä on lupa pysähtyä - oikeastaan velvollisuuskin - ja kysyä itseltään: mikä on oikeasti tärkeää?

Suomalaisten arvoissa perheen merkitys korostuu. Suomalainen mies on tästä rohkaiseva esimerkki. Kun 1980-luvun lopulla isät kertoivat haluavansa käyttää enemmän aikaa metsästykseen, kalastukseen ja remontointiin, vuosituhannen vaihteessa nämä toiveet olivat tutkimusten mukaan muuttuneet lastenhoitoon sekä yhdessäoloon puolison ja lasten kanssa. Tälle suomalaisten arvojen muutokselle on rakennettavissa luja yhteiskunta, jossa ketään ei jätetä, jossa lapsista huolehditaan ja perheitä tuetaan.

Lapsi- ja perheystävällisen Suomen rakentaminen vaatii siis selkeitä tavoitteita. Toivon meiltä kanttia etsiä laivamme vuotokohdat. Ratkaiseviksi asioiksi nousevat etenkin seuraavat:

1) Pystymmekö lisäämään perheen yhdessä viettämää aikaa mahdollistamalla joustavan työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen
2) saammeko vähennettyä lastensuojelun tarvetta ja käännettyä Suomen laitosvaltaisen lastensuojelun perhelähtöiseksi,
3) pystymmekö lisäämään kouluhyvinvointia,
4) onnistummeko kouluttamaan jokaisen nuoren vähintään toisen asteen tutkintoon ja
5) saammeko tuettua parisuhteiden kestävyyttä ja tasapainoista vanhemmuutta erilaisissa perheissä, erilaisissa tilanteissa?

Näissä asioissa meidän on onnistuttava. Paljon on jo toki tehty, mutta parempaa osumatarkkuutta tarvitaan. Korjaavien toimenpiteiden kustannuskierre on katkaistava. Panoksia on laitettava vahvemmin ongelmia ehkäisevään työhön. Tiedämme, että 1990-luvun leikkaukset esimerkiksi matalan kynnyksen kotiavusta maksettiin lisääntyneinä lastensuojelumenoina.

Myös valtioneuvoston työskentelyssä tarvitaan uudistumista. Perheiden arki ei asetu ministeriöiden sektorirajoihin. Hallinnon pitää tukea yhteistyötä sekä ihmisten arjen kannalta järkevien päätösten syntymistä. Valtioneuvostoon tarvitaan lapsi- ja perheministeri johtamaan lapsi- ja perheystävällisen Suomen rakentamista. Lapsi- ja perheministerin tehtävästä täytyy rakentaa sisällöllisesti vahva. Hän johtaa strategisesti koordinoimalla ja budjetilla. Oleellista on, että lapsi- ja perheministerillä on välineet tukea kuntia uudistamaan palvelurakenteitaan lapsi- ja perhelähtöisiksi sekä ehkäisevään työhön painottuviksi. Ilahduttavaa on ollut huomata, että Väestöliitto on jälleen kerran etulinjassa ja aikaansa edellä esittäessään tämänkaltaista tehtävää seuraavaan hallitukseen.

Hyvät ystävät,

Tulevat vuodet vaativat meiltä uudenlaista yhteisvastuuta eli yhteistä vastuuta lapsista, nuorista ja toisistamme. Sylvi Kekkonen on pukenut tämän sanoiksi: "Pieni se äidinrakkauden piiri, johon ei muita mahdu kuin hänen omat lapsensa."

Onko piirimme ollut liian pieni? Mielestäni on. Lapsi- ja perheystävällinen Suomi vaatii uutta kasvatuskumppanuutta. Tarvitsemme kasvatuksen paluun, jossa muun muassa kodin ja koulun yhteistyötä vahvistetaan. Lähtökohdan pitää olla selkeä: jokainen aikuinen kasvattaa. Kasvatuskulttuurimme kaipaa tältä osin päivittämistä. Oma merkityksellinen roolinsa on myös isovanhemmilla.

Lapsia ja nuoria ei saa jättää yksin. Ensisijaista kasvatusvastuuta kantavia vanhempia ei saa jättää yksin. Vanhemmuus ei ole hukassa, mutta vahvempaa tukea äidit ja isät tarvitsevat. Koko kylä kasvattaa.

Lapsi- ja perheystävällisen Suomen rakentaminen vaatii arvoihin perustuvia päätöksiä, joissa lapsen etu asetetaan koko yhteiskunnan kehityksen keskiöön. Mikäli näin teemme, saamme aikaan syvällisiä hyvinvointivaikutuksia myös pitkällä tähtäimellä. Siksi tarvitsemme lapsivaikutusten arviointia tehdessämme päätöksiä niin valtion kuin kunnankin tasolla.

Yhteisen näkemyksen syntyminen lapsi- ja perheystävällisestä Suomesta vaatii uutta yhteistyötä. Toivon, että yhteisen pöydän jakavat entistä tiiviimmin erityisesti valtio, kunnat, työmarkkinajärjestöt, elinkeinoelämä, kansalaisyhteiskunta, tiedotusvälineet ja kirkot. Tarvitsemme yhteisiä tavoitteita ja päämääriä. Tarvitsemme näiden pohjalta johdonmukaisia päätöksiä. Oleellista on, että yhteiskuntana hyväksymme lähtökohdan, ettemme leikkaa perhe-etuuksista etsiessämme säästökohteita niin valtion kuin kuntienkin suunnalla. Tähän lähtökohtaan koko suomalaisen yhteiskunnan on sitouduttava. Vain tälle yhteisymmärrykselle voidaan rakentaa onnellinen ja eheä Suomi. Väärä säästö on huomisen velkaa. Toisekseen lasten ja perheiden asiat on tuotava vahvemmin joskus vielä kovin miehisiin työmarkkinapöytiin. Työmarkkinoiden uudistaminen vaatii isä- ja äitinäkökulmaa.

Arvoisa juhlayleisö,

Poikkeuksellinen aika vaati poikkeuksellista päättäväisyyttä. Nykyinen hallitus jättää hyvän perinnön seuraajalleen lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikassa. Olemme kyenneet parantamaan perheiden tilannetta - aloitimme työn heistä, joiden taloudellinen asema on kaikkein vaikein. Pidän erittäin merkittävänä, että olemme muun muassa kyenneet sitomaan lapsilisän indeksiin ja korottamaan alimpia äitiys-, isyys- ja vanhempainrahoja työmarkkinatuen tasolle. Niin ikään isyysvapaan kahden viikon pidentäminen on konkreettinen toimenpide, jolla toivotaan olevan vahva signaali isien osallistumisen tukemiseksi.

Silti työ on vasta alkanut ja kesken. Seuraavat kaksi hallituskautta ratkaisevat, millaisen perinnön me jätämme tuleville sukupolville. Siksi tulevan hallituksen on asetettava yli vaalikauden meneviä tavoitteita lapsi- ja perheystävällisen Suomen rakentamisessa. Perhepolitiikassa ei kuitenkaan ole kysymys ainoastaan tulonsiirroista ja rahan jakamisesta - se on aivan turhan kapea näkökulma perheiden aseman parantamiseksi.

Meidän tehtävämme ei ole määrittää, millainen on hyvä perhe. Keitä siihen kuuluu, miten he elävät. Suomalaisten perheiden arjen kirjo ja perhetyyppien moninaisuus on nyt laveampaa kuin Väestöliiton perustamisen aikaan. Siksi on hyvä muistaa, että rakkaus lapseen ei elä reunaehdoissa.

Minusta välittämisen ei edes tarvitse rajautua vain omaan perheeseen. Entistä enemmän kaipaan meiltä jokaiselta rohkeutta välittää myös heistä, joista kukaan muu ei välitä. Menestyvän yhteiskuntamme kääntöpuoleksi asettuu se kalteva pinta, josta on helppo liukastua syrjäytyneeksi sivuun, jäädä yksin, vaille toimeentuloa ja osallisuutta.

Erityisellä tavalla huoleni koskettaa nuoria ihmisiä. Meillä ei yksinkertaisesti ole varaa jättää heitä osattomaksi koulutuksesta, työstä ja elämän merkityksellisyydestä. Eikä tässä ole kysymys mistään pehmeistä asioista päätöksenteossa, joihin perheiden, lasten ja nuorten kysymykset on totuttu liittämään. Oikeastaan päinvastoin - nämä asiat, jos jotkut, ovat vaikuttamisen kovaa ydintä.

Meidän on uskallettava kysyä itseltämme, mitkä asiat asetamme päätöksenteon keskipisteeseen. Siis: mikä on oikeasti tärkeää. Monet tuoreet tutkimukset viittaavat siihen, että perheet kaipaavat aikaa yhdessä. Kokoontumista saman ruokapöydän ääreen kerran päivässä, pysähtymistä, kuuntelemista, arkisia puuhia yhdessä. Tunne läsnäolosta.

Monelle riittää vain oleminen. Ei arjen kiireessä kaipaa paljon enempää. Näiden hetkien takaaminen ajassa, jossa työelämä ja talouden haasteet vaativat meiltä yhä enemmän, eivät nämä seikat saa jäädä unohduksiin. Tarvitaan yhteistä sitoutumista, yhteinen päätös sen puolesta.

Olen täysin vakuuttunut pääministerinä, äitinä ja suomalaisena, että ikääntyvästä Suomesta on rakennettavissa hyvinvoivien lasten ja perheiden Suomi. Jokaisen meistä elämän perusta rakennetaan lapsuudelle. Siksi siihen täytyy panostaa. Siksi lapsuudelle ja vanhempien kasvatustyölle täytyy antaa keskeinen arvo. Tämä vaatii tulevalta hallituksen kylmää päätä ja lämmintä sydäntä. Eli sitä samaa päättäväisyyttä, jonka ansiosta juhlimme tänään vahvaa ja vaikuttavaa Väestöliittoa. Onnea ja menestystä yhteisessä työssämme.