Poliisi

Päivittäistiedote 13.2.2011 klo 16.00

Lehdistötiedote   •   Helmi 13, 2011 18:31 EET

Puukotus Jyväskylässä pe 13.2.2011

Perjantaina aamuyöllä Jyväskylän Keltinmäen Haperontieltä sijaitsevassa kerrostaloasunnossa puukotettiin 22-vuotiasta jyväskyläläismiestä. Vammat eivät osoittautuneet vakaviksi eikä mies ole enää sairaalahoidossa. Tapahtuma-aikaan oli usean henkilön seurueella vietetty aikaa. Korttipelistä alkanut riita johti teräaseen käyttöön. Miestä oli myös lyöty nyrkein. Uhri oli päässyt pakenemaan asunnosta omin voimin. Kaikki paikalla olleet olivat alkoholin vaikutuksen alaisia.

Ennen poliisin saapumista useampi henkilö yritti poistua paikalta henkilöautolla, joka ajautui tieltä penkkaan poliisiauton tullessa vastaan. Auton kuljettaja puhalsi 1,6 promillea. Väkivallantekoa tutkitaan törkeän pahoinpitelynä ja asian vuoksi on pidätettynä viisi henkilöä. Päihtynyttä kuskia lisäksi epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Jyväskylä: Vuonna -82 syntyneen paikkakuntalaisen miehen epäillään syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja rattijuopumukseen sunnuntaina klo 08.47 Vaajakosken  moottoritiellä. Mies oli lähtenyt ohittamaan Vaajakosken suuntaan ajanutta rekkaa ja palatessaan omalle kaistalle oli osunut rekan vasempaan etukulmaan. Auto oli lähtenyt pyörimään ja törmännyt tien oikeaan reunaan, jonka jälkeen pyörinyt useaan kertaan katon kautta ympäri päätyen katolleen keskelle moottoritietä. Mies puhalsi alkometriin 0,89 o/oo lukemat. Hän valitti kipua vatsassa ja vasemmassa kyljessä ja hänet toimitettiin ambulanssilla keskussairaalaan tarkastettavaksi. Rekan vuonna -68 syntynyt mieskuljettaja ei loukkaantunut. Henkilöauto vaurioitui kauttaaltaan. Kuorma-auton vasen etukulma vaurioitui.

Jyväskylä: Halssilan liikuntapuiston huoltorakennukseen oli murtauduttu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Ilveskujalla. Huoltorakennuksen sisällä oli aiheutettu vahinkoa ja siellä oli nautittu alkoholia. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Petäjävesi:  Poliisipartio pysäytti sunnuntaina VT18:lla Pengerjoen kohdalla ennen puoltapäivää ylinopeutta Multian suunnasta tulleen ajoneuvon. Ajoneuvon kuljettajana ollut mieshenkilö puhalsi poliisin alkometriin lukemat 0.76 o/oo. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi ylinopeuden osalta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.